23.10.2013 pumpuli

LONDON BABY!

Being cooooool wearing Jimi Janis

Perjantaiaamuna kello puoli kuusi olin maailman onnekkain tyttö! Lause, jota en koskaan uskonut sanovani. Puoliunessa keräsin kimpsut ja kampsut, (sain sydänkohtauksen kämppiksen vieläkin valvoessa olohuoneessa) ja lähdin aamuhämärässä Pariisin Gare du Nordille, joka oli kävelymatkan päässä. Sieltä otin junan LONDON BABYYN! Lempikaupunkiini. Yhteen niistä. (top 3: New York – London – Firenze)

Ja jollei joku käy keskusteluja ainoastaan Friends/Sex and the City -repliikeillä niin tässä hieman selitystä LONDON BABY -huuteluihini.. 10 ensimäinen sekuntia riittänee tekemään pointin.

http://www.youtube.com/watch?v=6-ma0ZDQ6Ig

Aika jännittävä ajatus mennä junalla Englannin kanaalin alitse, taisin tosin nukkua merenalaisen tunnelin ajan. Kolmessa tunnissa olin LONDON BABYn King’s Cross asemalla ja pidättäydyin etsimästä laituria 9 3/4. Hotellini löysin Piccadilly Streetiltä Mayfairin alueelta, otin nopean suihkun, heitin meikin tapaisen, muotoilin hiukseni (kyllä, minäkin vihdoin opin kääntämään hiusteni latvoja suoristajalla) ja kipitin nurkan taakse töihin. Jimi Janis show roomiin! Wooop woop!

Suunnittelija Fanny ja markkinointivastaava Barbara olivat kääntäneet clubin neuvotteluhuoneeen pieneksi Jimi Janis -putiikiksi. Minun päivän työni oli olla Fannyn tukena ja pitää päällä Jimi Janis luomuksia. Väillä asiakkaat pyysivät minua vaihtamaan mekkoja, minä pyörähtelin lattialla niiden kanssa ja napsin välissä herkullisia suklaakonvehteja.. Show room pidettiin eräässä yksityisclubilla ja sen omistaja Nadia oli hulluna Fannyn luomuksiin. Hän kutsui kaikki pikkasen varakkaat ystävänsä paikalle (Jimi Janis collection on käsintehtyä, tehdään mittojen mukaan ja materiaalit ovat täyttä laatua. Hinnat ovat sen mukaiset.) Katselin silmät pyöreinä kun eräs lady saapui paikalle 6-vuotiaan tyttärensä kanssa ja kokeili päällensä jokaista kokoleman mekkoa. 6-vuotias prinsessa osoitteli lasten ostaston unelmia ”minä haluan tuon! tuon! ja tuon!” ja äiti osti hänelle niistä jokaisen. Ihmisten elämät voivat olla keskenään niin erilaisia..

Paikalle saapui myös paljon bloggaajia, lehdistöä sekä kauppojen sisäänostajia. Tapasin niin monia mielenkiintoisia ja uskomattomia persoonia, joiden elämän tärkein intohimo on muoti.

”Työpäivän” aikana sain ahdistavia viestejä Geneven agentiltani, kuinka City oli sanonut minun täytyvän lähteä Pariisin kissojen asunnosta heti Lontoosta palattuani. Palaisin Pariisiin klo 11 yöllä lauantaina. Sain Martin -kämpänomistajan kanssa kuitenkin sovittua, että vielä lauantaina saisin nukkua asunnossa, lähtisin sunnuntaina heti herättyäni. Minne?? Onneksi Rainer-valokuvaaja tarjosi minulle kämppäkaverin paikkaa asunnostaan. Ahdistun kuitenkin aina mielettömästi, kun en tiedä mitä lähipäivinä tulee tapahtumaan. Soitin poikaystävälleni ahdistuspuhelun, kuinka henkeätukkivaa on palata Pariisiin, pelkäsin etten saisi toimistoa, kuinka nukkuisin puolivieraan miehen yksiössä, koti-ikävä, koti-ikävä.. Otin lasin shamppanjaa ja viimeiseksi lauseeksi sanoin, että *itut, tulen saamaan mallitoimiston Pariisista ja asioilla on tapana järjestyä.

Loppupäivästä tarjoilu keskittyi champagneen ja se sopi oikein mainiosti, sillä show room oli menestys Jimi Janisille. Ennen keskiyötä olimme pakanneet kokoelman ja oheistavarat valmiina lentokoneisiin ja minä hihkuin drinkeille! Löysimme Fannyn poikaystävän Guillaumen ja heidän ystävänsä hotellin baarista ja kävelimme Sohoon Cafe Bohemiaan. Jokainen tilasi mehevän hampurilaisen. Nukkumaan menimme aamuneljältä. LONDON BABY oli lunastanut kaikki odotukseni täydellisestä päivästä.

Crazy curly head, a.k.a suunnittelija Fanny ja poikaystävä Guillaume

Hotelliaamiaisen jälkeen lauantaina lähdin kävelemään Piccadillyä pitkin. Aikaa minulla oli noin puoli kuuteen asti, jolloin otin junan takaisin Pariisiin. Kävin kuusikerroksissa kirjakaupassa, jossa hiplailin ja luin kirjojen takakansia yli tunnin. Niin moni kirja houkutteli kannettavaksi kassalle, mutta loppujen lopuksi mukaan ei tarttunut muuta kuin ”Writing” -lehti, jonka inspiraatiota lupaavat otsikot ja uskomattoman halpa hinta tekivät onnelliseksi. Jatkoin Piccadillyä pitkin, söin lounaan superterveellisessä EAT-ketjussa ja lupasin itselleni skippaavani Oxford Streetin ja sen Topshopit ja Urban Outfittersit.

Lounaan jälkeen suuntasin siis Oxford Streetille, sain sätkyn sen ihmispaljoudesta, jota piilouduin Topshoppiin. Tätä ette kyllä usko, ihan uskomatonta, mutta en edes päässyt sovituskoppeihin asti! Mukaan tarttui vain kynsilakka ja pikkuhousuja. En yksinkertaisesti voinut vastustaa alusvaatteita Gremlins, Turtles ja poni -kuvilla. Gremlins pikkarit!! (Turtlesien takana lukee ”I only date ninjas.” True story.)

Topshopin jälkeen nurkan takana pilkotti Urban Outfitters, pakkohan sen tarjoilut oli tarkistaa. Aloin hiplaamaan noin kahdettakymmenettä kertaa Alexa Chungin ”It” -kirjaa. Ehkä joku ostaa sen minulle joululahjaksi (Grace Coddingtonin omaelämäkerta olisi myös kiva.) Nyt mennään jo ihan maagisiin sfääreihin, Urban Outfittersistäkin lähdin tyhjin käsin. Aloin olemaan huolissani terveydentilastani, joten päätin levähtää jossain Lontoon ketjukahvilassa, jonka Americanot olivat tarpeeksi isoja. Istuin ikkunan eteen ja seurasin kadunihmisiä. Vieressäni istui kaksi aasialaista teiniä, nenä koko ajan kiinni puhelimissa, eivätkä he puolentunnin ajan sanoneet mitään toisilleen, katse ei koskaan noussut seuraamaan kadulla vilisevää elämää. Tässä kritisoin älypuhelimien pientä kuvottavuutta, mutta sitten ajattelin kuinka hyviä ystäviä näiden teinien täytyi olla keskenään. Molemmat olivat pukeutuneet samantyylisesti, he eivät olleet vaivaantuneita heidän välisestä hiljaisuudesta, mutta toinen oli koko ajan siinä viereesä. Ja kuka tietää, ehkä heidän täytyi keskustella suurista salaisuuksista Whatsupin tai Facebookin chattien kautta.. Heidän takanaan istui selkä minuun päin tyttö, jonka ruskea hieman kihara lyhyt tukka oli älyttömän suloisen näköinen. Käännyin useasti katsomaan, kuinka söpöiltä hänen hieman Pariisilais mademoiselle -vaatteensa olivat, korkeilla nilkkureilla, lyhyellä a-mallisella hameella sekä läpikuultavalla kauluspaidalla. Lopulta hän kääntyi minuun päin lähteäkseen kahvilasta. Tytöllä oli viikset! Enkä nyt puhu mistään hieman tummemmista ihokarvoista, vaan kunnon sänkiviiksistä. Only in London. Tämänkin aasialaiset missasivat sillä aikaa kun kirjoittelivat toisilleen chattiohjelmilla.

Urheasti lähdin taas Oxford Streetin kuvottavaan väenpaljouteen ja käännyin takaisin Regant Streetille. Kävin hiplaamassa lempibrandini All Saintsin vaatteita, juttelin tuntemattomille ja kikertelin heidän brittikohteliaisuudelleen. Heidän aksenttinsa on adorable, kaikki kutsivat darlingiksi tai loveksi ja asikaspalvelu on täydellistä. Ah, London Baby.

Barbara oli vinkannut ihanasta teeliikeestä, josta kävin ostamassa muutamat tuliaisteet sekä Rainer -valokuvaajalle söpön purkin karkkia. Sellaisia punaisia pitkiä naruja, ja purkin kyljessä olevassa lapussa luki ”Fresh Veins.” Freaky gift from Freaky Girl.

Lontoosta en voinut lähteä ennen rauhallista kävelyä Green Parkissa, jonka toisen puolen porttien takana pilkisti Buckingham Palace. Mitä tärkeämpää kuin prinssi Harry, Lontoon sosiaaliset oravat! Seisoin niitä tiirraillen keskellä vihreää nurmikkoa ja aloin jo uskoa cityoravien surullista myrkytyskohtaloa, kun laskin pääni alas kaivaakseni jotain laukusta. Nilkkojani vasten nojaili etukäpälillään erityisen kapisen näköinen yksilö! Pian näinkin niitä jo jokapuolella, en joutunut missaamaan palujunaani Pariisiin.