Tuli vastaan aivan armottoman hauska Instagram-tili @shitmodelmgmt, jonka pitäjinä toimii kaksi arvoitukseksi jäävää mallia. 

Itse saan vähän surullisesti suurta myötätunto-apua tästä Instagram-tilistä. Go figure! 

Fashionistan sivuilta löytyi mielenkiintoinen haastattelu tilin pitäjien kanssa, koko jutun voi lukea täältä:

”It’s hard for models to speak up about the uncomfortable parts of the job because we don’t want to disappoint our agents, and because we are so disposable to clients. If a model doesn’t like the way she is being treated, the client can just book a different model. For this reason, models usually choose to stay quiet. This account is a place where models can laugh about the absurd parts of the industry, and it also shows agents and clients how we really feel. ”   

Tästä memestä inspiroituneena tulikin mieleen todella miellyttävä casting-kokemus viime torstailta. 

Koko edellinen ja kuluva alkuviikko oli ollut hiljainen. Toisin sanoen, en ollut saanut postin postia agentiltani ja mädännyin kotona. Pohdin uusia uravaihtoehtoja. Kunnes keskiviikkoiltana kello seitsemän laatikkoon tippui viesti, josko pääsen seuraavana päivänä castingiin. Kyseessä olisi kahden päivän kuvaukset Meksikossa, joista vielä maksettiin $$$. Tahdoin todellakin tulla valituksi! Pliis, kyllä, jänniä kuvauksia! Hyvä että nukutuksi sain. 

Tyypillinen casting menee seuraavanlaisesti: Saat sanoa hello ja esitellä itsesi asiakkalle, ojennat heille comp cardin (”käyntikortti” jossa kokovartalo -ja kasvokuva, ehkä myös pari fashion otosta.) Asiakas katsoo portfoliotasi ja jos kyseessä on suunnittelijan malliston kuvaukset, malli kokeilee muutamaa asua. Otetaan mahdollisesti jokunen kuva. Sitten tapaaminen on ohi. Mallilla on noin kolme minuuttia aikaa tehdä vaikutus.  

Meksiko-kuvausten casting ei mennyt ihan tuolla kaavalla. Odotustilassa pyöri tietokoneen näytöllä lyhyt video, jossa Daria Werbory tuskaili upean näköisenä hidastetuin liikkein. Respan työntekijä kertoikin asiakkaan hakevan videolla näkyvää fiilistä. Daria möyhi käsillä kasvojaan, huusi äänettömästi kurkku suorana ja repi hiuksiaan. Casting-huoneesta kuului seinien läpi odotustilaan välillä naurua ja seuraavaksi karjuntaa. Katseita jotka sanoivat ”What is happening…?” vaihdettiin useaan kertaan.

Casting-tilaan kutsuttiin viisi mallia kerrallaan. Noin tunnin odotuksen jälkeen oli oma vuoroni. Ohjaaja kertoi, että haluaa mallien näyttävän videokameran edessä tunteita ”kiire”, ”turhautuneisuus” ja ”viha.” Omalla tavalla, ei saanut apinoida täysin mitä odotushuoneen videioissa näkyi. Ei saisi ylinäytellä vaan hillitysti tulkita. Esiintymistilassa oli pöytä ja sen päällä kertakäyttökahvikuppeja, joita ohjaaja toivoi mallien heittävän lopuksi seinää päin.

Ensimmäisenä kameran eteen pyydettiin astumaan miesmalli. Tämä unohti samantien kaikki kuulemansa neuvot. Katsoin ja käytin kaiken tahdonvoimani ettei suupieleni nykisi. Jopa tämän hengitys näkyi alkavan polvista ja sen noustessa rintakehään heitti miesmallin pään joka kerta voimakkaasti taaksepäin. Pelkkä huohotus kuului varmasti oven läpi odotustilaan. Lopussa tyyppi karjui jo niin lujaa, että korviin sattui ja pahviset kahvikupit räjähtivät törmätessä seinään vasten. Siis ainakin tämä komistus eläytyi ja ei olisi arka, ei todellakaan. Mutta niin, se tehtävänanto. 

Kun oli tehnyt oman suorituksensa, sai lähteä huoneesta. (Juuri oman drammaatisen suoritukensa tehnyt miesmalli poistui tyylillä ”drops the mic”) Joten viimeisellä olisi seuranaan ainoastaan ohjaaja! Pliis pliis pliis, ei mua toisena…

Totta kai olin seuraavana vuorossa. Kävellesäni kameran eteen toinen malli kysyi ensimmäisen suorituksesta ”Is that what you want…?”

”No. Much less please. Here Emma, some new coffee cups for you.” 

Minua ei jännittänyt, mutta tilanne oli epämukava. Muistutin itselleni jokaisen mallin joutuvan saman tilanteen eteen. Ensin kameralle sanottiin oma nimi ja otettiin muutama kuva, perus poseerausta, kokovartaloa ja profiilissa. Yritin pitää mielessäni Darian filmiä. Samantien kun ohjaaja yhtäkkiä huusi ”Urgence!” kaikki rauhallisuuteni katosi ja koko tulkitseminen meni hengitykseen. Jossain vaiheessa tunsin kaulani olevan täysin jännityksessä. Kireä, jännitynyt, kaikki-jänteet-näkyvissä-kaula ei varmasti tuonut pisteitä kotiin. Minulla ei ole mitään käsitystä mitä tein kasvoillani, mutta eikö kireän kaula kaveriksi yleensä liity kauhistuneet silmät ja alahampaat-näkyvissä-suu. Eiiiiiii…… Onneksi tämän enempää ei muistikuvia kokemuksesta ole. Ei puhuta tästä enää koskaan.

”Okey!” ohjaaja sanoi paljonpuhuvasti. Kiitin, nappasin laukkuni, syöksyin ulos ovesta. 

Niin, en siis tällä hetkellä ole kuvausmatkalla Meksikossa.

Nämä kuvat summaavat elämäni melko täydellisesti. 

Bisous, 

Pumpuli

Kaikki kuvat: @shitmodelmgmt