Perässä kulkija? EI, vaan päätöksen tehnyt
Onko vanhanaikaista tehdä Uuden Vuoden lupaus? Jo liikuntapaikkojen eteisen kenkämäärästä sen tietää, että lupauksia on taas tehty. Moni aloittaa tarmolla, mutta yhtä moni unohtaa lupauksensa viimeistään kun nokka vuotaa ja kurkku on kipeä kasteltuasi kenkäsi huolella ekoissa loskapaskakeleissä ollessasi muiden niiskuttajien kanssa paikallisen lähikaupan karkki- tai sipsihyllyn luona.
En oo oikein koskaan tehnyt UVLlää(Uuden Vuoden Lupaus), mutta tämä vuosi näytti olleen poikkeus – osittain olosuhteiden pakosta, toki pitkän harkinnan jälkeen totesin, että olen valmis muutokseen! Perkele, mä näytän ennenkaikkea itelleni että mä pystyn tähän! Tiedän, ettei se synny helpolla- tulee varmasti monia kiukkuja, himoja, vitutuksia sekä myös onnistumisen riemua, mutta aion viedä tän kunnialla maaliin, voitolla yöhön ja mitä näitä nyt sitten olikaan! Mä meinaan laittaa itteni kuosiin!
Kaikki lähtee ehkä siitä, että oon aika huoleton Hulda syömiseni suhteen. Olen ollut lapsesta asti aina superlaiha, pystyin syömään kuin hevonen eikä se näkynyt missään. Olin jopa niin laiha, että jottei luut kolisisi partneriani vasten oli ihan jees nappaa vähän painoa, lihaa luiden ympärille, you know. No sitä tuli sitten kerrytettyä. Tuli raskauksia raskauksien perään melko lyhyessä ajassa ja herkuttelu oli oma pieni palkkio lasten ruoka- ja päiväuniaikojen sekä jatkuvan siivoomisen ja pyykkämisen tahdittamassa arjessa. Mikään ei maistu paremmalta kuin suklaapatukka viikatessasi pyykkiä lasten näkymättömissä tai se hetki kun lasten jo nukkuessa yöunillaan mies tuli töistä kurvaten pizzerian, kebab- tai hampparimestan kautta kotiin- yhdessä sitten mussutettiin ja katottiin jotain hömppää telkkarista!
Oon kova syömään ja syön miehen annoksia – pakko myöntää. En niinkään ole mikään karkkimussuttaja, mutta suolaiset on mun heikkous ja se määrä! Buffet on aina parempi kuin annosravintola kertonee jotain suhteesta ruokaan. Buffassa vedetään kaksin käsin niin ettei nälkä varmasti jää eikä tarvii tankata enää samana päivänä. Mihin hävisi se ”läpipaskoja” mun sisältä ja milloin se muuttui ”pula-aika Maikiksi” johon tuntuu tarttuvan pelkkä pullan ajattelu kuin purkka tukkaan??? Joku on joskus todennut, että paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa!!! En ehkä kuitenkaan allekirjoita tätä.
Lapset kasvaa nopeasti sanotaan ja se pitää muuten paikkansa! Yhtäkkiä se perheen kuopus on sekin pidempi kuin äitinsä ja vaikka arki helpottuu omalla tavallaan päiväkodin noutoajoista, ip-kerhon viestivihkojen täyttämisistä milloin lapsi saa lähteä kotiin tai vanhempainilloissa ramppaamisista, täyttyy viikonpäivät työpäivieni jälkeen lasten harrasterumban perässä pysymisessä! Pikkulapsiaika oli kyllä sittenkin ihan geishaa tähän verrattuna! Silloin pienet tuhisijat oli tiettyyn aikaan nukkumassa kun nykyään nukahdat itse ennenkuin kupeittesi hedelmät alkavat heräämään huoneistaan kolistelemaan (yleensä etsimään syötävää kaapeista, menevät tekemään kuorintoja ja hiusmaskeja suihkuun tyyliin tunniksi tai aloittavat kovilla äänitehosteilla tapahtuvan pelisession) tai saapuvat kotiin kuka mistäkin ja ties mihin aikoihin! Selvennykseksi, että näistä rakkauden hedelmistäni yksi on jo täysi-ikäinen, toinen ihan juuri täysi-ikäinen ja kolmas naimalupansa lunastanut omasta mielestään jo niin iso, että menee täysi-ikäisestä =)
Jääkaapin ovea koristavista koulukuvamagneeteista on nähtävissä vielä lapsenpyöreys ensimmäisissä otoksissa, mutta iän myötä se on hävinnyt ja nähtävästi pyöreys on siirtynyt mutsiin!!! Miten tässä nyt näin kävi? Aina liikunnasta tykännyt, hulluna sporttaileva energinen nainen onkin yhtäkkiä kerännyt niin paljon elopainoa miehensä ensitapaamisesta, että moni ukko ois jo lähtenyt jos tietäis painonnousumäärän! Energiaa on vieläkin, mutta varsi vaan on paksuuntunut…
En ole enää hetkeen pitänyt peilikuvastani ja se on konkreettinen asia jonka haluan takaisin! Myös vaakalukeman on tultava roimasti alas ja senttejä on kadottava ympärysmitoista. Ehkä kovin realiteetti oli mieheni vastaus samanaikaisen salitreenin jälkeiseen kysymykseeni ”No miltä näytin salilla?” En tiedä oliko lipsahdus, uusi hellyttelynimeni vai karu totuus, mutta vastaus oli ”Pullerolta”. Vittu, kaikista sanoista just se Pullero!!!! Joo kommenttikenttä vaan punaseksi, mutta tosiasia on se, että totuus välillä sattuu ja saa jahkailun muuttumaan päätökseksi – niin tässäkin tapauksessa. Eli vaikka itsetunto sai kieltämättä nirhauksen, niin se myös johti tähän sanotaan nyt sitten vaikka Uuden Vuoden Lupaukseen. Koska tää ei oo mikään pikamatka kuten ei laihdutus koskaan, aattelin purkaa tänne sisintäni ja tuntemuksiani matkani varrelta eli tervetuloa messiin! Tämä on Pulleron Päiväkirja kohti ex-Pulleruutta!
Rakkaudella Pullero