Ärsyttävä lauantaivirkku
Mietin tässä aamulla, että mitäköhän tein silloin kun inhosin puuroa. Äiti ei edes yrittänyt pakkosyöttää mulle puuroa pienenä, koska suuni pysyi kiinni rautaotteessa. Nyt rakastan puuroa, ai että se on ihanaa! Aamuisin settini yleensä näyttää siltä, että teen neljän viljan puuroa (nykyään siihen seesammaitoon) ja sekoitan siihen marjoja ja rahkaa.
Kuvani ei nyt ole ihan kokkiohjelmista revitty, koska unohdin pyyhkiä reunat. Mutta kuka sellaista miettii aamulla?
Toinen aamuvakkari on tummapaahtoinen kahvi. Olen todennut, että tumma kahvi on paljon vatsaystävällisempää kuin joku ällö seissyt juhlamokkalitku. This keeps me going!
Oon iloinen siitä, että nykyään löytyy näitä Löfbergin Lilan kahveja vähän laajemmin kaupoista. Tosin kaikkien makuun näin tumma kahvi, taikka se vielä yhden asteen tummempi, ei sovi. Äidin ilmettä ja reaktiota tässä muutama viikko sitten tarkkailleena voin tämän allekirjoittaa. ”No HUHHUH, no jopas on vahvaa!”. Saa nähdä miten mä sitten pääsiäisenä vastavuoroisesti selviän presidentti-juhlamokkakombosta.
Kohta on tarkoitus mennä taas tunnin crossing-tunnille ja sitten vähän nostamaan rautaa punttikselle. Olenpa ärsyttävä aamuvirkku näin launtaina. Tätä ei vielä muutama kuukausi sitten ois uskonut. Todennäköisesti makaisin vielä sängyssä peittojen alla ja jos joku yrittäisi herättää mut ärähtäisin pahan kerran. Viimeistään siinä vaiheessa kun kissa tulee sörkkimään naamaa tassullansa tarkistaakseen, että on hengissä, ois varmaan sitten noussut.
