Enemmistö suomalaisista käyttää Internetiä päivittäin, joten netti on tuttu toimintaympäristö useimmille. Siksi ei olekaan ihme, että verkko on tavanomainen ympäristö myös sureville. Digitaaliseen jäämistöön liittyvät asiat ovat herättäneet kysymyksiä jo joidenkin vuosien ajan – esimerkiksi some-tilien poistaminen tilin omistajan kuoltua on herättänyt paljon keskustelua. Aiheesta on myös koottu kattavia listauksia.     

Surevat ovat ottaneet hyvin haltuun sosiaalisen median. Esimerkiksi Facebookissa on mahdollista muuttaa kuolleen henkilön profiili muistosivuksi. Myös esimerkiksi YouTubessa on paljon menehtyneille tehtyjä muistovideoita. Monet ovat lisäksi tehneet kokonaan omia kotisivuja edesmenneille läheisilleen.

Myös eri palveluntarjoajat ovat havahtuneet suremisen eri ympäristöihin ja verkkosuremiseen jo vuosia sitten. Sytytä kynttilä -palvelu on avattu jo vuonna 2001. Palvelussa voi sytyttää virtuaalisen kynttilän tärkeälle ihmiselle tai asialle. Muistopaikka-sivusto on ensimmäinen suomenkielinen sivusto, joka toimii varsinaisena muistosivuna. Tuoreempia palveluja läheisen muistamiseksi ovat Mistory ja Will Remember You. Verkossa olevat kotimaiset muistosivustot ovat joko kokonaan maksuttomia tai osittain maksullisia. On myös runsaasti ulkomaalaisia muistosivustoja, mutta niitä en esittele tällä erää tarkemmin.

Muistosivustot vastaavat monenlaisiin surevien tarpeisiin. Ne ovat ensinnäkin riippumattomia ajasta ja paikasta. Helppo saavutettavuus on hyödyllistä erityisesti silloin, kun menehtyneen hauta sijaitsee kaukana tai vainajan ruumista ei ole löydetty. Muistosivuja luonnehtii myös yhteisöllisyys vastapainona suremisen yksityisyydelle; joillakin sivustoilla niin muistopaikan ylläpitäjän kuin muidenkin on mahdollista jakaa kuvia ja kertoja muistoja menehtyneestä. Tällainen surun jakaminen ja vertaistuki tuovat sosiaalista ulottuvuutta suremiseen.

Surevien digitaalista palveluntarjontaa on kehitetty myös muilla tavoilla. Sureville on olemassa esimerkiksi erilaisia vertaistukiryhmiä  ja keskustelupalstoja verkossa. Itsemurhan tehneiden läheisten vertaistukijärjestö Surunauha ry on myös lanseerannut Lohtu-mobiilisovelluksen. Surevien huomiointi digitaalisessa ympäristössä on tärkeää, sillä on välttämätöntä, että apua ja tukea tuodaan ihmisten luonnollisiin toimintaympäristöihin eli niihin paikkoihin, jossa ihmiset muutenkin viettävät aikaa. Jos asia kiinnostaa enemmänkin ja tieteellinen englanninkielinen teksti taipuu, suosittelen tutustumaan Anna Haverisen väitöskirjaan. Hän on tutkinut suremisen rituaaleja verkossa ja siten perehtynyt aiheeseen kattavasti.

Eräs mielenkiintoinen ilmiö muistosivustoilla on se, että jopa vuosikymmeniä sitten kuolleille on tehty omia muistopaikkoja. Tämä kertoo tietysti siitä, että näitä ihmisiä muistetaan ja kaivataan edelleen. He eivät kuitenkaan ole elinaikanaan edes ehtineet kuulla Internetistä, mutta nyt heitä voi muistaa siellä. Tietotekninen kehitys on niin vikkelää, että onkin mielenkiintoista leikitellä ajatuksella, millaisissa ympäristöissä sureminen ja muistaminen mahtaa tapahtua vaikkapa parinkymmenen vuoden päästä?