Kurkkaus viikkooni, joka on ollut kyllä vailla vertaa!
Pidemmittä puheitta aletaanpa ruotia, mitä yli nelikymppisen kotiäidin elämässä on tapahtunut tällä ihan tavallisella helmikuun viikolla armon vuonna kakstuhatta kuustoista.
-Alkuviikosta paukahti piälle yksi uutinen, jonka kerron later… (ai voi vitsi mäkään en tykkää pitää salaisuuksia ja tälleen niitä pikkustihiljaa availla, mutta toisaalta ahh hahh hahh, justhan niin tein – deal with it!). Mutta ikinä ennen ei ole tälläistä tapahtunut, sen vaan sanon!
-Säätilat on olleet vähintäänkin vaihtelevat, koska ensin oli jotain tuhat (no, monta) astetta plussaa ja satoi vettä ja linnut lauloi kevättä (silloin kun ne ei paenneet sadetta kumiveneillä etelään) , sitten yhtenä pienenä yönä tuli taas maisema valkoiseksi jotakin moskaa, joka silti kastelee kaiken, mutta hankaloittaa autolla ajelua täällä mualla enemmän kuin pelkkä vesiliejuinen kyntötie. Sitten, tuli taas vähän jotain vedentapaista taivaalta, että kun saat tukkas hyvin (ja kaikki hyvin) niin varmana lätistyy ja kastuu vaikka askeleen ottaisit vaan ulkona – ja tattararaa niin sitä ollaan jälleen pikku pakkasessa ja öh, jossain valkoisessa jota tuolla maassa näkyy olevan. Siis what? Ekskjyysmii?
-Ja sitten tämä elämän(i) paradoksi. Viikon aluksi otin itseäni niskasta kiinni (ja ravistelin) tämän mättöömisen ja makailun elämäntyylini suhteen ja päätin tehdä parannuksen, ainakin taas hetkeksi. Ainahan se lopullinen elämänmuutos mielessä on, mutta senverran konkari olen, ettenn luule liikoja varsinkaan itsestäni. Mutta kaikki alkoi hyvin, vehnänleseet hypähti aamiaislautaselleni oikein iloisesti ja käsivarret tutisi kunto-ohjelman seurauksena. Nukuin hyvin ja elämä lauloi ilon päeviä. Sitten tulee tämä mahanvääntö. Siis kuinka julma voi maailma olla?! Keskeyttää mun elämäni paremmuuskampanjan törkeäsi mahanvääntötaudilla!! Hiljaisena lausutut toiveet siitä, että laihtuisin siinä tyhjennellessäni olivat ihan huu haa juttuja, koska näin ei tapahtunut tietenkään. Olo oli kyllä sen mukainen, mutta vaaka ja peili näyttivät pöhöä ja löhöä.
-Olettehan muuten varmaan kaikki uudet käyneet katsomassa koko blogielämäntarinani tuolta bloggerin puolelta? (linkki sivupalkissa) Tietenkin olette! Ja senpä vuoksi tiedättekin, että olen tahkonnut opiskeluhaaveissa (en päässyt naapurikylän kouluun sellaiseen lisäkoulutukseen ja sekös v harmitti) ja aina vaan enenevässä työkriisissä, koska olen joka toinen päivä sitä mieltä etten pysty enää yhtään mihinkään ja joka toinen päivä jotenkin rämmin siitä ylös ja mietin että kai minä pystyn mihin vaan, koska olen minä (tiedän, ontuva perustelu, mutta minkäs teet!). No eilen yhtäkkiä pärähti puhelin ja erään opinahjon opinto-ohjaaja soitti ja nätisti kyseli, koska tulisin päättämään opiskeluni. Joskus vuosikausia sitten siis opiskelin jaksottaisesti monimuoto-opiskeluna kaupallista tutkintoa ja yllätyksellisesti itse tutkintonimike (jolla en varsinaisesti tee mitään) jäi uupumaan koska vauva. Ja toinenkin. Ehhhehh. No nyt sitten olisi kuulemma aika kehittää itseäni ja tässä sitä sitten mietin, että lähdenkö tähän kelkkaan vai mitä teen. Just kun olin sitä mieltä, etten enää pääse tai mene mihinkään kouluun vaan istun työpöytäni takana lopun ikääni ihmetellen osaanksmää nää vai. No nähtäväksi jää tämäkin, asioita funtsitaan ja katsastellaan. (ja otetaan stressiä, of course, jo nyt – ninettä kukaan ei varmaan ihmettele että mulla on ollut mahahaava ihan oikeasti.)
-Eikä tämä Lilylle tulokaan mikään pikku juttu ole, minun pienessä maalaiseukon elämässäni. Tää on kivaa! (Vähän ehkä hankalaa aluksi tälläiselle kädelle näissä tietsikka-asioissa, koska esimerkiksi eilen en tiedä minne lähti kolme kuvaani, mutta ei ne ainakaan blogiini tullut. Joten koittakaahan olla kärsivällisiä, minäkin koitan…).
Ajattelin, että koitan saada nämä kaksi blogiani samaan tahtiin päivitysten suhteen tässä pikkuhiljaa, jolloin lukijana voi olla kummassa vaan ja saa samat supermahtavat hengentuotteeni näkyvilleen *köh köh*. Koska minä ja mun elämä, no ollaan me nyt vähintään kahden blogin arvoisia – häh?
Super-duper-lauantaita just sulle! Kyllä, sinä siinä joka just tätä luet!