New York City Diaries: Castings and Cortados

14. lokakuuta 2016 

 

Jään pois metrosta Fulton Streetillä ja nousen ihmisvirran mukana ylös kadulle. Olen matkalla castingiin, tämän tuotantoyhtiön castingeissa olen käynyt useasti enkä tarvitse enää Google Mapsia neuvomaan minua oikean oven eteen. Teen kuitenkin tahallani pienen kiertomatkan että näen yhden New York Cityn lempinähtävyyksistäni. Se on sellainen joka varmasti ”Time Out New York” nettisivuilla mainitaan ja muissa matkaoppaissa, mutta eivät ole jääneet minulla mieleen. Eksyin sinne kerran vahingossa. Jos olisin silloin löytänyt kohteeseeni ilman kääntymistä väärään suuntaan, en ehkä vieläkään tietäisi St Paul’s Chapel of Trinity Church -nähtävyyttä. Ööhh kirkko, tämäkö kaikista New York Cityn kohteista se mielestäni paras? No siis, New Yorkin nähtävyyksistä voi olla vähän vaikea valita sitä mieleisintä. Enkä ole itseasiassa koskaan käynyt kirkossa sisällä. Minut hurmasikin paikan hautausmaa! 

Kirkko on yli 250 vuotta vanha, joka on amerikkalaiseksi kirkoksi vanha, niinku dinosaurus-vanha. Ja ikä näkyy viehättävästi hautakivistä. Nykyäänhän hautakivissä lukee nimi ja syntymä -ja kuolinaika, joita ei edes kirjoitettu ”syntynyt” ja ”kuollut.” Sehän olisi jotenkin brutaalia, kirjoittaa ”kuollut”. Näissä St Paulin hautakivissä lukee päivämäärien lisäksi kaikenlaista infoa, mitä vainaja on tehnyt työkseen ja kuka on jäänyt kaipaamaan. Ne ovat viehättävästi vähän vinossa, rivitkin ovat ihan sikinsokin. Jotkut kivistä ovat päältä mustia. Onkohan se 9/11- savua? Eiköhän niiden hautakivien aikana muutama muukin tulipalo lähistöllä ole ollut. 

 

 

 

Hautausmaa on aivan WTC-tornin vieressä. Kuvassa porttien takana näkyy Twin Towersien muistomerkkiä. 

 

Kuitenkin, jos matkustat New Yorkiin ja kuitenkin käyt WTC-muistomerkit katsomassa, käy samalla St Paulin kappelin hautausmaalla. 

Luettuani muutamat kivet oli aika siirtyä castingiin erään tuotteen mainokseen. Tällä kertaa en odota vuoroani kuin muutaman minuutin! Minusta otetaan kuvat edestä, sivusta ja myös kädet. Smile! Sitten video, jossa kerron nimeni ja toimistoni. Olin ulos kymmenessä minuutissa. 

Päivän velvollisuus tehty. Seison kadunreunassa hetken ja zoomailen google mapsia. Pienen kävelymatkan päässä olisi ”Wicked Juice and Kitchen”. En ole mikään smoothieihin hurahtanut, tykkään pureskella ruokani. Vaihtelu virkistää. Matkan aikana mietin tekikö minun mieli vihersmoothieta tai jotain missä olisi mantelivoita, banaania, ehkä vähän suklaata… Paikan päällä päädyn voileipään ja vihermehuun, jonka ensinielaisun meinaan puklata takaisin $9 maksavaan pulloon. Maistuu ihan liian terveelliseltä! Valitettavasti en nyt muista minkä mehun valitsin, mutta siinä oli kaikkea vihreää ja kurkumaa. Otan palan voileivästä ja laitan big girl pants jalkaan. Ravistan pulloa uudestaan ja sen sisällön lähestyessä makuhermojani toistelen mielessäni kuinka paljon vihannesvitamineja tästä saakaan. Eikä tämä kulaus ollut yhtään niin shokeraava. Itseasiassa pidän siitä. Juon tyytyväisenä lopulta koko pullon ja mietin koskakohan samalla tuotantoyhtiöllä olisi taas casting että pääsen Wicked Juiceen uudelleen leikkimään superterveellistä. 

Lounaan jälkeen tarvitsen totta kai lounaskahvin. Otan metron 28th streetille yhteen New Yorkin lempikahviloistani ”The Birch”. Matkalla minut ohittaa nainen, joka lausuu puhelimeensa:

”I can’t wait someone to treat you like that. I can’t wait for you to know how it feels.”

Äänensävystä voi helposti tulkita ettei tässä puhuta kiitollisuudessa. Aion tulevaisuudessa kirjoittaa kirjan ”New York City Passing Phone Conversations”. New Yorkissa ei hävetä sanoa puhelimeen sanottavaansa. Jännittävää on varsinkin sillon kun pomo huutaa puhelimeen alaiselleen. Mikään ei hätkäytä newyorkilaisia ja jokainen minds their own business. Koska kaikilla heillä on tarpeeksi omiakin ongelmia tai ainakin liian kiire. 

The Birchissä tykkään ostaa myös ((ylihinnoiteltuja)) kahvipapuja mukaan kotiin, sillä pavut ovat kyllä niiden $$ arvoisia. Kiva saada myös kotona todella hyvää kahvia! Kahvila on Madison Squaresta ja Flat Iron Buildingista muutama katu pohjoiseen, viihtyisä ja trendikäs paikka. Lokaation ja ominaisuuksien takia siellä näkyy paljon paikallisia sekä turisteja. The Birchissä ei ole wifiä ja tiskillä onkin lappu, jossa kehoitetaan internetin sijaan juttelemaan toisten asiakkaiden kanssa. Vieressä on vielä lappuja, jossa on kysymyksiä, kuten ”jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mitä genreä se edustaisi?” Erittäin hyvä kysymys. Ehkä sellainen ranskalainen komedia, jossa hahmot puhuvat nopeasti ja vähän huolimattomasti heittävät elämän suuria viisauksia ja tekevät elämänpäätöksiä liikaa pohtimatta. Huumoria on, mutta se on tilannekomiikkaa ja vähän surkuhupaisaa. Katsoja samaistuu ja ihastuu useaan hahmoon, sillä ystäväni ja perheeni on ihania. Päähahmoa käy välillä sääliksi ja katsoja huutaa ”miksi!! Dorka!!” Käsikirjoittajat voivat ilmoittautua kommenttiboksissa. 

Valitsen kahta eri laatua kokonaisia kahvipapuja ja tilaan kahvin. Ei maitovaraa, ei sokeria. Mustana. Kerron vielä erikseen, että ”to stay.” Muuten kahvi kaadetään täällä automaattisesti pahvimukiin. Eikä sellaisesta ole yhtään sama juoda kuin posliinikupista. Saan oman nopean arvioni mukaan napatuksi paikan parhaimman pöydän. Siitä näen ikkunan ohi kulkevat ihmiset ja kahvilassa istuskelijat. Mutta miksi Garance Doré ei koskaan ole The Birchissä kanssani samaan aikaan? Meistä tulisi välittömästi parhaat ystävät. Voisimme yhdessä kateellisina pilkata New Yorkilaisia (tässä lista valmiina hiljaisten hetkien varalle: New Yorkilaisilla on aina lenkkarit! Aina tuore manikyyri kynsissä! Tukka liian hyvin! Miehillä liian löysät vaatteet! Miksi niillä on aina lippis? Kahvi on kaikkialla aivan kamalaa, kertakaikkiaan! Paitsi täällä Birchissä, meidän yhteisessä lempikahvilassamme!) Tiesin The Birchistä alunperinkin BFF:ni Garance Dorén blogin ansiosta. (Nyt en tietenkään tätä Garancen kahvilapostausta löydä mistään. Entä jos hän pitääkin West Villagen lokaatiosta?)

 

 

 

Viereeni istuu aasialainen pariskunta jotka heti saatuaan takapuolensa tuoliin, kaikessa hiljaisuudessa, alkavat kuvata kahvivalintojaan. Kupit kuvataan ensin pöydällä ja (vieläkään sanaakaan vaihtamatta) mies nostaa kameran, nainen ottaa ”tässä on kahvikuppini” -poseerauksen ja sitten on miehen vuoro poseerata. Hän valitsee päänkallistuksen hammashymyn kanssa, kahvikuppia pidellen. Miehen juomassa on maitoa ja on kaadettu pieneen kirkkaaseen lasiin. Mitä se juo? Minilatte? Mieskin lähestyy juomaansa jotenkin huvittuneena ja uteliaana. Hän nyökkäilee tyytyväisenä siemaisunsa jälkeen. Kerään rohkeuteni ja kysyn juoman nimeä. Pöytämme ovat niin lähekkäin ettei minun tarvitse korottaa ääntäni ollenkaan. ”Cortado.”

Seuraavana päivänä kuulen napanneeni castingin mainoskuvaukset! Shillä lailla!

Lopuksi vielä Surkun paras ”puppy eyes”  

 

 

Bisous, 

Pumpuli 

 

 

p.s Arvaa mikä on uusi lempikahvijuomani? No cortado! Kotikaupungissa Beaconissa lempikahvilani Ella’s Bella’s:n listalla juoma oli ja siellä sitä viime viikolla ensimmäisen kerran kokeilin, kysyttyäni ensin vähän informaatiota: cortado on espanjalainen kahvijuoma. Kaksi shottia espressoa ja saman verran maitoa, yleensä ei vaahdotettuna. Juuri sopiva määrä! Ella’s Bellasissa sai valita myös makeuttamattoman mantelimaidon perinteisen maidon sijaan niin johan nyt. 

 

Saint Paul’s Chapel : 209 Broadway, New York, NY 10007

WIcked Juice and Kitchen: 88 W Broadway, New York, NY 10007

The Birch: 27th Street and Madison