Kuolemantyöläisen viisi oppia

Työ ja ura ovat monille tärkeitä asioita – ja mikseivät olisi, nehän tuovat turvaa, sisältöä ja parhaimmillaan myös mielekkyyttä elämään sekä rakentavat osaltaan identiteettiä. Suomalaiset arvostavat työtä ja formaalia koulutusta erityisen paljon. Siksi ei olekaan ihme, että ihmiset ovat kiinnostuneita myös muiden työurista. Sosiaalisessa mediassa viime viikolla pyörinyt #firstsevenjobs-haaste sai myös minut muistelemaan, mitä kaikkea olenkaan työurallani kerennyt tekemään.

 

Arvostan suuresti teoreettista osaamista, mutta ihmisten parissa työskenneltäessä pelkät teoriat ja kirjallisuus eivät riitä. Some-haasteen myötä jäin pohtimaan, kuinka paljon olen työurani aikana päässyt oppimaan ja kehittämään itseäni. Tämän innoittamana päätin avata hieman tarkemmin sitä, mitä tehtäväni nimenomaan läheisensä menettäneiden sekä pian kuolevien parissa ovat minulle opettaneet. Asioita olisi ollut sadoittain, mutta tässä viisi minulle henkilökohtaisesti tärkeintä asiaa.

puhutaankuolemasta10.jpg

 

1. Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa milloin tahansa. Tämä kuulostaa raadolliselta, eikä varmasti kukaan pysty eikä halua tiedostaa elämän ennustamattomuutta jatkuvasti. Arvaamattomuus ja tuntemattomuus aiheuttavat pelkoa, emmekä voi elää elämäämme jokaista hetkeä peläten. On kuitenkin hyvä muistuttaa itseään toisinaan siitä, että syöpä tai muu vakava sairaus ei välttämättä katso ikää taikka elintapoja tai henkirikoksen uhriksi joutuminen taloudellista tai sosiaalista asemaa. Vaikka jokin asia olisi tilastollisesti epätodennäköinen, se on kuitenkin mahdollinen. Elämän arvaamattomuuden tiedostaminen on auttanut minua priorisoimaan asioita elämässäni, keskittymään tärkeysjärjestyksessä korkealle asettamiini asioihin sekä muistuttanut siitä, että asioita ei kannata ottaa liian vakavasti.

2. Edelliseen liittyen: elämä ei ole hallittavissa. Ammatillisen taustani vuoksi tämä on ollut erittäin tärkeä muistutus minulle. Vaikka ohjaus- ja valmennusmaailmassa pyritään muistamaan plan B:t ja kehittämään varasuunnitelmia, taustalla on kuitenkin ajatus siitä, että olemme oman elämämme herroja ja rouvia – kun on tarpeeksi lahjakas/motivoitunut/kova tekemään töitä, lähestulkoon kaikki on mahdollista. En kiellä, etteikö monesti näin olisikin. Toivoisin kuitenkin muistettavan sen, että elämässä tulee vastaan myös asioita, joita ei pysty itse hallitsemaan tai joihin ei voi lainkaan vaikuttaa. Toki voimme aina valita oman suhtautumistapamme vastoinkäymiseen, mikä onkin äärimmäisen tärkeää.

3. Kuoleman tasa-arvoistava vaikutus. Tästä olen maininnut jo aiemmin, mutta aihe on niin tärkeä, että haluan ottaa sen uudelleen käsittelyyn. Jokainen meistä kuolee jonakin päivänä. Kuolema on yhteistä meille kaikille, ja kuolevaisuus yhdistää jokaikisen planeetallamme asuvan elävän olennon. Tärkeää on muistaa myös se, että ulospäin emme välttämättä näe lainkaan, mitä ihmisen pään sisällä ja kehossa tapahtuu. Naapurin ulkoisesti luksuselävää viettävä lady on saattanut juuri menettää ainoan tyttärensä auto-onnettomuudessa tai kylän pahimman juoruämmän mies on saattanut tappaa itsensä. Kuolema löytää meistä jokaisen.

4. Itsestä täytyy huolehtia. Tämä pätee ihan keneen tahansa, mutta erityisesti niihin, jotka työskentelevät haastavassa elämäntilanteissa olevien, läheisensä menettäneiden ja pian kuolevien kanssa. Emme ole kaikkivoipaisia. Samalla tavalla kuin lentokoneessa happinaamari on laitettava ensiksi itselle, myös auttamistyössä on ensiksi autettava itseään ennen kuin voi auttaa muita. On tärkeää löytää itselle sopivat tavat rentoutua ja voimaantua. Esimerkiksi luonnossa liikkuminen ja avantouinti ovat minulle sopivia keinoja siihen.

5. Kuolintavalla on merkitystä. En halua vähätellä tai nostaa korokkeelle jotakin erityistä kuolintapaa. Jokainen suru on surijalleen vuoren kokoinen, eikä surua voi verrata toiseen. Kuitenkin läheisen traumaattisesta kuolemasta toipuminen on yleisesti ottaen vaikeampaa ja vie kauemmin aikaa kuin ns. luonnollisesta kuolemasta toipuminen. Erityisesti kuolintavan äkillisyys, ennakoimattomuus ja väkivaltaisuus ovat tekijöitä, jotka vaikeuttavat toipumista. Jokainen määrittelee itse, millainen on hyvä kuolema. Omalla kohdallani toivon, että kuolisin iäkkäänä rauhallisesti, kivuttomasti ja niin, että ehtisin hyvästellä läheiseni.

Suhteet Oma elämä Raha Työ

Hetki hautausmaalla

Hautausmaat ovat mielestäni kiehtovia paikkoja. Niissä on myös tietynlaista paradoksisuutta; Ei ole paljon muita hautausmaan kaltaisia rauhaa, hiljaisuutta ja vehreyttä tarjoavia ympäristöjä, jotka sijaitsevat useimmiten aivan kaupungin ydinkeskustassa. Hautausmaat ovat myös niitä harvoja paikkoja, joissa on jopa tavanomaista nähdä itkeviä ihmisiä julkisilla paikoilla. Myös Pyhäinpäivän kaunis kynttilämeri on sellainen näky, johon ei törmää muualla kuin hautuumaalla.

 

Itse koen hautausmaat rauhoittaviksi ja lohdullisiksi paikoiksi. Hautausmaalla saa yleensä olla omissa oloissaan ja ajatuksissaan, ellei siellä satu olemaan hautajaiset. Vastikään tosin uutisoitiin Pokémonien jahtaajien valloittaneen myös hautausmaat, joten voi olla, että tulevaisuudessa hautuumailla liikkuu yhä enemmän porukkaa.

 

Aloittelevana kotipuutarhurina minua kiehtovat myös hautausmaiden hyvin hoidettu nurmikko ja kasvit, puhumattakaan vanhoista ja komeista puista, joita ei juuri muualla näe. Oma teoriani onkin se, että ihmisten luista irtoaa ravinteita maaperään, josta puut ammentavat elinvoimaa. Ajatus siitä, että elämän kiertokulku etenee tuolla tavalla, on minusta kiehtova – hautausmaalla puun lehti päätyy kirvan ravinnoksi, kirva leppäkertun ruoaksi, leppäkerttu päätyy kenties jonkin pienen linnun ruokalistalle, minkä jälkeen isompi petolintu syö pienemmän linnun… Tällaisen luonnon kiertokulun kautta vainajan luuston mineraalit voivat päätyä jälleen rakentamaan toisen ihmisen luustoa. Voikin sanoa, että elämme konkreettisesti toisissamme.

 

Windows Phone_20140820_011.jpg

 

En käy hautausmaalla vakoillakseni hautakiviä. Joskus kuitenkin niitä vilkaistessa mietityttää, millainen elämä ihmisellä on ollut ja mikä on vienyt hänet hautaan. Kaikkein koskettavinta hautausmaalla ovat mielestäni vanhat haudat, joissa on tuoreet kukat. Se muistuttaa siitä, että rakkaus ja ikävä kuollutta kohtaan voivat elää vahvoina vielä vuosikymmenienkin jälkeen kuolemasta. Kuten tiedetään, kiintymyssuhde kahden ihmisen välillä ei pääty kuolemaan.

 

Monilla paikkakunnilla järjestetään kesäisin hautausmaakierroksia, jotka tarjoavat matalan kynnyksen periaatteella mahdollisuuden tutustua hautausmaihin sekä paikkakunnan ja sen merkittävien henkilöiden historiaan. Kannattaa muistaa myös ulkomaalaiset hautausmaat, jotka ovat usein huomattavasti erilaisia kuin Suomessa. Esimerkiksi Pariisissa Père-Lachaisen hautausmaalla on suomalaiseen makuun melko erikoisia hautakiviä, joista osa muistuttaa pientä huonetta tai puhelinkoppia ilman puhelinta. Monissa hautakivissä on myös kuva sinne haudatusta ihmisestä. Sekä suomalaisia että ulkomaalaisia hautausmaita on listattu nähtävyyksinä myös Trip Advisor -palveluun. Jos et pidä ruuhkista, vieraile ihmeessä seuraavalla ulkomaan matkallasi kirkon sijaan hautausmaalla!

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Syvällistä