Markkinatunnelmaa ja herkkuja

Kävimme viimein eilen aurinkoisen lauantain kunniaksi katsastamassa Hietalahden halliin muuttaneen Kauppahallin. Keskustan kauppahalli siis palvelee näissä tiloissa aina kesään 2014 saakka, joten pitää ottaa tavaksi käydä tuolla säännöllisesti.Eikös vihannesten, kalan ja leivän hakeminen kauppahallista/torilta olekin se ikuinen ideaali?
DSC03809.JPG

DSC03811.JPG
Tilat ovat ihan avarat ja raikkaat verrattuna Wanhaan Kauppahalliin, mukana tietenkin monta tuttua kauppiasta.

DSC03805.JPG

DSC03804.JPG
Kuinkas monta kertaa kalaa pitikään syödä viikossa?

DSC03803.JPG
Hallin toisessa päässä liha- ja kalapuolella on monta hauskaa pistettä, joista saa mm. ostereita, entrecôtea tai herkulliselta näyttäneitä hampurilaisia. Niitä pitää vielä testata!

DSC03802.JPG
Lauantaina hallissa riitti kuhinaa

DSC03797.JPG
Osteribaari

Toisen päädyn on taas oikeutetusti ja suureksi iloksi vallannut legendaarinen Soppakeittiö. Mahtavaa, että paikka on saanut laajennettua näin! Asiakaspaikkoja on edellisen tusinan sijaan varmasti lähemmäs viisikymmentä ja henkilökuntaa oli eilen ainakin triplasti edelliseen verrattuna. Hienoa, että tuo on menestynyt noin hyvin! Soppakeittiöstä saa nyt myös kahvia ja pullaa, jos iso keittolautanen ei riitä/maistu.

Molemmissa päädyissä on hyödynnetty hauskasti parvet, joilla onkin kiva istua ja katsoa välillä ulos tai hallin vilinää. Tässä jos missä on markkinahenkeä ja lauantaitunnelmaa!

DSC03788.JPG

DSC03793.JPG
Keittomenu vaihtelee päivittäin

DSC03790.JPG
Jäimme kana-sitruunaruoho-keitolle, joka lämmittikin ihanasti kirpeänä pakkaspäivänä.

DSC03784.JPG
Parvelta on hauska katsoa hallin vilinää.

Lounaan jälkeen hoidimme asioita kaupungilla ja kävimme hakemassa juuri Fredalle avatusta Brklyn Bakerystä kuppikakut maistettavaksi. Tuotteet ovat ennestään tuttuja sympaattisesta Brooklyn Cafesta, joka sijaitsee Bakerystä kivenheiton päässä Viiskulmassa.
DSC03815.JPG
DSC03812.JPG
Tällä lookilla oltiin kaupungilla liikenteessä.
DSC03816.JPG

DSC03818.JPG
Takki/Zara, housut/Turo Tailor Red Label, huivi/Fendi, hanskat/Prada, aurinkolasit/Bottega Veneta, laukku/Hermès, tuoksu/Dior Farenheit 32

Uusi Bicester Villagesta hankittu Fendin huivi on päässyt heti käyttöön. 

DSC03831.JPG
Tarkempi kuva Evelynistä ’väärinpäin’ 🙂

Nykin Hermès’ltä hankittu Evelyn on osoittautunut tosi näppäräksi kaupunkilaukuksi.
Se toimii nähtävästi myös talvisemmassa lookissa, vaikka onkin väriltään ns. kesäisempi.

Ehdit muuten osallistua vielä tämän päivän ajan viikonlopun arvontaan!
Mukavaa sunnuntaita!

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään Trendit

Keväinen löytö Pradalta

Tässä vielä se yksi herkku, jonka lupasin esitellä.
IMG_4339.JPG
Huomasin Harrodsin Prada-shopissa mahtavan portfolion, joka oli kooltaan huomattavasti isompi (40 x 30 cm), mitä vastaavat mallit yleensä. Niinpä päätin mallailla sitä vähän ja kysellä samalla värivaihtoehtoja. Esillä oli valkoinen malli, joka ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä mielessä.
Mallia löytyi myös mustana ja viininpunaisena.
Jätin tuon harkintaan, mutta seuraavana päivän se kummitteli edelleen mielessä. Tulin siihen tulokseen, että mustia laukkuja ja clutcheja on jo ihan tarpeeksi, niinpä repäisin ja hankin sen valkoisena!

IMG_4342.JPG
Valkoista laukkua ei tosiaan löydy kokoelmasta ennestään, enkä ole sellaista osannut vielä kaivatakaan- miksiköhän? Valkoinen väri ja kevyempi malli toimii varmasti hyvin kesällä, jolloin moni laukku tuntuu turhan raskaalta. Tuo suurempi koko ei tee siitä myöskään liian naisellista, mikä valkoisesta väristä ja vielä clutchista tulee helposti mieleen. Pitää ottaa tuosta vielä asukuva, niin tuo hahmottuu paremmin.
Valkoinen nahkalaukku kuulostaa herkältä, mutta koska tässä on käytetty tuttua ja turvallista saffianoa, en usko, että tähän saa kovinkaan helposti värjäytymiä tai jälkiä – saa nähdä miten käy.
IMG_4477.JPG

IMG_4351.JPG
Tässä laukun vuorta. Sisällä on myös yksi välitasku.

IMG_4353.JPG

IMG_4355.JPG
PS. Muista osallistua viikonlopun arvontaan!

Muoti Matkat Ostokset Trendit