Ikävä ihan tavallisia asioita

20170222_142331.png

Vuosi on kulunut siitä, kun aloitin projektiaurinkoni ja päätin tehdä elämässäni muutoksia, jotka tekisivät minut vähän onnellisemmaksi.

Paljon on tapahtunutkin. Vietin monta iltaa vastaanottokeskuksessa ja sitä kautta löysin uuden unelma-ammattini. Panostin kaikista tärkeimpiin ja nautin taas illalliskutsujen hostaamisesta. Olin onnellinen uudesta kummipojasta, vanhoista ystävistä, mielenkiintoisista kursseista ja kesätapahtumista. Sain uusia ystäviä. Tein paljon töitä päästäkseni nyt toteuttamaan unelmiani ulkomailla.

Viimeiset 6 kuukautta olen asunut pääasiassa Thaimaassa tai milloin missäkin, ja vielä reilu kuukaden minut voi bongata ympäri Kaakkois-Aasiaa (matkakertomus tarkempana http://jossainkaukanakotona.blogspot.com). Tämä jos mikä on opettanut arvostamaan erilaisia asioita myös kotona. Epäilemättä Suomeen palaaminen tuo mukanaan haikeuden takaisin aurinkoon ja ikävän arkisuuden, kun kaikki ei olekaan aina uutta ja ihmeellistä. Toisaalta kotiinpaluu pitää sisällään niin monia uusia unelmia ja tavoitteita, joiden toteutumista jo malttamattomana odotan. Matka on kuin onkin tarjonnut vastauksia joihinkin niihin kysymyksiin, joita lähdin alkujaan etsimään. Mitä elämältäni haluan?

 

Oma koti

En enää muista miltä pehmeä sänky ja hyvä tyyny tuntuvat. Bangkok kotiin oli aina hyvä palata viikonloppureissujen jälkeen, mutta kaipaan silti täysinäistä vaatekaappia, viihtyisää sisustusta, omaa keittiötä ja jopa oikeita siivousvälineitä haha. Ja tietysti eniten kissaani, joka odottaa aina ovella vastassa(luulee välillä olevansa koira). Toivon kovasti, että löydetään Suomessa meille kolmelle kiva edullinen koti, jota pääsee sisustamaan. Ensimmäisenä ostoslistalla hyvä sänky.

 

Harrastukset

Elämä täällä rajoittuu matkustelun ympärille, joten harrastukset ovat jääneet kokonaan (jos säännöllistä altaalla makoilua ei lasketa). Minulla on jo sata uutta harrastusideaa. Haluaisin vihdoin oppia soittamaan ukulelea. Jatkaa tanssiharrastusta. Suorittaa vanhoja projekteja loppuun. Keksiä uusia. Kokeilla meditoimista. Jaksaa juosta pitempään. Nauttia taas vapaaehtoistöistä… Tämän vuoden tavoitteena on toteuttaa ainakin yksi. 

 

Opiskelu

Keväällä odottaa yhteishaku ja pääsykokeet. Olen niin innoissani alasta, että voisin aloittaa opinnot jo vaikka tällä sekunnilla.

 

Nämä kaikki yhdistettynä suomalaiseen ruokaan (ei enää riisiä, kiitos!), läheisten jälleennäkemiseen, liikkumisen helppouteen ja saunaan (joitakin mainitakseni) ei tee Suomeen palaamisesta yhtään hassumpaa.

Sitä ennen aion kuitenkin nauttia täysillä tästä lämmöstä ja juurikin niistä uusista ja ihmeellisistä kokemuksista!

20170222_144700.png

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat

Ählän wa sähläm

IMG_6924[1]-002.JPG

✓  Opettele arabiaa

Mua on pitkään kiehtonut arabian kieli ja kulttuuri. Se on jotain aivan erilaista ja kummallista. Kirjaimet ovat monimutkaisia koukeroita ja puhe kuulostaa, noh siansaksalta. Arabimaailmasta minulle tulee mieleen uskonto, kauniit värit ja kuuma ilmasto. Eksotiikka.

Kai mä vähän luulen, että sen osaaminen olisi hyödyllistä. Arabiaa puhuu maailmalla noin 450 miljoonaa 23 eri maassa. Suomeissa heitä on reilu 10 000. Ja maahanmuuttajille suomea opettaessani arabian taidot olisivat kieltämättä avuksi. Heistä ainakin puolet osaa kielen. Niinpä mä vihdoin päätin, että miksi ei. Nyt istun kansalaisopiston kurssilla joka keskiviikko.

Ja voi pojat oon innoissani! Musta on ollut ihanaa aloittaa ihan alusta, ilman arvosanapaineita tai liian nopeita kurssisuunnitelmia. Ilman parempia tai huonompia osaajia, jatkuvaa vertailua. Tällä kertaa me ollaan kaikki ihan yhtä pihalla, sillä en todellakaan valinnut helpointa kieltä. Arabiaa luetaan ja kirjoitetaan oikealta vasemmalle. Osa kirjoimista kirjoitetaan ”normaalisti” rivin yläpuolelle, osa alle ja osa keskelle. Yhden äänteen kirjoitustapa riippuu vaihtelee aina sen mukaan, tuleeko se sanan alkuun, keskelle vai loppuun. Ja lausuminen kuulostaa välillä villieläimen karjunnalta. Opettaja on kyllä aivan mahtava ja neuvoi ääntämään tämän karjaisukonsonantin niin kuin oksennusta aloittaisi. Houkuttelevaa. Aakkoset ovat luokkaa ”älif”, ”bää”, ”zäin”,”kääf”… Ikkunapulpetin nainen kysyikin osuvasti, miten voimme ikinä kirjoittaa omat nimemme. Minkä näistä pitäisi nyt vastata kirjantainta p?

Siitähän tässä ollaan ottamassa selvää.

Suurin osa ryhmäläisistä työskentelee turvapaikanhakijoiden parissa joko palkkalistoilla tai vapaaehtoisina. Mahtava huomata, miten ihmiset jaksavat panostaa. Täytyy myöntää, että tämä avartaa hiukan suomea opettelevien arabien näkökulmaa. Arabian kieli on täysin eri maailma. Täällä minä ihmettelen aakkosia samalla lailla kuin omat ryhmäläiseni vastaanottokeskuksessa. Ja yllättäen ranskan puhuminen ei tunnukaan maailman monimutkaisimmalta asialta.

 

Yleensä elän täydellä sydämellä, toisinaan ehkä liiankin. Innostuessani maailma muuttuu auringon keltaiseksi ja äänenvoimakkuuteni kaksinkertaiseksi. Heikkoina hetkinä pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Arabian kurssi on tällä hetkellä ehdottomasti innostuksen lähteeni. Tunnin jälkeen esittelen kotona onnellisena monisteita ja muistiinpanojani. Selitän joskus niin täpinöissäni, että aloitan jo uuden jutun ennen kuin olen kertonut vanhan loppuun. Poikaystäväni saa varmaan kaupanpäällisiksi ilmaisen kielikurssin.

Mutta mitä muutakaan voi odottaa kun toteutetaan unelmia.

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä