Neljä asiaa

Surku-koira, tietenkin. Pitkät aamulenkit Surkun kanssa. Nokoset Surkun kanssa. Surkun rapsuttelu. Surkusta puhuminen. Surkusta kuvien ottaminen. Surkun ryppyinen kaula. Surkun tyyli kiivetä portaat ylös. Surkun kummallinen vinkunamärinä kun palaan kotiin. 

 

#surkudog

Kattokaa nyt tota pienenpientä virnettä. En kestä. Mieheni veli kommentoi tätä kuvaa osuvasti: ”Looks like an engagement photo.” Haluan myöskin kiinnittää huomionne otsa-kiharaani. Kyllä, täällä on edelleen noin kosteaa ja korkeat fahrenheitit.

 

Vintage-kauppa ”Vintage Beacon” kotikaupungissani. Aarreaitta. Tällä hetkellä sen ale-rekissä roikkuu krokotiilinnahkainen vihreä pienenpieni laukku… Siis niin pieni ettei sinne puhelin mahdu. Ihanuus on 60-luvulta, eikä silloin koettu tärkeäksi kantaa iPhoneja mukanaan. Joten siellä se laukku roikkuu edelleen ale-rekissä, eikä minun naulakossani. Nimittäin pitkän harkinnan jälkeen totesin kokevani tärkeäksi kantaa iPhonea mukanani. Ja saattaa olla että minulla on jo muutama käsveska… Mutta ei kyllä yhtäkään noin kaunista… Jonne ei mahdu mitään sisälle… Jää nähtäväksi pysyykö päätökseni jatkaa elämää ilman ihanaa vihreää laukkua. Kaupasta tarttui mukaan kyllä J.Crewin farkkusortsit! Sillä niitähän minulla ei ole valmiiksi lainkaan! 

Bon Appétit Magazine  Tein keskiviikkona kuvaukset mallina tälle lehdelle. Kyseessä oli Thanksgiving-numero. Studio oli valtava ja sen yhdessä nurkkauksessa oli keittiö, josta levisi kaikkialle mielettömän herkullisia tuoksuja (ja en, en saanut kuvausten päätteksi syödä kaiken kuten olin mielessäni etukäteen mahdollisesti toivonut tapahtuvan) Kuvausten asetelmat olivat u-pei-ta. Heidän Instansa jäi todellakin seurantaan ja uusin elämäni päätös on tulla naiseksi joka kokkaa Bon Appétit- reseptejä. 

img_6635.jpg

Bon Appètit Magazinen meikki-look sanoo että syksy on tulossa. Meikin teki Katie Mellinger

Kuvauksissa esitin naista, joka pukeutuu kiitospäivänä kultaiseen iltapukuun, muttei rintsikoihin, jolla on täydellinen syksyinen manikyyri ja huulet aina kuin juuri-punatut (ruskatut…?)

 

Kummalliset castingit  Heinäkuun lopussa kävin castingissa vakuutus-mainokseen. Glamorous. Ensinnäkin, saavuin castingiin mieheni kanssa, sillä mainokseen haluttiin oikeita pareja tai sukulaisia keskenään. Jonottaessa vuoroamme korviimme alkoi kantautua seinien läpi kysymyksiä kuten ”what do you like to do for fun?” ja ”Can you show us your best dance moves?” Paniikki! Rauhoittelimme toisiamme uskottelemalla, että tilassa järjestettiin samanaikaisesti kaksi eri castingia ja meidän casting olisi hyvin perinteinen, eikä yhtään jännittävä, sillä mainoksemme olisi nimenomaan valokuvaus eikä video. Meidän vuoron tullessa oli jo kuitenkin selvää, että meidänkin pitäisi esittää parhaita tanssiliikkeitämme videokameran pyöriessä. Vaikka olin jättänyt nolous-hatun videokameran ulkopuolelle, poistuimme molemmat rakennuksesta syvästi traumatisoituneina. 

Yllättävä loppu tälle tarinalle on että saimme optionin tälle työlle, eli olimme heidän suosikki-listallaan. Mutta emme lopulta saaneet keikkaa bookatuksi. 

Viime viikolla kävin castingissa Simple Skincare -brandille, mistä olin innoissani. Olen itse kyseisen firman Micellar Waterin ja meikkiliinojen tyytyväinen kuluttaja. 🙂 Tilaisuuteen piti saapua ilman meikkiä. Aina yhtä miellyttävää. Castingin lopuksi otettiin video, jossa piti tehdä hassuja ilmeitä. Kuvaaja näytti muutamia esimerkkejä, kuten silmänvinkkaus ja kiljumis-naama. ”It would be excellent if you can raise your other eyebrow?” Tiesin etten osaa tätä Karlie Kloss-tavaramerkkiä (katso kuva.) Valitettavasti en, sillä elämäni olisi huomattavasti coolimpaa, jos kasvojeni lihakset toimisivat kuten Klossilla. Videon aikana päätin kuitenkin kokeilla nostaa toista kulmakarvaani. Ehkä kulmakarvalihakseni on tullut vahvemmaksi. Ei ollut. Lopputulos oli varmasti jokseenkin huvittava. 

Eeeeeen saanut työtä. 

 

Bisous, 

Pumpuli 

 

Kuvien oikeudet: Emma Graef 

Suhteet Oma elämä Työ Höpsöä

Surku tuli taloon

Piti kirjoittaa jostain aivan muusta aiheesta. New York Citystä, mallitoimiston uusista polaroid-kuvista ja castingeista.

Mutta nyt on aivan mahdoton keskittyä mihinkään

Nimittäin, Surku tuli taloon. 

Surku. 10-12 viikon ikäinen hound ja australian cattle dog -sekoitus!

Olen aivan sekaisin. Mielessä on käynyt ajatuksia kuten ”mitä tapahtui ennen Surkua?” tai ”nyt perheemme on täysi.” 

 

IMG_6330.jpg

Surkun toisessa silmässä on vähän sinistä. 

 

IMG_6338.jpg

 

 

IMG_6350.jpg

Koiran kasvattamisesta lukiessani tuli nopeasti selväksi, että Amerikassa kannatetaan häkkikasvatusta. Aluksi olin todella epäileväinen ja tuntui ikävältä laittaa koira yöksi häkkiin nukkumaan tai sulkea sisään sitten kun molempien meistä täytyy lähteä yhtäaikaa pois kotoa. Häkki on sopivan kokoinen kun se on niin pieni ettei pentu madu tekemään erillistä tilaa sen sisällä itsensä tyhjentämiselle. Omaa pesäänsä koira ei nimittäin halua sotkea. Siksi häkki opettaa myös rakon pidättämistä. Häkistä tulee koiralle paikka rauhoittua, olla turvassa ja ikään kuin oma huone. Pentu nukkuu sen sisällä hyvin ja rauhallisesti. Ja pentu tarvitsee unta noin 18 tuntia vuorokaudessa (!!) aivojen kehittymisen turvaamiselle. 

 

Tähän väliin kirjasuositus, vaikka kotoa ei koiraa löytyisi tai ei ole suunnitteilla hankkia, mutta erityisesti kaikille koiranomistajille: Cesar Millan: ”Cecar’s Way”

 

Surku ja Emma

Joskus saattaa olla hieman haastavaa olla herättämättä nukkuvaa pentua…. 

 

  

Surku löydettiin hylättynä North Carolinasta Walmart-kaupan takaa muutaman siskonsa kanssa. Sieltä pentue kuljetettiin tänne meidän lähelle ”Crate Escape” eläinten pelastusyhdistykselle. Sieltä Surku ohjattiin sijaisvanhemman luokse, jonka luona hän olisi kunnes oikea omistaja löytyy. Me löysimme Surkun petfinder.com sivuilta ja koska ikä, rotu, koko ja luonne vastasi toiveitamme, otimme sivuston kautta yhteyttä pelastuslaitokseen. Viestimme oli tyyliä ”Onpa ihana tapaus, olisi kiva tulla tapaamaan häntä!” Tämä pyyntö ohitettiin täysin vaan saimme täytettäväksi neljän sivun lomakkeen. Siihen täytimme koirahistoriamme, nimesimme suosittelijat ja vastasimme kysymyksiin, kuten miten aiomme kouluttaa koiran sisäsiistiksi ja olla haukkumatta. Tämän jälkeen seurasi muutaman päivän odotus, kun pelastuslaitos soitti vuokranantajallemme ja kaikki suosittelijat lävitse. Saimme heiltä useita ”oletko valmis hankkimaan itsellesi koiran” liitteitä luettavaksi ja allekirjoitettavaksi. Viimein saimme hyväksynnän ja sijaisvanhemman yhteystiedot! Olimme saaaneet luvan päästä Surkua tapaamaan. Pelastusyhdistys vaati että menisimme hakemaan häntä häkin kanssa ja kertoivat, että koiraa ei pidettäisi meille varattuna. Jos tarvisimme tapaamisen jälkeen miettimisaikaa, seuraavalla hakijalla olisi tilaisuus ottaa Surku. Tämä tuntui hieman kummalliselta. Meillä ei ole aikasemmin ollut koiraa, joten ennen kuin olimme edes tavanneet Surkua, meidän piti hankkia hänelle kaikki varusteet valmiiksi. Häkki, sänky, leluja, panta, hihna, kupit, koulutusnapsuja…. Pelastuslaitos toimi mielestäni erittäin hyvin kaikkien vaativien lomakkeden kanssa ja soittamalla suosittelijamme lävitse, mutta että koira pitäisi heti ottaa mukaansa ilman minkäänalaista miettimisaikaa? Mutta uskon että tällakin haetaan omistajaa, jolla ei ole mitään epäilyksiä haluta ”juuri tämä koira” itselleen. 

 

Surku

Viikonloppu vietettiin lähinnä näin 

 

Joten mennessämme viime perjantaina Surkua tapaamaan, olimme erittäin innoissamme, mutta emme 100% varmoja että tämä tuntematon koira lähtisi meidän mukaamme. 

Ajoimme auton sijaisvanhemman pihalle, jossa Surku jo tallusteli hihnassaan. 

Ei herranjestas sentään. Tiesin jo siinä vaiheessa että ilman pentua ei tuolta pihalta muuten lähdetä pois. 

Kaiken tämän lisäksi Surku on todella mallioppilas. Hän on ollut meillä nyt kaksi yötä. Ei ole koskaan pissannut sisälle. Osaa jo kahden päivän mittaisen koulutuksen jälkeen tulla luokse, tunnistaa oman nimensä, istua ja mennä maahan. Surku ei räksytä, ei syö hihnaa, ei roiku varpaissa pienillä neulahampaillaan.

 

Olen aivan myyty. 

Paras päätöksemme ikinä. 

 

(Olisi kiva kuulla kommenteissa onko siellä paljon koiranomistajia? 🙂 Mitä koiria kotoa löytyy?) 

 

 

Bisous, 

Pumpuli 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä