Eräs uskomaton kokemus
Puhelimen herätyskello soi klo 4.50. Olin heräillyt kello 02.00 eteenpäin tunnin, kenties puolentunninkin välein. Niin käy aina kun olen liian innoissani seuraavasta tulevasta päivästä tai ihan vaikka vaan päätöksestä pukea uusi paita päälle seuraavana aamuna tai kokeilla uutta aamupalareseptiä. Tai koska voin syödä taas maapähkinävoita. On sillä helpot ilot.
Bussi lähti New York Cityyn vähän yli kello kuuden. Kanssamatkustajat löysivät paikkansa, rämähtivät alas, asettivat silmämaskin ja korvatulpat korviin. Jo muutaman minuutin päästä kuorsauksia kuului monesta penkistä ja monta erilaista sorttia.
Kello kahdeksan painoin Upper East Sidella ovisummeria. Minulle oltiin kerrottu asunnon olevan ”Halston Town House.” Ei soittanut mitään kelloja, eikä edes tullut mieleen googlata mitä tällä tarkoitetaan.
Minut otti vastaan kaunis, pitkä, elegantti vaalea nainen, joka puhui englantia saksalaisella aksentilla. Hän esitteli itsensä Mafalda Von Hesseniksi. Minut oltiin valittu meikkamaan mallit ”Mafalda Von Hessen” brandin show-roomiin New York Fashion Weekin ajaksi. Katsoin sisään asuntoon Mafaldan tarjotessa minulle kahvia. Sisustus oli kuin toisesta maailmasta, ainakin toiselta aikakaudelta. Kaikki oli yksinkertaista, avaraa, mutta tosi groovia. Käytävien seinät oli täytetty valokuvilla, joiden henkilöt tunnistin helposti: Liza Minelli, Andy Warhol, Arnold Schwarzenegger, Sophia Loren… Eteinen avautui korkeaan kolmikerroksiseen huoneeseen, jonne malliston vaatteet oltiin aseteltu. Seinillä oli Warholin maalauksia. Esittelin itseni Ericille, ”Mafalda Von Hessen” suunnittelijalle. Mafalda ehdotti minun tekevän meikin neljännessä kerroksessa. Neljännessä?! Ei tosiaan ollut kyse perus-NYC asunnosta.
Ylös menimme hissillä. Se oli pieni, teki kovaäänisen pamauksen joka kerroksen välissä, ovi oli samaa haitari-mallia kuin Helsingin vanhempien kerrostalojen hissit. Pidän näistä ovista. Matkalla Mafalda valoitti minulle talon tarinaa (ja ehdotti seuraavan kerran käyttävän portaita, vaikkei niissä kaiteita ollutkaan.) Sen oli omistanut muun muassa muotisuunnittelija Halston 70-luvulla, joka teki kämpän maineen legendaariseksi juhlapaikaksi (lue: kokaiini.) Valokuvat seinillä oli ottanut Andy Warhol näiden hyvien bileiden aikana.
Liza Minelli oli täällä ennen minua.
Halstonin jälkeen omistajaksi siirtyi valokuvaaja Gunter Sachs, yksi Birgit Bardotin ex-miehistä. Talon on suunnitellut Paul Rudolph, yksi harvoista arkkitehdeistä, jonka nimen minäkin tunnistan. Mafalda kertoi Rudolphin suunnitelleen asuntoja, jotka olivat omistajiensa ”omia maailmoja.” Indeed!
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tämän linkin alla ihania retro-kuvia asunnosta (talosta? En tiedä miksi tätä viidakkoa kutsuisin!)
Hyväksyin neljännen kerroksen meikkispotikseni, sillä sieltä avautui iso-ikkunainen roof top tarjoten loistavan luonnonvalon. Mafalda jätti minut levittämään salkkuni sisältöä. Askeleeni kaikuivat lattialla. Yksi seinien teoksista oli osaksi valokuva, osaksi maalausta, se esitti alastonta koko seinän kokoista naista, ilman silmiä.
Ensimmäisenä aamuna tein kahden mallin lookin: fressiä, suloisia roosanvärisiä suita ja pitkiä ripsiä. Tuoliini istui myös Mafalda. Puhuimme hänen mallistostaan ja New Yorkin muotiviikoista. En voinut olla puhumatta asunnon maagisuudesta ja kuinka en koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa. Hänen lauseiden välistä ymmärsin, että asunto on hänen poikaystävänsä, joka on perinnyt asunnon. Yksi plus yksi, Mafaldan poikaystävä on Birgit Bardotin poika!
Malli-tapaus Stacy. Tyttö on austraaliais-britti, mutta muutti teini-alkuvuosina Japaniin. Ihailtavan lungi luonne. Kyselin minkälaista Japanissa on työskennellä 13-vuotiaana. Hän kertoi Japanissa voi tehdä ja kokea kaikkea kreisii, mutta koska hän oli sieltä kotoisin, castingien kuvausten välissä hänellä tuli vain hengailtua kavereiden kanssa joen varrella. (Kyse siis Japanista, ei Turusta.) Hän oli minua ehkä kaksi senttiä pidempi ja kertoi olevansa suurinta, mitä asiakkaat Koreassa ja Japanissa palkkaavat.
Kolmantena työpäivänäni tapasin Mafaldan poikaystävän, joka välittömästi aloitti keskustelun suomalaisista. Hän halusi tietää oliko tosiaan totta, että suomalaiset eivät käännä englanninkielisiä nettisivuja? Puhuimme aiheesta merkillisen kauan. Baltian maat kuulemma kääntävät nettisivut automaattisesti omalle kielelleen. Tapasin Birgit Bardotin pojan? Yhtenä viattomana sunnuntaina? Mafalda kertoi suoraan show-roomin työpäivien jälkeen lähtevän Milanoon muutamaan shown vieraaksi ja edustamaan brandia. Kellot olivat jo ensikohtaamisestamme alkaneet soida. Kuka tämä nainen on? Ja miten saisin opetettua itselleni niin upeat maneerit, ystävällisyyden ja jotenkin… sydämellisyyden? Joten käännyin Googlen puoleen, naputin hänen nimensä. Vastaus ei hämmästyttänyt minua enää laisinkaan. Mafalda on prinsessa.
Tein siis neljä päivää meikkiä prinsessalle, olematta asiasta yhtään tietoinen. Prinsessa oli vaatinut kantaa matkalaukkuani, valmistavan minulle kahvia ja kysyi kauneus -ja tuotevinkkejä minulta.
Joten lukijani, varokaa: huomenna voi tapahtua mitä tahansa.
En ole koskaan asunut paikassa, missä tuntuu kaiken olevan mahdollista. Tämän työn olin saanut nettisivuston kautta, josta yleensä bookkaan itselleni morsiamia. Olen melko tyytyväinen, että vastasin tämän keikan ilmoitukseen.
Bisous,
Pumpuli