Suuri Suomi-seikkailu

Takaisin New Yorkissa! Olin Suomessa vähän yli kuukauden enkä voi uskoa ettei kyseessä ollut puolesta vuodesta. Ajantajun sekoittuminen johtui varmasti runsaan aktiviteetin ja reissaamisen määrästä. Mikä ei haitannut ollenkaan, kaikki ihmiset oli nähtävä ja nyt taas se kaiken-sumentama-ikävä on mennyt hetkeksi pois. Toivon ettei enää koskaan vahingossa tule kymmenen kuukauden taukoa oman perheen, ystävien ja kotimaan näkemisestä. 

Kuukauden aikana ehdin käydä Tukholmassa, Helsingissä, Turussa, Särkisalossa, Suomenlinnassa, Enklingessä, Tammisaaressa, Fiskarsissa, Tampereella, Seinäjoella, Kestilässä. Ehdin siis toteamaan kuinka ihana Suomi on erityisesti kesällä, vaikka siihen kuuluu takit. 

 

Lensimme ensin Tukholmaan viikonlopuksi tapaamaan ruotsalaista ystävää Johannaa. Käveltiin vanhassa kaupungissa ja Södermalmilla, syötiin silliä, uusia perunoita, kanelbullareita ja käytiin katsomassa Wasa-laivaa ja valokuvia Fotografiska-museossa. Suosittelen näitä aktiviteetteja lämpimästi kaikille Tukholmaan matkaaville. 😉

Viime Tukholman reissusta oli tosiaan kuulunut se noin 13 vuotta, joten odotin innolla todistavani mistä kaikesta hypetyksestä on oikein kysymys. Olihan se kiva kaupunki, vähän isompi kuin Helsinki, vähän kansainvälisempi, vähän enemmän kaikkea. Kanelipullat olivat hyviä. Tukholmassa jäi vähän sellainen olo, ettei tullut vastaan niitä tärppi-paikkoja mistä on saanut blogeista lukea. Joita ei pahemmin etsitykkään. Keskityin lähinnä ystävän kanssa säheltämiseen. 

 

 

 

Koin Tukholmassa elämäni painajaista kun meinasi käydä niin että laivasta meinasi myöhästyä. Juoksun aikana satamaan 20 kilon matkalaukun renkaat ottivat lopputilin. Kuvassa huojentunut minä matkalla kotiin. Aamulla Turun satamasta haki rakas ystävä perheineen ja siirryimme aamupalalle heidän pihalleen. Tarjolla oli ruisleipää, karjalanpiirakoita, Fazerin suklaata ja muuta olennaisen tärkeää. 

 

Eräänä päivänä ajettiin Tammisaareen, sillä sinne (ja Suomenlinnaan) täytyy päästä joka kesä toteamaan kuinka Leijonapuiston punainen keinuhärveli näyttääkin nyt aikuisena kumman pieneltä. Kahvit nautittiin vanhan kaupungin kahvilassa ja toiveena oli puolivarjoinen istumapaikka. 

 

Lapsuuteni onnenpaikassa, Tammisaaren leirintäalueen kallioilla. Varmasti vaikea uskoa, mutta kuvanottohetkellä en tajunnut Jenkin maastoutumista taustaansa. 

 

Juhannusta vietettiin Ahvenanmaan Enklinge-saarella, joka oli kolmen lauttamatkan päässä. Siellä oli kaikki oleellinen, eli ystäviä, vitu*** hyttysiä, puusauna, meri, laituri, makkaraa ja viinaa rentoutukseen auttavaa alkoholia.

 

Tästä ihanasta pellavapää-kaverista on juhannuksen aikana otettu huomattavasti enemmän kuvia kuin omasta aviomiehestä. Just saying. 

 

Täydellinen hetki tallennettuna. Jos et ole vielä tarttunut Katherine Pancolin kirjoihin, niin olen kateellinen että ne ovat vielä sinulla edessäpäin. 

 

Sauna, meri, lonkero, syö, repeat.

 

Kolmen päivän mökkeilyn jälkeen hiusharja ja meikit oli aikoja sitten jääneet kassin pohjalle. 

 

Keskiyön piknik 

 

Casually hanging out 

 

Keskiyöllä Kestilässä. Kotikaupunki-Salosta junailin ensin kolme tuntia Tampereelle, josta hyppäsin siskon autoon ja matka jatkui sillä vielä noin viisi tuntia. Suomen ABC-asemat alkavat käydä tutuiksi! Jos et nyt satu tietämään missä Kestilä sijaitsee, niin melko tarkkaan Suomen keskipisteessä. 

 

Jos Turun Dynamo on liian täysi lauantaisin, niin Kestilässä on sitten toinen.

 

Kestilä noin aamuneljältä. Olin vielä tähän aikaan hereillä sillä aikaisemmin ei malttanut mennä nukkumaan. Jos mietit miksi tein pienen road tripin Kestilään, niin kyseessä on isäni syntymäpaikka ja sinne järjestettiin pienet sukujuhlat. Olin ollut siellä viimeksi noin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta kuullut sitäkin enemmän legendaarisia pohojois-pohojanmaa -tyyppisiä tarinoita. 

 

 

 

 

 

Kestilästä ajettiin Seinäjoelle siskon luokse, jonka poika (nyt jo ikävä) on kuvassa asiallisen kokoisen kakkupalan kanssa, Valkoinen Puu -kahvilassa. 

 

Seinäjoelta matkasin taas Tampereelle muutaman ystävän luokse. Samalla aloitin myös vohveliviikot. Tampereen Vohvelikahvila, parasta ikinä. 

Kävellessäni kohti Tampereen juna-asemaa kävi ihan naurettava moka. Totta kai oli lokeron avainta pakko kaivaa samalla kun kävelee. En tiedä kuinka tässä onnistuin, mutta avain lipesi sormista ja tippui kohti maata. Hidastetusti näin sen laskeutuvan pääovien ritilöiden päälle, josta jonkun askeleen tärinän ansiosta jatkoi vielä ritilöiden läpi maahan. Jahas. Sormilla siihen ei yltänyt. Ympäriltä kuului myötätunto-muminoita. Junani lähtöön oli kymmenen minuuttia aikaa. Lipun olin ostanut jo viisi päivää aikasemmin, että sen sai edullisesti. Mitä tehdä? Silmäni osuivat turvamieheen, jolle selitin tilanteen. Menimme yhdessä tuijottamaan ritilän läpi näkyvää avainta. Kävimme hakemassa ”työkaluja” että ritilän saisi ylös. Turvamies sai vekottimen ujutettua ritilän alle, mutta ei noussut millään. Siirsin katseen vähän sivummalle ja totesin, että niin, ritilä on muuten hitsattu kiinni. Turvamies soitti puhelun ja ilmoitti vähän ehkä innoissaan hänellä olevan lupa lokeron lukon hajoittamiselle. Haettiin lisää random työkaluja, jonka jälkeen varovasti kerroin etten muuten muista lokeron numeroa tai tarkkaa sijaintia. Taas palasimme avaimen äärelle ja törkimme avainta hyvän hetken oikeinpäin. 127. Siirryimme lokerolle, jota turvamies alkoi ilman mitään logiikkaa hakkaamaan. Yleensähän ei turvamiehen työkuvaan ei kuulu rikkominen tai murtautuminen, jopa päinvastaista toimintaa normaaliin työpäivään toivottaisiin… Koko asema kaikui lokeron pahoinpitelystä. Kunnes paikalle saapui turvamiehen kollega, joka kantoi mukaansa ”todella vanhaa yleisavainta, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.” Lokero aukesi. Ostin uuden kolme kertaa kalliimmaan junalipun kotiin. Hip hip hurraa. Hip hip hurraa. 

Kalliissa junassa tuli mieleen, että sen avaimen olisi ehkä saanut aika näppärästi vaikka haarukalla nostettua.

Asuuko joku Tampereella? Onkohan se lokeon avain vieläkin pääovien ritilöissä? (Oikella puolella, ulkoapäin katsottuna?)

Jääköhän se sinne ainiaaksi?

 

Suomen loman oleellinen ohjelma oli myös koirien rapsuttelu, silittäminen ja nokosten ottaminen yhdessä. Kato nyt noita Nelli-koiran tassuja!! 

 

Musta kasa vieressäni = Nelli-koira. 

 

Lähes ykkösasia Suomen vierailulla on oman äidinkielen lukeminen, puhuminen ja kuuleminen. 

 

 

Vohveliviikot jatkuu! Jos tunnistat paikan, olet käynyt siellä liikaa. (spoiler: Konepajan Bruno) 

 

Realistinen kuva Suomessa paljon nautistusta nesteestä.

 

Ja jonkin verran myös tällaisena.

 

 

Kuvatarinassani vain pilkahdus kuukauden tapahtumista. Yleensähän tuppaa käymään niin, ettei niissä hauskoissa, ihanissa hetkissä tule mieleen ottaa kuvia.

 

Pian takaisin New York-tarinoiden kanssa!

 

Bisous, 

Pumpuli

 

 

 

Kuvien kaikki oikeudet: Emma Graef