Elämän käännöksiä
Lilyn toimitus kannusti kertomaan oman elämänmuutos-tarinansa.
Toimituksen postauksestahan on jo lähes kuukausi.
Tätä aihetta täytyi ensin pyöritellä vähän mielessä. Sitten kirjoittaa muutamana iltana.
Yritin kovin pitää tämän lyhyenä! Mutta luulen tämän luettuasi saatat olla jopa hieman peloissasi miten jokainen pienikin päätös saattaa loppuelämään vaikuttaa.
Olen tainnut aikasemminkin jo vähän avautua miten Sveitsiin ja Amerikkaan päädyin. Itsekin jaksan vielä asiaa lähes päivittäin ihmetellä!
Otos ensimmäisistä kuvauksistani. Näistä kuvauksista ei ole monta otosta jossa uskallan katsoa suoraan kameraan.
Valokuvaaja: Charles Fisher
Kuinka moni muu katsoo kuvaa niin että vasen käteni (todella naisellisesti aseteltu) olisi jonkun muun? :D
Vuosi 2010
Kävin Helsingissä International Makeup Centerissä meikkikoulua. Opiskelin siis toiseen unelma-ammattiini. Mielessä oli tavoite päästä Helsingin Kaupunginteatteriin maskitiimiin ja loihtia meikkejä parhaisiin muotilehtiin. Olin vuoden ensimmäisinä päivinä eronnut yli viisivuotisesta suhteesta. Oli jännää olla yksin, käydä Helsingissä koulua, tutustua uusiin ihmisiin. Varsinkin keväällä kaikki tuntui olevan tosi hyvin. Jännää, miten talven jälkeen ensimmäisissä auringonpaisteessa kaikki tuntuu aina järjestyvän ja olevan alright? Kuitenkin, eräs viikonloppu huhtikuussa matkustin kotikaupunkiini Saloon esiintymään hiirenä lastenkonserissa. Perhevelvollisuus. Älä kysy. Siellä satuin kuulemaan perhetuttumme kertovan hänen aikuisen poikansa etsivän Sveitsiin au pairia. Sopivaa ei tunnu löytyvän ja au pair olisi perheen viides. Perheessä on kolme lasta ja he asuvat Givrinissä, Jura-vuorten juurella sijaitsevassa pikku-kylässä. Takapihan terassilta näkyisi Alpit, Genevejärvi ja naapureiden lampaita. Au pairit kuulemma opiskelevat ja voivat oppia hyvin ranskaa.
Ei ollut ennen käynyt edes mielessä lähteä au pairiksi. Kiinnostuin kuitenkin kuunnellessani kuvausta tästä melko idyllisen kuuloisesta maailmasta. En tainnut edes kommentoida asiaa mitenkään, laitoin vain korvan taakse. Mietin päivittäin, kunnes kahden viikon päästä minun oli pakko soittaa takaisin. Sovin tapaamisen perheen isän kanssa Helsinkiin, jonka jälkeen he tarjosivat minulle paikkaa. Lähdin Sveitsiin elokuussa.
Entä jollen olisi koskaan esiintynyt hiirenä? Jos olisin silloin juuri käynyt vessassa ja missannut keskustelun? Jollen olisi uskaltanut lähteä koska Helsingissä oli silloin kaikki mukavasti hyvin.
Sveitsissä 2010
Olin au paureillut Givrinsissä jo neljä kuukautta. Minulla oli muutama uusi ystävä ja perheeni oli oikeasti maailman paras au pair perhe. Valitettavan usein toisilta tytöiltä kuuli melko ikäviä tarinoita ja jotkut olivat joutuneet vaihtamaan perhettä muutaman kuukauden välein. Eräänä perjantaina joulukuussa olimme sopineet ystävän Eman kanssa menevämme ”lasilliselle” lähikaupunkiin Nyoniin, siihen samaan pubiin missä kaikki ja me aina kävimme. Takana oli ollut pitkä päivä lasten kanssa. Väsytti ja teki mieli vain jäädä sänkyyn makamaan ja katsoa Grey’s Anatomya. En kuitenkaan viitsinyt perua. Harkitsin kyllä kovin, mutta oli vahvasti se olo, että saattaisin missata jotakin. Kotona nyt ei ainakaan mitään jännittävää tapahtuisi!
Pubissa oli myös kaveri Chris ja juuri kun olimme tilaamassa juomia tiskillä, Ema ja Chris tervehtivät takanani olevaa ihmistä. En tiennyt että seuraamme oli liittymässä neljäskin. Käännyin ja kättelin amerikkalaista miestä, jonka kanssa menisin naimisiin alle viiden vuoden kuluttua.
Entä jos olisin jäänyt kotiin sinä iltana?
Sveitsissä 2011
Suunnitelmani nimeltä ”vuosi au pairina Sveitsissä” vaihtui ”jään Sveitsiin ja muutan Geneveen miehen perässä, jonka olen tuntenut noin puoli vuotta.” Todellisuushan oli, että Sveitsissä minulla ei ollut töitä valmiina odottamassa. Ranskan kielen taitoni oli selviytyvä, mutta ei sillä työskentelisi. Ai niin, miehellä oli myös huone työkaverinsa talossa. Kämppä pitäisi löytää ja etukäteen kuulin miten vuokra-asuntoa voi siellä joutua etsimään helposti ainakin vuoden. Asunnonvälittäjä pitäisi olla kaverin kaveri. Sveitsihän ei kuulu EU:hun, mutta säännöt ovat jäsenille sentään suotuisat. Ilman töitä sain oleskella maassa kolme kuukautta, jonka saisi pidennettyä työluvalla, jonka saisi saamalla työpaikka. En vieläkään käsitä miten tein päätöksen muuttaa Geneveen. No käsitän, miehen takia tietnkin. Joskus liika harkinta saattaa tuhota ihan kivoja mahdollisuuksia. Se olisi ihan eri postaus se miten ihmeessä sain asiat jotenkin Genevessä järjestykseen.
Syksyllä 2011 tein myös elämäntapamuutoksen. Olin nimittäin au pair vuotena saanut ainakin seitsemän lisäkiloa. Juhlittua oli tullut paljon ja pastaa oli helpointa syödä lounaaksi lasten kanssa. Halusin kiloista eroon, en edes mahtunut ilman todella kiristävää tunnetta vaatteeisiini! Aloin käydä lenkeillä, tein pilates-videoita Youtubesta, söin terveellisesti ja säännöllisesti. Tuleva aviomieheni kävi viisi ketaa viikossa uimassa, joka jäi minullekin tavaksi. Kilot tippuivat ja puolen vuoden päästä olin ensimmäistä kertaa yhtä hoikka kuin viimeksi yläasteella. Tämähän lähti vähän käsistä ja 2013 sain jo syödä väkisin kiloja takaisin.
Päivää ennen joululomaksi Suomeen lähtöä ystävä Julia ja tämä sama Chris tulivat luokseni ”pikkujouluihin.” Muistan leiponeeni korvapuusteja. Julia työskenteli hampurilaisravintolassa Lausannessa ja kertoi heidän avaavan myös Geneveen. Voisin lähettää hänen pomolleen työhakemuksen ja pääsisin varmasti ainakin haastatteluun! Olin etsinyt töitä siis elokuusta lähtien. Työtoimiston kautta olin saanut ilmaseksi ranskan intensiivikursseja. Kävin kolmen tunnin sessioilla viisi kertaa viikossa ja ryhmäkoko oli noin viisi henkilöä. Tehokasta oppimista! Kauhistelin silti ajatusta työskennellä ranskan kielellä. Lisäksi suunnitelmanihan oli tehdä töitä meikkaajana. Ei tarjoilla ja myydä hampurilaisia. Nielin ylpeyteni. Raha olisi kiva. Tapaninpäivänä Suomessa laitoin hakemuksen menemään.
2012 Sveitsissä
Sain työn. Vihasin sitä. Rakastin työkavereitani. Hekin vihasivat työtään. Samassa ravintolassa työskenteli kaksi suomalaista, austraalialainen, ranskalaisia, uusi-seelantilainen, brittejä, sveitsiläinen, amerikkalainen, filippiinejä… Draamaa riitti. Usein sattui väärinymmärryksiä. Jotka sovittiin ravintolan siivoamisen jälkeen ”muutaman” äärellä. Juhlimme paljon. Tästä ajasta tarjoilijana on ihan käsittämättömän hulluja, mutta rakkaitatärkeitä muistoja. Kourallisen kanssa vaihdamme vieläkin viestejä.
Eräänä työpäivänä kiireisen lounastunnin aikana eräs hauskannäköinen asiakas tuli luokseni. Thanos. Hän esitteli itsenä muotivalokuvaajaksi. Hän oli voittanut Tomboy-vaatemerkin kilpailun ja saisi pienen näyttelyn heidän Aasian liikkeisiin. Hän halusi kuvata siihen minua. Hän jätti käyntikorttinsa ja olin aivan ihmeissäni. Tästä miehestä tuli Genevessä yksi parhaista kavereistani.
Ja yhtäkkiä näitä valokuvaajia tuli lisää juttelemaan. Aina ollessani töissä, jolloin päälläni oli ruma valkoinen t-paita ja taustalla lenteli hampurilaisia.
Entä jos olisin ollut ylpeä enkä edes yrittänyt saada töitä hampurilaisravintolasta? Pysynyt kotona piilossa?
Minä Koreassa by Thanos Verveniotis
Photographer: Lucia Viana
Tämäkin kuvaaja tavattu ravintolassa
Kuukausia kului, Thanoksen kanssa teimme kahdet kuvaukset. Hampurilaisravintolan ohessa yritin saada jalkaani oven väliin erääseen todella cooliin muotitiiimiin ja kampaamoon. Vihdoin he kutsuivat minut meikkaamaan heidän järjestämäänsä muotinäytökseen, mistä olin todella innoissani. Kaunistettuani mallit eteeni istui nainen, joka pyysi nopeaa meikkiä ennen näytöksen alkua. Sandy. Hän kertoi olevansa mallitoimiston omistaja. Ja siinä puuteria sukiessani ”kuin ohimennen mainitsin” tehneeni muutamat kuvaukset, ehkä hän halusi nähdä minunkin kuviani?
Muutaman päivän päästä olin hänen mallitoimistonsa listoilla. Siitä noin vuoden päästä olin tehnyt kolme kansikuvausta, printattuja editoriaaleja, saanut toimiston Milanosta ja Pariisista, uusia ystäviä ja niin monia uskomattomia kokemuksia, joista tämä blogi syntyi.
Entä jos en olisi saanut muotinäytöksen iltaa vapaaksi? Jos Sandy olisi istunut jonku toisen meikattavaksi? Jos en olisi uskaltanut avata suutani ja kysyä mahdollisuuksiani mallina?
Ensimmäinen kansikuvani.
Pois-editoitu: pisamat
Ensimmäiset kuvaukseni Sandyn toimiston ”Demoiselle Models”:n kanssa
Joulukuu 2015
Täsmälleen viisi vuotta myöhemmin siitä kun kohtasin tulevan aviomieheni au pairina Nyonin pubissa minulle hyväksyttiin Amerikan green card. Enpä sitä tiennyt silloin.
Olinko kuvitellut vuodeksi au pairiksi lähtiessäni päätyväni lopulta Amerikkaan asumaan? En todellakaan.
Mitäköhän seuraavan viiden vuoden aikana vielä tapahtuu?
Sitä alkaa tulla vanahaksi, tulevaisuuden haaveista päätellen.
Joskus mietin mikä oli se toinen polkuni? Jollen olisi lähtenyt Sveitsiin vaan jäänyt Suomeen keskittymään meikkaajan töihin? Voi vain arvailla.
Bisous,
Pumpuli
#uusialku #trendiuudistuu