Casting-rumba

Castingit järjestetään, jotta asiakas näkee mallin ilmielävänä, ihohuokosineen, silmäpusseineen, ilman hiustenpidennyksiä ja päälle niputettuja kuvausten vaatteita. Mallitoimistoni kautta olenkin käynyt useissa viime kuukausien aikana. Aina tilaisuudesta lähtiessäni olo on hieman outo, sillä tilannehan on hieman kummallinen… 

 

Harjoituttamassa hymyä Citizen Watchin videokuvauksissa helmikuussa

 

Casting alusvaate-mainokselle

Casting osoite on Madison Squaren nurkilla. Rakennuksen alakerrassa ovimies kysyy henkilöllisyystodistusta. Koska casting tapahtui ainoastaan kello kolmen ja viiden välillä, olin valmistautunut saavani odottaa hetken vuoroani. Koko kerros on pyhitetty eri castingeille. Kurkkaan lasiseinän läpi, jossa jonottaa huoneeseen naisia, kaikilla samanlainen a-mallinen koulutyttö-hame. Kävelen käytävää eteenpäin ja ohitan jonon miehiä, jotka kaikki olivat pukeutuneet pukuihin. Päästyäni oman castingin oven taakse siellä ei olekaan vastassa kymmenen metristä jonoa! Positiivinen yllätys. Penkillä istuu ainoastaan assistentti, jonka yllätänTinderin parissa. Hänellä on papereita minulle täytettäväksi (täällä täytetään aina, missä tahansa papereita ja allekirjoitetaan ties mitä.) Vaihdan nopeasti korkokenkiin ja sutaisin harjan hiusten läpi. Kuljetan sormen silmien alta tarkistaakseni mahdolliset karanneet ripsivärit. Otan repusta comp cardin, eli mallin käyntikortin, jossa on mittojen lisäksi ainakin yksi kokovartalo -ja kasvokuva ja lisäksi iPadin, josta voin näytän portfolioni.

”Sir, Emma Graef is here.” sanoi assistentti

Saan luvan astua sisään. Pienessä kuumassa huoneessa on paljon ihmisiä. Ainakin kahdeksan, joista viisi istuu sohvalla ja nostaa päänsä hetkeksi ylös puhelmistaan. Hello, how are you all. Päät laskeutuvat alas. Kaksi henkilöä kättelee minut ja portfolioni alkaa kiertää huoneessa. Minut pyydetään videokameran eteen, lattialla on teipillä tehty raksi oikean paikan merkiksi. 

Mikey-niminen mies puhuttelee minua. Ensimmäiseksi minun täytyy kertoa kameralle ikäni. Sitten minusta napataan muutama hymyilevä kuva. Tämä ei aina vieläkään onistu minulta luonnostaan. Kamera kasvojen edessä ja joku sanoo ”Smile!” Jotta saisin sen luonnollisen hymyn joka kerta… Sillä kyllä sen kasvoissa tuntee, jos hymy on niin sanotusti pikkusen kiree. Onneksi kamera välähti enemmän kuin kerran ja viimeisien kohdalla hymy tuntui jo vähemmän väkinnäiseltä. Ohjaaja pyysi erilaisia hymyjä. Ujo hymy please. Nyt kova nauru please! Sitten napataan kuvat profiilista ja takaapäin. 

”Now Emma, this is a casting for lingerie commercial so is it ok to take off your shirt.” Äänensävy ei ollut kysyvä. 

Minulla oli kaksi paitaa, isoreikäinen ohut neulepaita ja sen alla hihaton. Otin muutaman askeleen kamerasta sivuun, lähellä oli tuoli mihin voisin riisua vaatteeni. Huoneessa olijat siirsivät katseensa kohteliaasti sivuun. Sitten sain kammottavan ajatuksen: Entä jos Mikey tarkoitin vain päälipaitaa ja nyt olen lähes kymmenen silmäparin edessä rintaliiveissä? Vaaratilanteessa aivot käyvät eri skenaarioita salamannopeasti lävitse. Päädyin astumaan aivan pokkana takaisin kameran eteen rintaliiveissä enkä kysymään varmistusta, kuinka monen kerroksen riisumista Mikey nyt tarkoitti. 

Onneksi tätä Mikey oli toivonutkin. Rintaliivi-kuvia. 

Haluan korjata varustukseni asentoa, mutten kehdannut kääntyä ja tehdä tätä ladymaista liikettä.

Mikeyn äänensävy muuttuu leikkisäksi: ”No niin, nyt kuvitellaan että edessäsi on kymmeniä rintaliivejä. Katso niitä kuin et voisi uskoa että ne kaikki ovat sinun ja kuinka hauskaa on valita sopivat täksi päiväksi. Samalla tunnet olosi hieman turhautuneeksi kaiken tämän valinnan edessä. Lopuksi katso kameraan ja kohauta olkapäitä kuin sanoaksesi ”en tiedä!” Ja näinhän tein. Siinä rintaliiveissä kuvittelin tätä dilemmaa. ”Great! Fantastic! Could I have the ”I don’t know” again and without less hands?” Totta kai Mikey, totta kai. 

Ja siinä kaikki! Heitän paidat päälleni hämmästyttävän nopeasti ja kiitän kaikkia heidän ajastaan minulle. Koko koe-esiintyminen oli kestänyt ehkä neljä minuuttia. 

Hississä mietin olinkohan vetänyt mahaa sisään ollenkaan. 

 

Casting muotinäytökseen:

Olen tehnyt malleiluni aikana kaksi muotinäytöstä. Tällä viikolla toimistoni lähetti minut kuitenkin catwalk-castingiin. Palkka: to be discussed. Dates: Sometime in July. Where: Model needs to be ready to travel in Boston. Mallina on parempi omata joustava mieli. 

Castingin aamuna otin korkokenkäni ja hiivin talomme kellariin. Siellä on iso kokovartalopeili, jonka edessä harjoittelin catwalkia. Emma, 28-21- vuotias harjoittelee kävelemistä. 

Saavun casting-tilaan. Katson eksyneenä ympärilleni, kunnes katseeni osuu penkillä istuvaan malliin: ”kirjoita nimesi listaan ja sitten täytä sen vieressä oleva paperi” hän ystävällisesti neuvoi. Taas täytetään papereita: nimi, pituus, ikä, toimisto. Minua ennen oli noin kymmenen tyttöä. Jonottaessani omaa vuoroani kukaan malli ei puhu keskenään.

Huoneessa on minua arvoimassa kaksi ihmistä. Ojennan taas comp cardini ja portfolioni heille. Mies katsoo portfoliotani ja nostaa kasvonsa useasti iPadista minuun. En tiedä mitä ajatella hänen reaktiostaan.

Nainen ottaa minusta kuvia täyttämäni paperini kanssa. Pidän paperia rintani korkeudella. Niinkuin vankilakuvissa. 

Seuravaaksi saan kävellä heille. Mies neuvoo kävelemään huoneen poikki, isolla energialla ja hymyllä. Nainen kuvaa suoritukseni puhelimen kameralla. 

Hymyile ja kävele. Siinä on kaksi toimintaa. Osoittautui haastavaksi. Aamulla kellarissa olin marssinut viileällä huulitöröllä. Ei ollut tullut mieleenkään että joku haluaa minun hymyilevän catwalkilla. No en sentään kaatunut. Suoritus oli luultavasti täyskympin sijaan 8,5. 

Casting kesti noin kaksi minuuttia.

———————————————————————–

 

 

Keväistä viikonloppua Suomeen!

 

 

Bisous, 

Pumpuli