Go-Sees in Paris

Viime tiistaina otin askeleen eteenpäin mallin urallani.

Lähdin ensimmäiselle toimistojentapaamisiin Pariisiin! Geneven agenttini lupasi minulle edellisenä päivänä kolme tapaamista. Illalla vahvistuksia tehdessä määrä nousikin kuuteen toimistoon -tulisi kuulemma kiire päivä! Ei haittaa, pakataan Fjällraveniin Conversen pääkallotennarit mukaan, jotka voi sitten toimistojen nurkan takana vaihtaa johonkin epämukavampaan ja peppua nostattavaan.

Itse toimistojen ja bookkereiden tapaaminen ei minua pahemmin jännittanyt. Olin kuullut monia tarinoita agentiltani, kuinka tyttö käy kuudessa toimistossa ja saa vain ei-vastauksia. Kahden kuukauden päästä uusintayrityksellä kaikki samat toimistot kilpailevat hänestä. Mitään muutosta ei ole tapahtunut, hiusten väri ja pituus on pysynyt samana, ei ole laihtunut tai lihonnut. Kaikki oon kiinni ajoituksesta muodin maailmassa. Ja mitäs minä omalle nassulleni mahdan, jollei kelepaa nii ei kelepaa!

Hyvin paljon hermostuttavampi ajatus oli löytää toimistoihin metrojen ja kartan avulla. Olen täysi uuno kartanluvussa, en vain hahmota. Mutta sanoisin, että päivän aikana sain melko tehokasta harjoitusta! Onneksi Pariisi ei ollut täysin vieras paikka, lomia on siellä vietetty monet kerrat ja metrosysteemihän ei vaikea ole. 

10.50 saavuin Pariisiin Gare de Lyonille ja suuntasin heti maan alle. Ostin karttakirjan, jonka avulla 4-vuotiaskin löytäisi perille sekä kasan metrolippuja.  Ensimäiseen toimistoon minulla olisi kaiken tämän alkusähläyksen jälkeen 15min matkustaa ja löytää! Korkkarit jalkaan, naama kiinni karttaan ja askelta toisen eteen. Koska kyseessä oli vain toimistojen tapaaminen eikä casting, agenttini mukaan ei ollut mitään väliä tulenko paikalle 30min myöhässä. Tunnollisena suomalaisena halusin kuitenkin ehtiä jokaiseen tapaamiseen ajoissa.

Slide Modelsin bookerin ensimäinen kysymys çava?çava! -vaihdon jälkeen oli ”Eikö sulla olekaan pitkää tukkaa??” Hassua, jokaisessa kuvassa mulla erilainen tukka, värikin vaihtuu aika lahjakkaasti, yksissä ainoissa näkyy hiusten pituudeksi olkapäätä pidempi. Tukan pituus ei Slide Modelsia kuitenkaan kauan haitannut, he sanoivat suoran OUI, haluamme työskennella kanssasi. Siinä ei paljon vaikeasti tavoiteltavaa ja kylmäncoolia leikitty. Koko tapaaminen kesti viisi minuuttia. Olipas kiva aloitus päivälle, mutta vielä olisi monta toimistoa jäljellä!

Matkustin pissan -ja pesuaineen sekoituksen hajuisessa metrossa toiselle puolelle kaupunkia ja etsin Idole -toimiston valmiiksi. Aikaa minulla olisi vielä nauttia kupponen kahviakin ja tehdä rukseja karttaani, kuin aarteenmetsästyksessä ikään! Haahuilessani ympäriämpäri etsien sitä kaikkein söpöintä kahvilaa, eräs tyylikäs herra pysäytti minut kysyäkseen olenko malli. Voit arvata minkälaisia ennakkoajatuksia tällainen hymyilevä mies herätti, mutta jokin sai minut kohteliaasti hymyilleen vahvistaman hänen huomionsa oikeiksi. Hän jatkoi kyselytuntiaan mothertoimistostani ja missä toimistossa olen Pariisissa. Minä jo vilkuilin kaihoisasti kahvintuoksun houkuttelemana viereiseen kahvilaan, kun hän kertoi olevansa City Modelsin manager ja hän tahtoisi minun vierailevan hänenkin toimistossaan. Ohoho, City Models oli minulle tuttu nimi, olin kuullut heidän Patricia bookkerista, joka työskenteli ennen Fordille, toisin sanoen heillä on Patricia Joka Tuntee Kaikki. Kerroin agenttini ottavan yhteyttä (RAKASTAN sanoa sitä!) ja tämän jälkeen ranskalainen kahvihetkeni olikin entistä nautinnollisempi.

Kello 13 olin takaisin Idole -toimistossa, jossa minut otti vastaan nuori respatyttö. Ja muita ei toimistossa ollutkaan, hän kysyi muutaman kysymyksen saatavuudestani ja kertoi näyttävänsä kuvani bookkereille, jotka kaikki olivat kahden tunnin lounastauollaan. Oikein hyödyllinen tapaaminen siis. Minäkin suuntasin parhaimman lounaspaikan etsintään. Tämä olisi vaikea tehtävä, ravintolakyltti toisensa jälkeen näytti aina vain enemmän houkuttelevalta. Haluaisinko raikkaan salaatin, korealaista bbq:ta, sushia, crépsejä? Paras vain pysähtyä seuraavaan vähäänkin lupaavaan ravintolaan. Kadun päässä pilkotti ravintolakyltti ”Naked”, tämän täytyi olla loistopaikka (paitsi jos listalla oli nakuja tyttöjä.) Ja paikka olikin juuri täydellinen, valitsin sähköpostivaihtoa agenttini kanssa viihdyttämään mustariisipaellaa gojimehun kanssa.

Kolmeksi suuntasin Metropolitan toimistoon, jossa talon henki tuntui heti lupaavalta ja hyvältä. Bookkerit huutelivat toisilleen innostuneina tsekkaamaan tätä ja tätä tyttöä ja David bookkeri kyseli aidosti kiinnostuneen oloisena elämästäni ja tulevaisuudensuunnitelmistani. David halusi myös mitata minut. Nyt hyvät lukijani, seuraa raakoja paljastuksia mallimaailmasta. Itse olen hieman lyhyt malliksi. Jotta toimistot haluavat tavata minut, agenttini nopeasti puhelimessa mainitsi pituudekseni muutaman tai viisi senttimetriä todellisuutta pidemmäksi. Mutta eikö he nyt heti minun astuessa sisään näe, koroista huolimatta, että kyseessä on vähän lyhyempi malli? Jokainen tyttö mitattaisiin toimistoissa. Tähän minulle opetettiin pieni kikkakolmonen. Kysyttäessä pituuttani lisään varteeni 2-3cm lisää. Minua mitattaessa minut ensin asetetaan mitan alle, jonka jälkeen voin rennosti vaikka vähän ravistella olkapäitä ja samalla vaivihkaa varvistaa ihan pikkuisen. Tämä ajatus hermostutti mua ihan hirveesti! Minulle vakuuteltiin, että kaikki huijaavat pituuttaan siihen täydelliseen 175cm pituuteen (puhumattakaan iän valehtelusta!) Entä jos jään kiinni, aika noloa? Entä jos varvistan ihan liikaa? Joten Davidin asettaessa mittanauhatelinettä seinää vasten, harhautin häntä taktisesti mielenkiintoisella tarinalla hammaskorustani. Henkeä pidätellen odotin hänen lukevan senttien määrän ääneen.

Olin varvistanut ainoastaan puoli senttimetriä. Alisuorittaja.

Takaisin toimistoon päästyä moni bookkeri odotti Davidilta tuloksia ja heidän kuullessa raa’an totuuden kuulin päässäni wa-wa-waaa -soinnut kaikkien katseiden siirtyessä pettyneenä takaisin tietokoneruutuihin. Selvä, olen vähän toivottua lyhyempi, mutta he todella pitävät kasvoistani ja kuvistani. Saisinko tarpeeksi töitä Pariisissa muutamasta sentistä huolimatta? Odotin epämukavasti takavasemmalla heidän arvioidessa kuviani. Rainer Suck -kuviin päästyä olin jo ilokseni vakuuttanut jokaikisen bookkerin. Metropolitan edustaisi minua mielellään Pariisssa! Tämä oli todella ilouutinen, sillä pidin toimistosta ja sen työntekijöistä todella paljon. Mutta nyt oli aika taas kipittää, puoli neljältä minulle olisi tapaaminen Marilyn -toimistossa kaupungin toisella puolella. Kello oli puoli neljä.

Pariisin ihanan oopperan metropysäkiltä käännyin kävelemään vielä väärään suuntaan (note for the future: osta suuntavaisto.), joten perillä olin 40min sovittua aikaa myöhemmin. Pahoittelin myöhästymistäni ja bookkeri kertoi ymmärtävänsä. Hän tarkkaili minua kuin haukka, pyysi asetelemaan hiuksiani eri tavalla ja sain kävellä hänelle. Pahoitellen hän kuitenkin kertoi, ettei Marilyn toimisto edustaisi minua Pariisissa, en ole sitä mitä he etsivät. Koko tapaaminen kesti taas alle viisi minuuttia. En pahoittanut mieltäni, olin aavistanut negatiivisen vastauksen katsellessani etukäteen toimiston muita malleja. On hyvä löytää toimisto, jossa muut mallit ovat samantyyppisiä, mutta josta itse erottuu joukosta. Aloittelevalle mallille pienempi toimisto tehokkaalla bookkerilla on parempi, kuin kaikki supertähdet omistava toimisto. Marilynin listalta löytyy sellaisia tuttuja kuin Kate Moss ja Coco Rocha, mutta heidän tyyppiään edustaa ehkä enemmän heidän mallinsa Cindy Crawforth. Jumalaisen kauniita naisia, joiden pituus on enemmän avatarin sarjaa kuin ihmisen. Mulle sopisi enemmän jokin omituisten otusten kerho. 

Takaisin kadulle, suuntana Women -toimisto. Kyseessä on myös vähän isompi toimisto, joiden seinältä minua katsoi Daphne Groeneweld, ihana Ginta Lapina ja Natasha Poly. Hieman erikoisemman näköisiä malleja siis, lupaavaa minulle. Minut otti vastaan jäykkämaneerinen bookkeri, joka ilman hymyä talutti minut suoraan mitattavaksi. Ja asetti mittatelineen keskelle huonetta! Apua, mihin mä voin nojata, senkin vanha kettu! Rukoilin hiljaa kasvaneeni muutaman lisäsentin viimeisen tunnin aikana ja luotin hyvän ryhdin voimaan. Ei herunut hymyä vieläkään tällä hyvällä ja rehellisellä aikeella, olisin kuulemma luultavasti liian lyhyt heidän listoilleen, mutta taas pitävät kovin kasvoistani, tiimin kanssa katsovat kuvani läpi ja ottavat yhteyttä toimistooni. Merci beaucoup et au revoir!

Olin kertonut agentilleni saapuneeni Women -toimistolle ja tällä välin hän oli saanut tapaamisen viereisessä talossa sijaitsevan Next -toimiston kanssa. Tällä toimistolla on listallaan yksi lemppareistani Suvi Koponen (nykyään Riggs?) , Abbey Lee, übercool Alice Dellal ja toinen lempi Lily McMenamy. Todella nuoren tytön ottaessa leveysmittojani lähes kiljaisin helpotuksesta, mittanauha roikkui seinää vasten! Vanhana varpistelijakonkarina tämä ei olisi temppu eikä mikään. Takaisin haastattelussa bookkeri totesikin ilahtuneena, että olen sentin pidempi, mitä ennen mittausta olin pituudekseni kertonut! Ohhoh, mites nyt silleen. Mutta mitattu, mikä mitattu, toimisto on enemmän tyytyväinen tähän lukuun, joten se kirjataan ylös. 

Puoli kuudeksi suuntasin kadulla tapaamani bookkerin toimistoon, City Modelsiin. Päässä ja jaloissa tuntui jo väsymys, Fitbit laitteeni kertoi minun kävelleen päivän aikana jo 17kilometriä. Poistuessani hissistä en huomannut sen lasista ovea, jonka kanssa suoritinkin aikamoisen törmäyksen. Enää kaksi toimistoa jäljellä pysyä ilman mustaa silmää tai kuhmua päässä. City Modelsissa minun tiedettiin olevan managerin löytö ja juttelin kaikkien kanssa pitkät tovit päivän kulusta, tulevaisuudenhaaveistani ja mitä toimistolta haluaisin ja mitä minun kuuluisi hakevan. Heille sain myös tehdä pienen videon itsestäni ja otimme polaroideja. Jonkun kysyessä pituuttani, toinen esitti toisen kysymyksen samanaikaisesti ja pääsin pälkähästä. Vielä olisi yksi toimisto jäljellä ennen junanlähtöä, ei ehditty mittaamaan. Vanha mittanauhahuijari kuittaa.

Viimeistä viedään, suuntasin takaisin Next -toimiston viereen (koko päivä oli pelkkää edestakasmatkustelua) ja jäljellä oli toimisto Viva. Seinällä oli lumoavan kauniin Kirsi Pyrhösen, Saskia de Brauwin ja Bette Frankin kortit. Tapaaminen noudatti samaa kaavaa edellisten kanssa, pituutta ei edes kysytty ja pian päivä olikin pulkassa. Toimiston portailla katsoin vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalla, avasin reppuni ja vaihdoin korkokengät oi-niin-mukaviin Converseihin. Jos jalkani olisivat vielä hieman lahjakkaammat, he olisivat antaneet minulle otsalle kiittollisuuden suukon. Päätin tehdä vatsastani yhtä onnellisen ja suuntasin suoraan Gare de Lyonille valitsemaan täydellistä illallista junamatkaani viihdyttämään. 

Kahdeksan toimistoa seitsemän tunnin aikana. Olo oli sen tuntuinen, mutta innostunut ja tätähän tämä työ tulisi olemaan. Junassa otin meleko rennon takakenon, mussutin mozzarella-tomaatti leipääni (ja vieressä istuvan harmiksi) ja uppouduin Muumien Vaarallisen Juhannuksen maailmaan, tarvitsin aivan toisenlaiset todellisuudet häiritsemään kellon hidasta etenemistä. Sveitsin puolella voisin soittaa agentilleni ja kuulla kaikki palautteet!  

Ja kuinkas sitten kävikään? Tulokset ja palautteet kuulet seuraavassa tekstissä.. 

 

Jännittävää eloa myös teille ihanat vieraat ja tutut lukijani! 

Pumpuli xx