SUNNUNTAIBRUNSSI @TIIRIKKALA

 

IMG_8402.jpg

Auringonpaiste, hyvät ystävät ja herkullinen brunssi on yksi parhaista tavoista viettää sunnuntaita. Brunssi on ihana kiireetön hetki kokoontua yhteen ystävien kanssa nauttimaan hyvästä ruoasta ja ystävien seurasta.  Kaiken kruunaa upeassa miljöössä sijaitseva tunnelmallinen ravintola, joka on viimeisen päälle sisustettu, ajatuksella ja tunteella. 

Turkuun on viimeisen muutaman vuoden aikana auennut useita toinen toistaan kauniimpia ravintoloita, joissa ruoka, juomat ja sisustus on viimeisen päälle suunniteltuja ja toteutettuja. Jo sisään kävellessä huomaa kuinka paljon aikaa kaiken täydelliseksi hiomiseen on käytetty. Jokaisella paikalla on oma twistinsä ja tyylinsä. 

Turussa Vähätorilla sijaitsee vasta vuosi sitten avajaisensa nähnyt anniskeluravintola Tiirikkala, joka on yksi kauneimmin sisustettuja ravintoloita, joissa olen käynyt. Tiirikkala on sisustettu tyylillä, joka vastaa hyvin paljon omaa makuani. Vanhan ja uuden yhdistäminen, luonnonläheiset värit ja näyttävät valaisimet tuomaan särmää. Täydellistä. 

IMG_8388.jpg

IMG_8391.jpg

IMG_8393.jpg

Olen tottunut siihen, että brunssille mentäessä lautanen täyttyy erilaisista rasvaisista ja epäterveellisistä herkuista ja kotiin päästyä menee loppuilta sohvalla maaten, koska olo on yksinkertaisesti niin raskas että mieluiten vain makaa paikallaan.

Tiirikkalan brunssi oli kuitenkin kaikkea muuta paitsi epäterveellisiä nakkeja ja lihapullia. Heidän brunssinsa oli tarkkaan valikoiduista raaka-aineista koottu herkullinen lautanen, josta lähtee juuri sopivasti nälkä ja jonka jälkeen olo on edelleen kevyt, mutta silti vatsa on täynnä.

Muista brunsseja tarjoavista yrityksistä Tiirikkala poikkeaa myös siinä, että noutopöydän sijaan annokset tuotiin suoraan pöytiin. Veden kielelle tuova lautanen oli täytetty erilaisilla leikkeleillä, juustoilla ja hedelmillä, salaatilla ja parhaalla munakkaalla, jota olen eläessäni maistanut. 

IMG_8411.jpg

IMG_8415.JPG

IMG_8416.JPG

Ihanaa sunnuntaita ja maukkaita brunsseja!

– Emily

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *