Ei, ei se ole imuri, se on tietokoneeni

Olet vähän samanlainen kuin minä aamuisin. Hellästi napsautan sinut lämpeämään ja aamukahvin ja ehkä –lehdenkin jälkeen voin istahtaa eteesi. Tänään voi olla se päivä kun sulat sormieni alle etkä jaksa enää eteenpäin. Tai tänään voi olla se aamu kun vastaat jokaiseen yhteydenottopyyntööni ja viet minut juuri sinne minne minä toivonkin.

Nyt olet ollut puoli vuotta hyllyllä, lattialla ja pöydällä kirjakasan alla. Tänään taas muistin, miksi menetin hermoni. Kun tiesin kursseille ilmoittautumisen alkavan tasan klo 09.00, ja heräsin tuntia aikaisemmin. Kun huusit niin kovaa, etten kuullut musiikkia. Tai kun kaikki toiminnot pysähtyivät juuri kun lähetin ensimmäisiä punastuneita viestejä nykyiselle avomiehelleni. Voiko sinuun luottaa? Tänään lämmität taas minun sormiani. Ehkä olisi jo aika siirtää vanhat kuvat uudelle tietokoneelle ja poistaa turhat tiedostot. Tuleeko minulla ikävä vuosi vuodelta voimistuvaa hurinaasi ja minne kaikki hylätyt tietokoneet menevät?