Un, deux, trois.. Paris.

Jäätävän kylmä loppusyksyn päivä. Kuvaaja heittää sellaisen oman reiteni kokoisen kepin puuta vasten, sillä kuvaan olisi ihana saada alasleijuvia lehtiä. Kuvaaja heittää, osuu puuhun tai ei,  minä juoksen paikalleni, otan poseerauksen ja toivon ettei keppi lennä juuri siihen missä seison.. (Seb Michel for Luxuriant Magazine)

 

Huhuu, onko siellä ketään?

Minä täällä hei, joku joka joskus kertoi tarinoita mallintyöstä, Pariisista, Milanon gelatoista.. Mutta hei, dum dum dummmm she is back in town! ”Are you ready to rock!!?” Niinkuin mallimammani sanoi suht dramaattisesti puhelimeen pari päivää sitten.

Mutta mitä tapahtui ensin..

Joulukuussa Pariisin työkuukauden ja New Yorkin kiitospäivän jälkeen palasin Geneveen panikoimaan ja ahdistumaan kaikesta turhasa krääsästä ja vaatemäärästä mitä omistin. Huomaa mennyt aikamuoto. Raahasin ainakin neljä roskasäkillistä vaatteita lahjoitukseen ja tien poskeen jätimme kylmän rauhallisesti kassillisia keittiötarvikkeita. Puhun siis muuttamisesta, maailman epämiellyttävämmästä toiminnasta. Geneven ystäviäni tuli ahdisteltua lukuisilla viesteillä, että nyt olis vaatteita, kaikennäköisiä kippoja ja ties-mitä-paplareita tarjolla. Onneksi veivät koteihinsa edes osan. Selvennyksesi, jätimme Geneven jenkki-poikaystäväni kanssa taaksemme ja lensimme kuukaudeksi Suomeen. Jenkin ensimäinen Suomi-joulu. Kaamosmasennusta oli havaittavissa, mutta sitä karkoitimme joulukuusen valoilla, lahjoilla, uudenvuoden tähtisädetikuilla (koska raketit oli aika surullisia suorituksia..) ja mitä muutama rivi (tai levy) Fazers -suklaa tai Aino -jäätelö ei parantaisi. Tai vohvelit. Tai äidin ruuat. Ja no.. Olut. 

Mutta nyt lomailu saa riittää. Tiistaina otan paluulentoni Geneveen, jonka kentällä ihana ystävä on vastassa. Vietämme tyttöjen illan ja seuraavana aamuna ennen kahdeksaa olen junassa matkalla Pariisiin, Karin Modelsin listoille. En malta odottaa ihania leipomoita, viereisen kadun ruokatoria, koko päivän ulkona seikkailua, kahviloita, sokkeloisia katuja, taidenäyttelyitä, sitä että isoissa kaupungeissa kulman takana voi yhtäkkiä tapahtua mitä tahansa.. Mutta eniten odotan Bad to the Bone ja First Lux Magazinen ilmestymistä, puhelinsoittoja bookkereilta uusista napatuista töistä, lahjakkaita valokuvaajia..

Ja sitä että minulla on taas joka päivä tarinoita täällä kerrottavaksi! 

 

Bisous, 

Pumpuli