New York State of Mind

Kello on yli puolenyön ja minä kukun vielä täysin virkeänä. Damn you jet lag! Öiden viihdyttäjiksi olen valinnut sopivasti Lost in Translation -elokuvan, Kickass 2 ja miljoona jaksoa Once Upon a Time -sarjaa.

UGH.

Se siitä. No sentään tunnen itseni taas nuoreksi kapinalliseksi, kun sängyn pohja ei kutsukaan ennen kymppiuutisten loppumista. Enköhän parin päivän päästä ole jo vanha mummomainen itseni? Aamukolmeen valvominen, silmät auki pimeässä saa olon tuntemaan vain niin.. yksinäiseksi.

No aloitetaan jo jet lagin aiheuttajasta, eli New Yorkin matkasta. Lähdimme poikaystäväni kotiin viettämään minulle ensimäistä kiitospäivää! Ja tämä olikin ehkä yksi ihanimmista lomista mitä olen koskaan kokenut. Paitsi että taidan sanoa niin jokaikisen matkan jälkeen.

Jenkin perheen seurasta nauttimisen, joululahjojen kahmimisen ja liikaa syömisen lisäksi minulla oli suunnitelmissa tavata New Yorkin mallitoimistoja. Suuntasimme siis New Yorkin pohjoisosasta tunnin junamatkalla New York Cityyn, heitimme matkalaukkumme legendaariseen New Yorker -hotelliin, jossa huoneemme oli 25. kerroksessa. Kerroksia taisi olla vielä toiset saman verran ylöspäin! Ulkona oli kirpeän kylmä. Jenkillä oli isän aiheuttama krapula (edellisenä päivänä koin ensimäisen amerikkalaisen jalkapallomatsini. Tai tavallaan, keskityin lähinnä chicken wingsien syömiseen, sohvanikin oli selkä telkkariin päin ja wingsien loputtua nukahdin sohvalle tyytyväisenä, sillä aikaa Jenkkini koki vodkamaistiaiset, martini-vertailun ja oluen tai kaksi..), mutta lounaan jälkeen oli löydettävä ensimäiseen New Yorkin mallitoimistoon. Frame Models on melko uusi, mutta lupaava mallitoimisto. Olin hermona. En koskaan ennen ole jännittänyt mitään castingeja tai toimiston tapaamisia, mutta nyt oli kyseessä New York! Päässäni oli junamatkan aikana kaikunut kovasanaisen Pariisilaisen bookkerin sanat, kuinka New York on vielä kovempi kuin Pariisi, minun täytyy olla täydellinen päästä varpaisiin, tyylistara ja vielä jotain ekstaerikoista, joka erottaa minut kaikista niistä muista tuhansista toiveikkaista. He istuttaisivat minut odotuseteisiin ja ”salaa” vuorotellen kävisivät kävelemässä malliraukan ohitse. Kun sovittu bookkeri tulee mallille esittäytymään, on päätös ehkä jo tehty. Ja muistin varsinkin sen osan, jossa hän sanoi ”Darling, voit toki yrittää, mutta.. Et taida olla valmis.” Olen niin itsepäinen, harvoin pystyn lopettamaan asioita kesken, että vaikka en enää tämänkään vertaa haluaisi olla malli, haluan näyttää tälle bookkerille, että jonain päivänä olen Times Squaren billboardeilla ja kasvoni näkyvät koko Macy’s Thanksgiving Paraden ajan televisiossa, kuten Karlie Klossin Victoria’s Secret mainos. Niinku IN YOUR FACE! 

Minulla oli jalassa uudet piikkikorkoiset nilkkurit ja yksinkertaisesti vain päätin osata kävellä niillä kuin vanha ammattilaistanssija koisanaan. Varsinkin kun huomasin tapaamistilan olevan toimiston parvella, jonne käveltiin jyrkkiä portaita pitkin. Ilman kaidetta!! My Bambi moments number 643. Minut otti vastaan nuori tyttö, joka kertoi että mies, joka minun olisi kuulunut tavata, ei olekaan paikalla, mutta he katsoisivat kuvani ja ottaisivat mies bookkerille polaroidit minusta. Pöydän ääressä oli kaksi muuta nuorta työntekijää. Kaikki olivat tosi ystävällisiä, huokaillen ja ihaillen katsoivat kuviani ja kehuivat ”lookkiani.” Ah, ihanat amerikkalaiset. (Feikkiä tai ei, eikö ole kiva selvitä päivän tapaamisista hyväntuulisena ja kohteliaana eikä ilkeänä b******ä?) Tältä toimistolta en siis saanut minkäänlaista juuta tai eitä mukanani, mutta tapaamisesta jäi hyvä fillis.

Seuraavasta tapaamisesta olin melekoisen innoissni. Muistilapussani nimittäin luki ”2pm WILHELMINA.” Tämän toimiston toki tiesin jo etukäteen. Heidän New Yorkin listoillaan on muunmuassa Coco Rocha ja Soo Joo. En olisi päässyt alakerran respasta eteenpäin ilman tapaamista kalenterissa. Otimme hissin ylös ja toimiston menestyneisyyttä ei tarvinnut kauan pohtia. Paikka oli jättimäinen. Odotin aulassa hetken ja yritin tarkkailla käveleekö ohitseni bookkereita ”juttelemassa respan kanssa” eli antamassa minulle ylä -vai alapeukkua. Yksi bookkerini haki minut neuvotteluhuoneeseen ja tämäkin tapaaminen oli todella mukava! Uskoin hänen aidoisti pitävän kuvistani. Hän otti minusta polaroideja ja oli tyytyväinen, ettei minua tarvinnut ohjata ollenkaan. Tästä hän katosi muiden bookkereiden luo näyttämään kuviani ja minä jäin yksin huoneeseen, vilkuilin ympärilleni katselevatko he minua kenties jonkun salakameran kautta.. Mies oli poissa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Vihdoin hän istui taas vieressäni neuvottelupöydän ääressä kysellen tulevaisuuden suunnitelmistani ja sanoi palaavansa asiaan Geneven toimistoni kanssa. Tämä ei usein ole hyvä merkki, ainoastaan samantien tuleva ”KYLLÄ” on tie mallitoimistoon.

Kolmas ja viimeinen toimisto oli MC2-toimisto, jonka yhden bookkerin tapasin jo Pariisissa ollessani. Astuimme sisälle ja tässä toimistossa jouduin odottamaan hetken penkillä, mutta kaikkien bookkereiden silmien edessä. Yritin siis istua tosi rennon ja coolin, mutta ryhdikkään näköisenä, joka päättyi minun melkein kaatuvan penkilläni sekä vesilasin lentämiseen lattialle. Hehe, moi kaikki. Bookkerit oli kiireisiä ottamaan malleistaan alusvaate polaroideja. Vihdoin minun ollessani jo rättiväsynyt teeskentelemään normaalia viehättävää naista, naisbookkeri pyysi minut pöydän ääreen. Hän kysyi ikääni ja pituuttani, joista molempien kohdalla kurtisti epäilevästi kulmiaan. Hän pläräsi iPad-kuvani läpi ja kommentoi niistä jokaista joko ”see, I don’t like this.” tai ”OMG I LOVE THIS ONE.” Sitten hän sanoi suoraan, etten olisi heidän mallinsa, minulla on potentiaalia, mutta tarvitsen erilaisen toimiston. New Yorkissa olisin editorial-malli ja en MC2-materiaalia. Hänen mielestään minun pitäisi saada vahvempi look ja osoitti taas kuviani, jossa hiukseni ovat vahvan punaiset tai kupariset. ”YES!” kiljuin suureen ääneen. Hän sanoi ymmärtävänsä, että tällä hetkellä minulla on luonnollisempi kupari, näytän Pariisi-tyyliseltä. Mutta New Yorkin asiakkailla ei hänen mukaansa ole mielikuvitusta. He haluavat tytöt olevan vahvasti oman näköisiä, selkeästi blondeja, punapäitä tai tummia, kun taas Pariisissa bookkerini hehkutti, kuinka minut voi lähettää punapäiden sekä blondien castingeihin! Mutta itsenikin pidän eniten itselläni kirkkaasta kuparista. 

New Yorkin mallitoimistojen tapaamisten tulos oli, että he haluavat palata asiaan, kun olen muuttanut New Yorkiin siinä helmikuussa. Tällä alalla ei paljon tehdä varmoja suunnitelmia etukäteen. Muutaman kuukauden päästä saatan olla joko täysin sitä, mitä asiakkaat ja muoti haluavat ja minut otetaan avosylin vastaan tai agenttini saa sähköposteihinsa vastauksiksi ainaostaan nenännyrpistyksiä ja sitten ne supattelee pöytiensä ääressä kauhistuinea kuinka last season olenkaan, ehkä vähän lihonnutkin jouluherkuista, eikö ollutkin..

 

Tässä kuvien muodossa mitä kaikkea muuta ihanaa ja superia New Yorkin osavaltiossa viikon aikana tapahtui: 

 

Maailman paras jälkiruoka maailman herkullisemmassa ravintolassa. Paikka tarjoaa japanilaista bbq:ta ja pöytien keskellä on pieni grilli, jossa itse grillaillaan tilaamiaan lihaleikkeitä (syötiin mm. lehmän kieltä. Sitkeää. Olen suudellut kuolleen lehmän kanssa.) Tämän tajuttoman herkku on vihreän tee-crepejä vanilla jäätelöllä.

Kävelimme Central Parkin lammen reunaa kohti Guggenheim-museota

 

.. Johon rakas ystäväni oli minua vinkannut menmään, sillä siellä oli Christpher Woolin näyttely. Itse en aluksi tunnistanut nimeä, mutta nämä teokset tunnistin. Ystäväni ja Guggenheimin info-taulut kuvailivat Woolia punk-artistiksi ja tämä henki näkyi ainakin hänen valokuvissaan. Rakastin hänen maalauksia ja näitä teksti-teoksia, mutta valokuvien henki oli  minulle liian väkivaltainen ja synkkä..

 New York Cityssä käytiin myös luonnonhistorian museossa, koska Jenkkini halusi nähdä dinosaurukset…….. Shoppailin paljon joululahjoja, join ylisuureja kahveja, näin Rockefeller Centerin, jonka joulukuusta oltiin juuri pystyttämässä. Chelsia Marketissa söin kuulkas melko hyvän lampaanpihvi hampurilaisen..

Tässä jo valmistelemassa kiitospäivää. Kuvassa yksi mun lempiruuista, brie-juustoa ja karpalohilloa..

 

Tarjolla oli totta kai kalkkunaa, (tofurkeytä kasvissyöjälle), perunamuussia, bataatteja, herneitä, kalkkunan täytettä, jossa oli kaikkea leivänviipaleista makkaraan, sämpylöitä, karpalohilloa.. Jälkiruuaksi totta kai omenapiirakkaa kotitekoisella jäätelöllä, banaani-sukaakakkua ja kurpitsapiirakkaa.

Olen harjoitellut jouluähkyyn.

 

 

Jenkkini ja meidän tuleva kämppäkaveri

 

 

Ei Amerikkaa ilman dineria! Nyt vasta kolmannella visiitillä koin tämän maailman parhaimman aamiaisen. Huh huh, kahvia sai vetää niin paljon kun vatsa sieti (ehdin vain kaksi kuppia) ja kovin Jenkkini sanoi etukäteen että annokset ovat niin isoja, etten varmasti jaksa kaikkia pannukakkujani.. 

Jenkkini tilasi pannukakut mansikoilla ja bacon on the side.Whaaaaaaaat? 

 

… Ja kyllä, jaksoin kaikki kolme päänkokoista vehnäsotku pannukakkuani kera mansikoiden, banaaniviipaileiden ja hedelmäsalaatin.

 

Vähän yli viikon päästä olen Suomessa joulunvietossa ja olen sanonut au revoirit Genevelle. Haikeaa, mutta jännittävää!

Bisous,

Pumpuli