10.4.2013 pumpuli

Editorial Photo Shoot with Rainer Suck

Paikka: Zürich

Päivä: 26. maaliskuuta 2013

Preview from the shoot

Kello herätti valmistautumaan jännään päivään aamukuudelta. Pelastus näissä aikaisissa aamuissa on, etta aikaa ei tarvita meikin tekoon: kuvauksiin saavutaan aina suihkunraikkaana, kroppa ja kasvot hyvin kosteutettuina. Junamatka Genevestä Zürichiin kestää lähes kolme tuntia, mutta matkan aikana on ihana syödä kotona väsätty aamupala, nauttia vihreää teetä isosta termospullosta, lukea kirjaa, nauttia kauneusunet, jos uskomattomilta maisemilta malttaa silmänsa ummistaa. Naapurituolista loytyy helposti juttuseuraa, jos vähänkin rohkaisee hymyn tapaisella.

Zürichissa satoi lunta. Maaliskuun lopussa! Viime vuonna tähän aikaan tallustelin hameissa ja t-paidoissa. (Kuohuviinipicnikkien odotus on suunnaton..!) Kuvaaja haki minut asemalta, tällä kertaa ei tarvinnut yksin suunnistaa ja seikkailla kuvauspaikkoihin (joihin en koskaan löytäisi ilman iPhonen mapseja..) Kysyin häneltä varovasti, onkohan kyseessa studiokuvaukset, vai kuvataanko myos ulkona. Vastaukseksi sain kauhistuneen naurun ja lupauksen pysyä sisätiloissa. Huhhuh, vaikka ulkokuvauksissa mielestäni on aina jotain maagista studiokuvauksiin verrattuna. Autossa sain hieman tutustua Raineriin, saksansveitsilaiseen kuvaajaani. Kaikella rakkaudella, Rainer ajoi kuin pikkupoika, joka unelmoi rallikuskin ammatista. Hänen naurunsa on sellainen, jota haluaisi äänittää.

Paikalle kurvatessa studiossa oli jo valmiusasennoissa meikkaaja ja kampaaja Zalina Walchin sekä suunnittelija Sibyl Kuhn-Lahn. Ensin ihailin hetken Sibylin kanssa tulevia vaatteita, joista voisin valita jokaikisen vaattekaappiani täyttämään. Sibyl käsitteli jokaista vaatettaan kuin rakasta lastaan ja kertoi mallistostaan innokkaasti. Rekissä oli myös muutaman toisen sveitsisläisen suunnittelijan vaatteita, mutta Sibylin vaatteet tunnisti niiden joukosta helposti. Jos maailmassa olisi punk-keijuja (tai mistä sitä tietää) niin he pukeutuisivat Sibylin vaatteisiin, kevyet kankaat ja roikkuvat höyhen -ja huivipalat olisivat heidän mieleensä.

Meikkaaja-hiustaitelija Zalina halusi tehdä minulle afron. Hän ei ollut koskaan ennen tehnyt afrokampausta. Melkein meinasin heittää kommenttia afron tekemisen luonnollisuudesta suomalaiseen littanalättänä hiuksiin, mutta nielin mielipiteeni ja kerroin hymyillen viime afrokokemuksestani. Siinä tosiaan vierähtää hetki, jolla tarkoitan kahden ihmiseen väsäämänä reippaasti yli kahta tuntia. Sormeni hakeutuivat hiusteni latvoihin ja pään sisälläni pyysin hiuksiltani anteeksi: he tulisivat kärsimään. Mutta kuten isosiskoni tapasi sanoa nuorempana kulmakarvoja nyppiessään, kauneudesta täytyy kärsiä.

Siinä tosiaan istuin hetkisen. Rainer hyppi ympärillä adhdpupun tavoin napsien back stage kuvia, juoksi postaamaan Facebookiin ja välillä heitti kiljuen (kyllä) syliini pöydällä kauniisti asetetun turkisasusteen. Terveellisen lounaan jälkeen (sain salaatin ja voileipipä! ironista kyllä, malleille on kuvauksissa liian usein tarjolla sipsejä, pizzaa, cokista.. Tämähän on kivaa, jos kuvauksia on kerran viikossa, mutta kuvittele tällainen ruokatarjoilu jos työskentelee neljänä päivänä viikossa?) Sibyl asettui myös pääni ympärille afrokiharoita väsäämään.

KidutusAfrokampaus hiuksiini toteutettiin seuraavasti: Otetaan noin kymmenen hiuksen osio, joka kierretään suuren avonaisen pinnin ympärille kahdeksikon muotoisesti. Pinni suljetaan ja kuummennetaan suoristusraudalla. Joskus väliin voi heittää vielä vähän hiuslakkaa ennen suoristusraudan painamista.

Meikiksi Zalina teki kissamaiset smoky-eyet tuomaan asennetta kevyisiin ja romanttisiin vaatteisiin. Meikkipohja oli lähes olematon, että pisamani eivät peity pakkeliin. Huulet jätettiin alkukuvauksissa vaaleiksi, mutta viimeisissä kuvissa oltiin jo siirrytty tumman luumun sävyihin.

(Työskentelen myös Toni & Guy kampaamossa, jossa supertaitavat kolleegani hoitavat kuvauksista traumatisoidut hiukseni ihanilla naamioilla. Hiusten pelastaminen kesti seuraavana päivänä lähes yhtä kauan kuin itse hiustuhon tekeminen: kolleegani pesi hiukseni ja jätti hiusnaamion ensin puoleksi tunniksi päähän siksi aikaa kun työskentelin asiakkaiden kanssa. Sitten istuin toiset yli puolituntia lämpökoneen alla, maski päässä. Noin tunnin päästä tästä Elodie kolleegani oli vapaa asiakkaista ja ehti huuhtelemaan naamion pois, föönaamaan hiukseni SP:n Luxoilin avulla, jota hän taisi pumpata puolipitkiin hiuksiini lähes puoli pulloa (saatan joskus sortua liioitteluun.) Mutta tämän naamioupotuksen jälkeen hiukseni olivat taas niin pehmeät etten malttanut olla hipelöimättä niitä valehtelematta ihan koko ajan! Elodie todellakin ansaitsi cafe latten ja appelsiini-tummaa suklaata kiitokseksi.)

Olin saapunut kuvauksiin ennen klo 11 ja itse kuvaamaan pääsimme puoli neljältä. Meillä olisi 2,5 tuntia aikaa kuvata kaikki Sibylin haluamat asut. No problem, tunsin oloni varmaksi ja uskoin Rainerin olevan itsevarma kuvaaja. Yhdessä teimme asun noin kahdessa minuutissa. Joidenkin kuvaajien kanssa, varsinkin jos lehden työntekijä on myös paikalla, kuvaukset saattaa tuntua synnytykseltä (tähän varmaan äiti-lukijoilla on heittää muutama kommentti) sillä ensin kuvaaja etsii valaistuksen, jota sitten lehden työntekijän kanssa mietitään ja kokeillaan uudestaan, sitten otetaan kuvia, joita vielä katsotaan ja mietitään yhdessä ja päätetään sillä hetkellä mitä kuvaa luultavasti lehdessä käytettäisiin. Yleensä kuvaajalla ja lehden työntekijällä saattaa olla hyvinkin eri käsitys mikä on kaunista ja mitä etsitään. Lehden työntekijän täytyy ajatella kaupallisuutta ja myymistä. Mutta sitä tämä on, mallin työ on paljon istumista, kärsivällisesti odottamista, kahden eri neuvojen kuuntelemista ja sitten annan ensiklikkauksella täydellisen otoksen. Oh la-là!

Rainer Suckin kuvaukset olivat yhdet monista lempikuvauksistani. Suurin syy taisi olla minun ja Rainerin yhteys, taitava meikkaaja ja aivan ihana suunnitelija. Tiimin toimivuus on siis kaiken A ja O. On ilo ja helpompaa esitellä vaatteita, joihin itse ihastuu, sillä kuvaustilanteessa käteni hakeutuvat kankaisiin ihailevin ottein, leikin niillä ja todella pidän huolen, että näytän niiden parhaimmat puolet. Mallin työ on näyttelemistä ja heittäytymistä, mikä onkin siinä parasta. Jollei valmiiden kuvien näkemistä lasketa! Näistä kuvauksista en vielä ylläolevan preview -kuvan lisäksi ole todistusaineistoa nähnyt. Kuten jo sanoin, mallin työ on odottamista. ;)

Haluaisin kiittää seuraavia suuresta tuesta blogitekstin kirjoituksen aikana. Ilman teitä kirjoitus ei olisi tuntunut yhtään näin makealta:

Boréo -kahvila ja sen riittävän suuret americanot sekä sticky dattel-ginger keksit. Uskallan mainostaa lempikekseikseni. Siis kaikista maailman kekseistä. Kaikista.

Starbucks ja sen (riittävän suuret) non-fat cappuchinot

Vääryyksiä ja kepposiakin tuli koettua. Niin keskittynyt olin näppäimistöni naputteluun, etten lähes huomannut kuvassa näkyvää keksinmuru-varasta.

Tiukan harkinnan jälkeen annoin muurahaisen jatkaa matkaansa. Kera keksinmurun.

Bisous,

Emma xx

Muoti Hiukset Meikki Trendit