Tiedän tarkalleen, nyt vuosien jälkeen, mistä kaikki alkoi ja miten eteni. Yksittäisiä tapauksia en voi lähteä kuvailemaan, niitä on niin loputtomasti. Vaikka muistan kaiken. Kuin eilisen. En osaisi valita, oliko jokin toista tärkeämpi, joten pysyttäydyn suurissa linjoissa. Miten kaikki alkoi, miten manipulointi sai yhä suuremman jalansijan, kunnes liiskasi koko minuuteni. 

Ensimmäinen muutos mieheni käytöksessä kiinnitti huomioni heti esikoislapsemme syntymän jälkeen. Tällöin vielä perustelin itselleni että mieheni tuntee luonnollisesti joutuvansa jakamaan huomiota, joka ennen keskittyi häneen. Hänen käytöksessään oli vuoroin vähätteleviä, vuoroin mustasukkaisia sävyjä. Yht äkkiä hän alkoi halveksia työtäni mielenteveyden alalla, halveksia ystäviäni, rajoittaa tekemisiäni. En koskaan ymmärtänyt miksi. Mitä nyt? Muistan hämmingin. 

Jottei asioihin vain olisi puututtu ajoissa, jotten olisi ennättänyt miettimään vastareaktioani sen enempää, tulin uudelleen raskaaksi ja meidän perheelle mahdollistui samaan aikaan muutto suomesta Eurooppaan mieheni työn kautta. Ajattelin, että se olisi uusi alku. Saisimme rakentaa kaikki särkyneet palaset uuteen muotoon, kaikki järjestyisi vielä parhain päin. Tiesimme, että taloudellisesti työ olisi lottovoitto, ajattelimme, että rahahuolet ovat nyt ikuisesti historiaa. Tulevaisuus näytti ruusuiselta. Ehkä se sitä hetken olikin. Niinkuin nousuhumalaa, ensimmäisten auringonsäteiden lämpö kevään ensimmäisenä päivänä, siis illuusiota. 

Nyt kun jälkikäteen muistelen, muutto ja asioiden järjestely uudessa maassa, nopealla aikataululla ja ennenkaikkea uudella kielellä, oli minulta uskomaton suoritus! Enää en pystyisi vastaavaan. On helpompi heittäytyä tuntemattomaan kun siihen rotkoon, jonka ohi kävelet päivittäin työmatkallasi. 

Olin sisäisesti ylpeä siitä kaikesta mitä sain aikaiseksi, mutta kumppanin puolelta tuli edelleen mitätöintiä.

Nopeasti alkoi kierre, joka kattoi sekä psyykkisen että henkisen väkivallan, mustasukkaisuuden ja lopulta fyysisen väkivallan. Pahinta, näin jälkikäteen ajateltuna, oli herätä siihen, että olin toisesta taloudellisesti riippuvainen. Parisuhteen valtataistelu. Toisaalta käteni olivat jo taidokkaasti sidotut, ensin itsetunnon alentamiskamppanjan avulla, lopullisesti taloudellisella riippuvuudella. En halunnut tätä hyväksyä ilman kamppailua, ja kamppailun sain, oi, kyllä sain. Sitä käytiin hovioikeudessa mutta myös sairaalan röntgeneissä ja odotushuoneessa. 

Kaikki mahdollinen on koettu, näillä sektoreilla.  Olen selvinnyt pahimmasta, vaikkakin itsen rakennustyömaa ei lopu koskaan. Nyt rakennan terveelle pohjalle, kaikkea sitä hyvää mitä olen matkan varrella ohittanut ja ihaillut. Tärkeintä on että voit olla itsesi kanssa totuudessa sinut, minäsi on sinun näköinen, sinun arvot, sinun moraali, sinun sisäinen valo. Jos vielä löydät rakkauden, voit katsoa olevasi onnekas. Mutta tärkeintä on minuus. 

Jatkan kirjoitusta tässä mainituista patologisista parisuhteen kiristysvälineistä. Väärän vallan välineistä.

Taloudellinen riippuvuus, psyykkinen, henkinen ja fyysinen väkivalta, seksuaalinen painostaminen. Kirjoitan näistä seuraavaksi erikseen. Ja toivon, että jos olet kohdannut jotain näistä valtapelin muodoista, pysäytät pelin, stop, heti! Mitä pidemmälle asiat pääsevät etenemään, sen varmemmin tietää, ettei niitä saa koskaan korjatuksi. Ja sitä vaikeampaa itseyden uudelleen rakentaminen on.