Malesialaisen pukumiehen elämänopetuksia

Huomauttaisitteko ohikulkijalle vessapaperista kengänpohjassa, koska se häiritsee sinua vai silkasta ystävällisyydestä? Jättäisitkö sittenkin kertomatta, koska olettaisit hänen lopulta huomaavan itse? Tarjoutuisitko vapaaehtoisesti kysymään avun tarvetta eksyneiltä turisteilta vai neuvoisitko vasta kun sitä suoraan sinulta pyydetään?

No, tapahtuipa kerran Malesiassa:

Lensimme Kambodzasta Kuala Lumpuriin lompakossa vain kortti ja muutama rieli. Lähdettiin kentällä ensimmäiseksi etsimään pankkiautomaattia ja löytyihän sieltä nätti rivistö masiinoita. Hetken muutamalla eri kortilla ja automaatilla yritettyämme emme kuitenkaan saaneet muuta kuin virheilmoituksia. Jotenkinhan se reilu 60 kilometrin matka keskustaan pitäisi maksaa!??

Hienosti pukeutunut pukumies kävi perässämme automaatilla ja kysyimme, onnistuiko hän nostamaan käteistä. Selitettyämme huolemme tämä superystävällinen mies suositteli meille uberia, jolloin maksu lähtisi suoraan kortilta. Eihän me tietenkään voitu ladata uberia puhelimeen, kun kummallakaan ei ollut voimassaolevaa puhelinnumeroa. Mutta emme edes ehtineet mainita ongelmaamme, kun mies yllättäen tarjoutuikin tilaamaan kyydin omalla käyttäjällään; ”helmpompi ja nopeampi näin”. Tuntematon pukumies tuli vielä mukanamme ulos varmistamaan kyydin saapumisen samalla informoiden puhelimitse autonkuljettajalleen omaa sijaintiaan. Mies antoi käyntikorttinsa ja pyysi ilmoittamaan, kun olemme turvallisesti perillä. Lopulta istuimme tuntemattoman maksaman uber-taksin kyydissä kohti Kuala Lumpurin keskustaa. 

Taksin saapuessa tarjouduimme vielä maksamaan matkan miehelle jälkikäteen takaisin. Arvatkaa mitä hän sanoi?

 

”Jos joskus päädyn itse lentokentälle ilman rahaa, toivon että joku tarjoaisi apuaan silloin minulle.

Uskon, että hyvä palaa aina takaisin.”

 

Meidän taksimatkamme tuskin sai miestä vararikkoon, mutta hänen pyyteetön apu ja huolehtiminen oli silti mielettömän ihailtavaa. Moniko olisi jaksanut väsyneenä lentomatkan jälkeen jäädä saattamaan nuoret reppureissarit taksiin, kun olisi yhtä lailla voinut ilmoittaa nostaneensa automaatilta käteistä ongelmitta ja jatkaa tyytyväisenä elämäänsä. Me suomalaiset olemme tavallisesti hyvin ystävällisiä ja avuliaita, mutta ainakin omien kokemuksieni pohjalta lähestymme tuntematonta (ja tuttuakin) helpommin vasta pyydettäessä. Entäpä jos seuraavan kerran miettisimmekin, mitä itse toivoisimme vastaavanlaisessa tilanteessa.

Annetaan kassajonon lapselle puuttuvat pari euroa. Tarjoudutaan muuttoavuksi. Huomautetaan jumppakaverille, että paita on väärinpäin. Viedään kadulta löydetty omaisuus löytötavaratoimistoon. Kiitetään hyvästä asiakaspalvelusta. Uskalletaan kysyä niitä turisteilta, että tarvitaanko apua. Ja ennenkaikkea annetaan hyvän kiertää! :)

 

Niin ja olihan tässä tarinassa toinenkin opetus: Kaikesta kyllä selvitään. Vaikka ilman rahaa maailman toisella puolen.