Kesällä kaikki on okei

 

 

Raportoin palasesta onnea.

Meneekö kaikkien muidenkin tunteet ihan vuoristorataa vai eikö mulla vieläkään ole murrosikä mennyt ohi?

Yhtenä hetkenä kaikki on kakkaa. Mikään ei mene eteenpäin, pelkään tuhlaavani elämääni, pelkään eläväni jotain, mikä ei oikeasti ole juuri mun unelmaelämää. Päivät täyttyy arkiaskareista. Otanko kaikesta kaiken irti? Menenkö tarpeeksi? Miksi olen aina läppärin äärellä?

Sitten toisena hetkenä huomaa kaiken olevan sinä hetkellä just prikulleen täydellisesti. Kuten tänään Tomahawk-järven rannalla. Aluella, joka on tarkoitettu järven ympärillä elävien käyttöön, eli ei minun, mutta pikkurikoksen suorittaminen teki hetkelle vain eetvarttia. Aluella ei ollut ketään muita, olin aivan yksin. Löysin riippumaton, johon asetuin lukemaan taidehistoriaa. Pieni keinunta ja aavistuksen tylsä teksti sai torkahtelemaan. Veteen paistoi aurinko, siirryin hiekkarannalle. Tyhjä hiekkaranta ilman ainuttakaan pyyhkeen yli juoksevaa lasta.. Ennustin talviturkin heittämisen tuntuvan kuin avantoon sukeltaisi, mutta olin väärässä. Sen syvyyksiin käveli ilman yhtäkään irvistystä. Kuivasin itseni auringonsäteillä ja kirjoitin päiväkirjaan, joka on ainakin viidessä osassa. Se on saanut ottaa vastaan paljon tunteita.. 

Tunsin riippumaton tuijotuksen ja palasin sen keinuntaan, sillä mikään (paitsi vohvelit) ei ole parempaa kuin riippumatot. Luin Ring-kirjaa. Kyllä, kirjaa siitä kamalasta japanilaisesta kauhuelokuvasta. Kirja on kyllä elokuvaan verrattuna ihan Muumitarinaa.

Kävelin takaisin kotiin, jossa kihlattuni minua jo odotti. 

Huomenna menen kyllä uudestaan tekemään pikkurikoksen. 

 

Bisous,

Pumpuli