Millenials first world problems
Buon giorno!
Noniin, nyt kun olen kolmea eri kieltä tunkenut tähän blogi postaukseen mahdolliset lukijat ovat kaikonneet. Bloggaajan ensimmäinen sääntö on pysyä yhdessä kielessä kirjoittaessa Googlen mukaan. Pah.
Koko tämä bloginhan idea on kertoa kuinka milleniaani valittaa olemattomista ongelmistaan ja kokee olevansa oikeutettu täydelliseen elämään tekemättä mitään.
.. Vieläkö tätä luet? Eikö vauva.fi sivustolla ollut tarpeeksi kiinnostavaa keskustelua?
Noh olen mielestäni tehnyt tarpeeksi karkottaakseni sinut, mutta taidat olla jääräpää.
Esittelyt siis ensin,
Olen riippuvainen puhelimestani, laite on pelkkä huawei, mutta olen koukussa siihen kuin poliitikko paskan jauhantaan. Olin kuitenkin vielä sitä sukupolvea, joka ei syntynyt puhelin kourassa, vaan muistan lapsuuden pihalla leikkien. Mutta nyt opiskelijana elellen kulutan 5 tuntia putkeen puhelin kädessä, sen sijaan että kirjoittaisin sen reaktiopaperin, joka pitää palauttaa tämän päivän aikana. Endorfiinit jyllää, kun eristäydyn todellisuudesta internet maailmaan.
Vaikein asia vastustaa on videot. Youtube on helvetti, jonka syövereihin uppoan, kun menen hetkeksi katsomaan sen uuden musiikki videon, mutta monen tunnin kuluttua löydän itseni katsomasta videota, kuinka on soittaa harppua samalla kun tasapainoilee kuntopallon päällä. En osaa kumpaakaan, enkä aio opetella.
En ole ikinä ollut kovin kiinnostunut television katsomisesta, ainakaan Suomen tv:n ja tietokoneella istumisesta. Päinvastoin, tekniikka turhauttaa minua suunnattomasti. Jos asia ei suju kahdella yrittämällä tietotekniikka käyttäessäni olen valmis heittämään tietokoneeni seinään ja kiroamalla Alan Turingin kehittäessään nämä kapistukset, joihin kovasti haluaisin aggressioni purkaa. Sen sijaan kiroilen niin, että naapurin lapset kuulee ja silittelen tietokonettani koska en pystyisi tuloillani uuttakaan hankkimaan.
Mutta kuinka puhelimesta tuli se suurin ongelma elämässäni. Sitä en tiedä. Helppo käyttöisyys? Se on kuitenkin pakollinen kapistus tänä päivänä. Ja se on aina käden ulottuvilla. Kerran vilkaiset kelloa, ja puolen tunnin päästä löydät itsesi kyyläämästä Instagrammissa vanhoja luokkatovereita. Mutta silti olen niin epäsosiaalinen, potentiaalinen hikikomori, että kavahdan kauhusta, kun Whatsapp ilmoittaa uudesta viestistä, että en suostu sitä edes lukemaan kuin vasta useamman tunnin päästä.
Itse olen määritellyt, että asia on ongelmana jo riippuvuutta silloin kun se vaikuttaa toimeentuloon ja ihmissuhteisiin.
Joten kyllä, minulla on ongelma. Olen riippuvainen älypuhelimestani. Ja aion asialle jotain tehdä.
Ensinnäkin poistan sen sieluani syövän sovelluksen, Youtuben. Katsotaan kuinka kauan jaksan olla ilman sitä. Askel kerrallaan.
.. Paitsi jos nyt muutaman videon vielä katsoisi ennen sitä. Katsos, juuri niin kuin laihdutuskuurin aloittava vetäisi viimeiset herkkunsa ennen lenkille lähtöä ja porkkanan mutustamista. Avasinhan jo kaljankin.
ps. jos vieläkin luet, ylistän keskittymis kykyjäsi. Joten heitäpä esimerkiksi kommentti ”säälittävää” joten tiedän että joku jopa luki tätä.
Terveisin,
Ursulan kämppis