First days in Milano
Sneak peak from Emilie Muller photo shoot
Ensimäinen päivä Milanossa olisi niinkun pulkassa.
Astuessani ulos junasta Milano Centraalilla, kaikki alkoi mennä juuri niinkun ei oltu sovittu. Minut haki toimiston työntekijä (joka ei puhunut englantia) ja odotin pääseväni toimistolle. Siellä tapaisin sen tyypit, saisin portfolioni ja seuraavana päivänä voisin aloittaa casting rumban. Toimisto oli itse ehdottanut minulle puoli kuuden junaa, että ehdin vielä tapaamaan heidät ennen toimiston sulkeutumista. Kuskini kutenkin ilmoitti vievänsä minut suoraan asunnolle, toimistoon pääsisin aamulla.
Minulle kerrottiin, että asuisin yksiössä yhden toisen tytön kanssa.
Asunnossani asuu neljä muuta tyttöä. Yksi kylpyhuone. Olen asunnon vanhin, nuorin saapui tänään ja hän on 17-vuotias.
Mutta kaikki tytöt ovat tosi kivoja ja kilttejä tapauksia. Kenenkään vaatteita, ruokaa tai hammasharjaa ei käytetä ennen luvankysymistä. Yksi saman huoneen kanssani jakava Kaitlyn on Kansasin pikkufarmilta ja hyvin usovainen. Joten kunhan en jaa kämppää ruokaryöstäjien ja bilehirmujen kanssa ja jätän muutamat teinimäiset kommentit ja valitukset oman arvoonsa niin tästähän voi tulla ihan hauskaakin ja uskon selviäväni hengissä!
Mutta hei apua, melkein unohdin mainita: Milanossa on castingit menossa myös men’s fashion weekille. Kyllä täällä sielu ja silmä lepää.
Tänäaamuna Kaitlyn siis saattoi minut toimistolle. Minulle tehtiin heti portfolioni, vaihdoimme muutamat sanaset ja sain listan päivä castingeista. Onneksi muistin pyytää karttaa! Sillä voi juku, tämä tyttö oli päivän aikana melkosen eksyksissä. Ensimäiseen castingiin päätin urheasti kävellä, olihan kiva lämpönen päivä (38 astetta auringossa. 38.) Tämä oli casting showroomiin ja se kesti maximissaan kaksi minuuttia. Tämän jälkeen aloitin päivän Suuren Seikkailun. Toinen casting oli suhteellisen lähellä meidän asuntoa ja päätin lähteä kävelemään siiheen suuntaan ja ottaa bussin tai metron matkan varrelta. Lähdin kävelemään katuja väärään suuntaan ainakin neljä kertaa. Löysin lupaavan bussin, jonka pysäkillä seisoin sellaisen 10minuuttia, kunnes eräs mies ystävällisesti huomautti kyltistä, jossa kerrottiin pysäkin olevan poissa käytöstä. Vihdoin löysin toisen pysäkin, josta bussi menisi väärään suuntaan ja oikeaan suuntaan vastaavaa bussia en todellakaan löytänyt. Mutta ihmiset kaduilla olivat todella ystävällisiä. Vihdoin minut neuvottiin oikealle bussipysäkille ja siellä sigrnoritalta varmistin sen vielä menevän oikeaseen suuntaankin. Tämä nainen päätyi saattamaan minut lähes castingin ovelle asti!
Tämä matka kesti ainakin tunnin. Casting hotellin kuudenteen kerrokseen päästyäni huomasin tosiaankin, mitä tarkoittaa miesten muotiviikkojen olevan aluillaan. Se tarkoittaa ”900 men model in town.” Tilanne oli toivoton, seinät pursuivat malleja. Minun pitäisi ehtiä kolmeksi toiseen paikkaan, joten päätin palata tänne toiste vielä päivän aikana. Löysin sieltä myös tytön, jonka olin tavannut aamulla toimistossa (Chelsie, joka lensi tänään Nykistä ja aloitti castinginsa suoraan laskeutumisen jälkeen. Pahempaa en osaisi kuvitella tekeväni jet lagissa.) Jotain epäilyttävää taikuutta käyttäen hän oli löytänyt tähän bikinikuvausten castingiin, sillä hänellä ei ollut toimivaa puhelinta eikä karttaa. Tyttö on ensimäistä kertaa Euroopassa, eikä voi käsittää sisätiloja ilman ilmastointia.)
Yhdessä suunnistimme asunnolle, sillä hänhän oli se meidän uusi asukas. Ensin otimme metron väärään suuntaan. Kotikadun löydettyämme, aloitimme väärään suuntaan. Asunnon vihdoin löydettyä en muistanut missä kerroksessa kämppämme on! Siinä sitten avainta lukkoon sovittamaan.
Ahmin suuhuni lounaan ja lähdimme yhdessä suuntaamaan (lue: minä opastin ja luin karttaa. Äidinvaisto varmaan.) ja tänne löysimme ensimäisellä yrittämällä, ilman käännöksiä! En edes tiennyt mihin tämä casting oli. Meidän piti mennä seisomaan seinää vasten ja keskellä oli kaksi hikistä miestä osoittamassa ja kommentoimassa tyttöjä. Minuun he vilkaisivat kerran ja sanoivat ”No grazie, I’m sorry, goodbye.”
Täältä kipitin takaisin castingiin, johon minun ei ensiyrittämällä ollut aikaa jäädä. Tällä kertaa marssin suoraan castinghuoneeseen, ohitin törkeästi kaikennäköiset numerolistat. Pääsin heti asiakkaiden eteen, he katsoivat kirjani läpi ja pyysivät näyttämään mahani. Tämä olisi bikinikuvaus. ”Too skinny!”
Okei. Otin metron toimistolle, jossa tapaisin erään valokuvaajan. Matkalla minut pysäytti PR-hirmu, joka yritti saada illoiksi hänen ja muuiden bilemallien kanssa yökerhoihin (uskon kokeilevani kerran nämä ilmaiset drinkit, dinnerin ja Milanon yöelämän, sillä kaikkea pitää kokeilla kerran, eikö.) Tämän jälkeen vielä tein castingin valokuvaajalle ja Italian Voguen ”Who is next” -kuvauksiin. Viimeisestä castingista pääsin kotiin seitsemän jälkeen.
Jokaisessa ensimäisen päivän castingissa minulle sanottiin salamannopea NO GRAZIE. Tämä ainakin antaa potkua lihoituskuuriin, jos gelatot ympärilläni ei muka riittäsi..
Toisen päivän castingit tuntuivat sujuvan vähän lempeämmin. Ensimäinen oli editorial-kuvauksiin ja siellä minusta otettiin eri testikuvia varmaan viisi minuuttia (mikä on ikuisuus casting -ajassa), mikä oli hyvä merkki. Toisessa castingissa look bookiin mallit olivat melko sihiseviä jonotusjärjestyksestä ja muutama catfight sai alkuunsa. Kolmas casting oli hiuskuvauksiin ja maanantaina minun täytyy käydä toimistolla ”värikokeilussa” joten tämä kuulostaa lupaavalta!
Perjantaina castingit olivat ohi jo neljältä, suuntasin kauppoihin! Mitään ei tarttunut mukaan, mutta parempi niin. Otin metron ekysmättä ja ilman karttoja kotiin ja myöhemmin lähdimme Kaitlynin kanssa dinnerille. Söimme täydellisen buffetin aperatiivi ruuilla ja otin kauan haaveillun perjantai-oluen. Jälkkäriksi nautin pallot valkosuklaa ja kirsikka gelatoa, jotka söimme ihaillen Duomoa. Kaitlyn on kotoisin Kansasista pikkufarmilta ja vaikka hän on minua tovin nuorempi, hän on nyt jo yksi lempi-ihmisistäni. Ilta oli siis täydellinen ilman men’s fashion weekin bileitäkin, joihin tytöt yrittivät minua houkutella. Tanssiminen ja ihmiset olisivat houkutelleet, mutta ei catfight mallit, kotiinmatkustaminen ja huominen väsymys. Sillä viikonlopulle minulla on ihan yhtä ihania suunnitelmia tiedossa!
Näihin kuvatunnelmiin, ciao bellas!! xx
Hauska, mutta pikkasen nuori Chelsie, joka saa mut aika noloksi useasti päivässä. Tämän kahvin tilattuaan neiti huusi tarjoilijan perään ”And I want sugar…And milk!!!” Hän myös kertoi, ettei ole koskaan tehnyt itse aamupalaa, äiti tekee aina pannukakkuja tai omeletteja. Ekana päivänä hän söi ainoastaan äidin pakkaamia eväitä ja näin toisena päivänä masuun ei ole tainnut mennä muuta kuin muroja (niitä hän osaa valmistaa.) Joku saa tatuoida mulle papukaijamerkin otsaan jos selviän hänen huonetoverinaan kertaakaan ärähtämättä. Mutta kaikella rakkaudella. Huh huh jos mut oltaisiin Milanoon lennätetty 17-vuotiaana, olisin ollut paljon pahempi tapaus.
Milanon ekat, muttei viimeiset gelatot, makuina cherry ja valkosuklaa.
Kaitlyn ja unelma-hyvä dinner
