Koska on vielä hauskaa, koska on aika lopettaa?

Viime keskiviikkona vihdoin tein sen, otin junan New York Cityyn ja rohkeasti marssin mallitoimistojen bookkereiden syötäväksi ihailtavaksi.

Edellisenä päivänä kävin paikallisen ostarin kampaajalla päivittämässä punaisen pääni intensiivisemmäksi ja kirkkaammaksi.

Edellisenä yönä nukuin ehkä tunnin kerrallaan, niin käy joka kerta kun olen menossa Cityyn. Olen liian innoissani nukkuakseni, eikö voisi olla jo 7AM ja voin nousta ylös? Joten aamun ensimäinen toimi oli lusikoiden heittäminen pakkaseen. Hyvästit silmäpusseille.

Puin päälleni uuden Urban Outfitters trikoomekon. Se on hihaton, siinä on vähän korkeampi kaulus ja selässä rintsikoiden paljastava reikä. Lantiolle sidoin tumman farkkukauluspaidan ja päälle heitin mustan nahkatakkini. Kasvoihin niin vähän meikkiä kuin mahdollista, silti näyttäen raikkaalta. Meikin peitoksi Ray Ban -malliset aurinkolasit Forever 21:sta. Jalkaan vedin Nike Airit, uudet elämäni rakkauteni, jotka saavat enemmän kehuja kuin mikään aikasemmin ostamani vaate tai asuste. Mustassa, nahkaisessa olkalaukussa odotti iPad kuvieni kanssa ja koooorkeat nilkkurit. 

Klo 8.21AM junan konduktööri jäi jutustelemaan ja varoitti kaupungin voimakkaasta tuulesta. Tänään! Päivänä jolloin minä siten ikuisuuksin puen päälleni mekon! Yksi paljastelija kaupungissa enemmän. Nukuin koko junamatkan, Kindlen tarinat jäi lukematta.

Ensimmäinen tapaamiseni oli sovittu Click Modelsille klo 11.15. Ennen sitä minulla oli siis runsaasti aikaa nauttia herättävä annos kofeiinia, kävelllä ympäri kortteleita ja pitää mekon helmojani alhaalla.

Minut otti vastaan julkean kaunis vanhempi nainen hehkuvan valkoisella tukalla ja pinkillä huulipunalla. Hän hoki jokaisen kuvani jälkeen ”love it. love it. Llllove it.” ja syötti kysymyksiä niin nopeasti, että jokainen vastaukseni alkoi viehättävästi öööööllä. Hän kehoitti minua hankimaan itselleni puheopettajan, joka tekisi aksentistani täydellisen amerikkalaisen. Excuse me? Minut vietiin muiden bookkereiden tarkkailtavaksi. He kysyivät suunnitelmiani, elämäntarinaani, kuppikokoani, pituuttani. He pysähtyivät kuvaan, joka on otettu hieman ennen pääsiäistä 2013. Kuvassa on minä yläosattomissa, vähän alle 10cm pienempänä. Bookkeri nosti katseensa minuun ja kysyi:

”Is this you in the picture? Is your body very photoshopped? When is it taken?”

”Yes, It is me! It was taken a bit over a year ago. The photographer told me he didn’t need to photoshop my body at all.”

”You are not in this shape anymore?”

”No, I am not. I gained weight.”

”Why?”

”I wanted to! I didn’t want to look that skinny..”

keskeyttäen: ”Did you have a baby?”

:O

”No. I didin’t have a baby.” 

Tässä vaiheessa tiesin, että Click Modelsin ja minun välillä ei tulisi olemaan yhteistyötä. Valkohiuksinen bookkeri otti vielä mittani ja kertoi minun täytyvän laihduttaa. 

Moro!

Seuraavaksi lähdin näistä puheista inspiroituneena etsimään ihanaa deliä lounaaksi. Valitsen New Yorkin deleissä aina kylmän -ja lämpimän buffetin, haluan maistaa niinkun iha kaikkea ja hinta on aina epämiellyttävä yllätys. Kookosvesi on myös ehdoton. Istuin delissä tunnin ja seurasin sen New Yorkilais-asiakkaita. Koditon mies hiippaili kahdesti hakemaan pahvimukiin kiehuvaa vettä. Toinen mies lenkkeili sisään upeissa trendireleissä ja osti (edelleen hölkäten) granolapatukan. Ryhmä hipster-nuoria osti proteiinivanukoita, mutta vuorotellen kääntyivät tuijottamaan jäätelöhyllyä odottaessaan vuoroa kassalle. 

Toinen tapaamiseni oli MC2-toimistossa, jossa tapasin vuorostaan hyvin miellyttävän bookkeri-tapauksen. Hän kuitenkin kertoi toimiston etsivän tällä hetkellä catwalk-tyttöjä, hyvin paljon pidempiä kuin minä. Söpöä, mutta itse arvostaisin enemmän rajua tough love -totuutta, joka on että en sovi heidän listoilleen. Lisäksi, MC2-toimisto tiesi minun tapaamisen sopiessaan, että en ole yli 174cm tapaus.

Kolmas tapaamiseni oli downtownissa, otin metron Canal Streetillä. Raksamiehet viheltelivät kun vaihdoin kadulla Nikeni korkkareihin. Taisi tuulenpuuska olla heille suotuisa! Rimputin oven summeria useasti, kunnes tajusin oikean oven toimistoon olevan aivan vieressä, oikealla puoellani. Duh.

Q-Modelsin bookkeri oli hyvin kiinnostunut. Puhuimme työvisoista ja minun työmatkastani, joka olisi joka päivä yhteensä kolme tuntia kotoota kaupunkiin. Bookkeri ei voinut käsittää sitä! City Snob. Vaikka asuisin Brooklynissä, ei työmatkani paljon lyhentyisi. Päätin sekoittaa City Snobin päätä kauniilla Campbell Hallin luonnolla, täydellisillä juoksureiteillä, isolla omakotitalolla ja kuinka mukavaa on istua junassa uppoutuneena kirjaan.. Hän näytti hämmentyneeltä. Vaihdoimme puheenaihetta. Minut pyydettiin tapaamaan muita bookkereita ja yksi heistä pyysi minun irrottavan farkkupaitani vyötäröltäni. Vaivihkaa jännitin vatsalihaksiani ja asetin kädet rennosti, ihan kuin itsestään, lanteille. 

He lupasivat ottaa yhteyttä mother toimistooni ja jatkavan neuvotteluja. (Tämä tarkoittaa no thank you.)

En ollut järkyttynyt, tiesin näiden fatso-kommenteiden tulevan vastaan. En todellakaan siis ole lihava. Mutta business is business, business is skinny. Otin metron 30th Steetille ja istuin jääkahville punatiiliseen kahvilaan. Heillä on barista-kursseja, laitoin tiedon korvan taakse. Mietin oikeaa ja väärää. Olen saanu lisää kurveja Amerikassa, kiitos poikaystäväni äidin herkullisten ruokien, grillibileiden ja pääsiäisen. Olen nauttinut jokaikisestä lusikallisesta, yhtäkään en kadu. Olen syönyt onnellisena mitä vaan, koska urheilen niin paljon. Viisi kertaa viikossa käyn crossfitissä. Lisäksi vielä uin, juoksen tai käyn zumbassa. Alkoholia juon melko vähän, verrattuna aikasempiin vuosiin, mutta jälkiruuat on kivoja ja santsilautanen on helppo ottaa.

Ehkä on siis aika terveellistyä vähän muutenkin, puhdistaa ruokavaliota. En suostu dietteihin. Ruokavalinnoissani ei ole mitään vikaa, mutta voin kiinnittää huomiota annoskokoon ja välipaloihin, joiden tiedän kasvaneen päivä kerrallaan.. Drinkin tai kaksi voin kumota viikonloppuisin, jälkiruuat on muutenkin pääsiäisen jälkeen kuin kirosana..

Seuraavana aamuna sähköpostissa odotti raportti mother toimistoni agntiltani: Q-models llllloved me, mutta minun täytyy luopua kurvikkaista senteistäni. Agentti sanoi Q-Modelsille minun tarvitsevan 2-3viikkoa. 

Joten täällä sitä ollaan. Istun waist training -korsetin kanssa ryhti täydellisenä miettimässä, milloin on aika lopettaa, milloin on vielä hauskaa. 

Mutta houkutus ja tilaisuudet vie minua mennessään.. Olen New Yorkissa. Mallien mekassa. Kyseessä on vain ruokavalion puhdistamisesta, en ole sitruuna-kaalikeitto dietillä. Ajatus, etten enää ikinä tekisi muotikuvauksia, kokisi niitä hulluja päiviä, kohtaisi näitä hulluja fashion alan uhreja.. Lopettaisin kun olen siellä missä tapahtuu? 

Ehei. Siksi istun korsetin kanssa väsyneenä aamun rääkistä ja kuvittelen tuntevani vartaloni puhdistuvan sokerista ja myrkyistä.

 

Bisous,

Pumpli