Haluatko kuolla järven rannalla?
Saattohoito on teema, joka on parin viime vuoden aikana nostanut kuolemaan liittyvää keskustelua esiin yhteiskunnassamme. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisessa saattohoidossa on tapahtunut paljon kehitystä asenteiden, yksittäisen potilaan hoidon, hoidon organisoinnin sekä teemaan liittyvän koulutuksen ja tutkimuksen kannalta. Vuoden 2014 yhteisvastuukeräys toi saattohoitoa otsikoihin ja keräyksen tiimoilta käynnistetyssä Yhteisvastuu-saattohoitohankkeessa (2015-2017) on tehty arvokasta työtä teemaan liittyen. Vaikka elämmekin valmiissa maailmassa, ihmisten luomissa asioissa kuitenkin useimmiten riittää tekemistä. Niinpä myös saattohoidon saralla kehittämistyötä riittää edelleen. Esimerkiksi saattohoitoa saavat syöpäpotilaat ovat yleisesti ottaen muita saattohoitopotilaita paremmassa asemassa. Tämä näkyy muun muassa siinä, että monilla paikkakunnilla ainoastaan syöpää sairastavilla saattohoitopotilailla ja heidän läheisillään on mahdollisuus saada vapaaehtoinen tukihenkilö – Suomen Syöpäyhdistys kun on suurin valtakunnallinen toimija, joka tarjoaa tällaista palvelua.
Erikoislääkäri Eero Vuorinen on esittänyt eräässä saattohoitoon liittyvässä seminaarissa, että 70 prosenttia hoivayksiköissä kuolevista viedään kuolemaan sairaaloihin. Omassa kodissa kuolee alle 20 prosenttia suomalaisista. Valtaosa ihmisistä kuitenkin haluaisi sairastuttuaan olla kotona mahdollisimman pitkään. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, mutta onneksi Helsingissä, Hämeenlinnassa, Turussa ja Tampereella on jo kuoleville tarkoitetut kodinomaiset saattohoitokodit.
Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu entistä enemmän siitä, että ihmisen pitäisi saada valita, missä viettää viimeiset hetkensä ja kuolee. Myös niin sanotun ambulanssirallin uhriksi joutumista on kritisoitu. Brittiläinen sanomalehti Morpeth Herald julkaisi vastikään mielenkiintoisen jutun uudenlaisesta britti-innovaatiosta, saattohoitoambulanssista. Lokakuusta 2015 maaliskuuhun 2016 kestäneessä pilottikokeilussa 1037 ihmistä käytti palvelua, jossa erityiskoulutettu ambulanssin henkilökunta kuljetti kuolevan sinne, missä hän haluaa kuolla. Matkat suuntautuivat pääosin lähialueille, 80 prosentissa tapauksissa alle kahden tunnin ajomatkan päähän. Suurin osa potilaista vietiin kotiin tai hoitokotiin, mutta esimerkiksi eräs potilas kuljetettiin rannalle. Kokeilu oli onnistunut, ja toiveena onkin vakiinnuttaa kokeilu pysyväksi toimintatavaksi.
Saattohoitoambulanssi voisi olla myös Suomessa yksi keino siihen, että saattohoitopotilaat saisivat aidosti päättää kuolinpaikastaan. Kuolevan viimeisen toiveen toteuttaminen toisi lohtua myös omaisille. Jos voisit päättää, kuolisitko sinä mieluiten kotona, hoitokodissa, järven rannalla tai kenties jossakin ihan muussa paikassa?