Nyt kyllä yllätyin

Amerikkalainen ystäväni heitti Facebookin seinälleni linkin. 17. huhtikuuta ”Marimekko for Target” tulee myyntiin!

Targetin tarjontaa ja tyyliä kuvailisin sanalla ”Prisma.”

Vähän hämmentyneenä klikkasin linkin auki. Tätä yhteistyötä en ihan heti osannut odottaa. 

Ainakin Kukkatori-bikinit voisi olla aika hauskat kesällä.. Tai Ministeri-mekko. Ja Lokki uimapuku! Uuu Lokki body board Rhode Islandin rannoille mukaan! 

Hinnatkin ovat enemmän Target kuin Marimekko!

Marimekosta tulee ensimmäisenä mieleen printit, joita joko rakastaa tai ei siedä ollenkaan. Lisäksi brandi on vahvasti linkitettynä koti-Suomeen. Iso mielleyhtymä on kuitenkin laatu. Itselläni on täällä kaapissa muutama Marimekon trikoopaita. Ne ovat ennen minua olleet käytössä vuosia joko siskollani tai heidän lapsillaan, hyvässä tapauksessa molemmilla. Eikä rankasta kulutuksesta ole väreissä tai kankaassa jälkeäkään. Jännää onkin nähdä minkälaiselta nämä erittäin edulliset Target-Marimekot käsissä tuntuvat. 

 

 

Bisous, 

Pumpuli 

 

P.S Targetissa asiakas on kuningas. Pyörin siellä kerran etsien vaatteille höyrytintä ystävän kanssa (suosittelen lämpimästi kaikille silitysrauta-tunareille.) Satuin siinä sopivan löydyttyä miettimään ääneen saisikohan saman Amazonista edullisemmin. Actually, sanoi ystäväni ja kertoi, että jos asiakas löytää jostain muualta saman tuotteen halvemmalla, Target myy sen sinulle tällä toisen myyjän edullisemmalla hinnalla. Elikkäs jos Targetissa hintalappu höyryttimelle olisi $35, mutta Amazonista voisin saman ostaa $28:lla, kerrottuani tämän kassalla he myisivät tuotteen minulle Amazonin hinnalla. 

Toinen vielä käsittämättömämpi: Törmäsin Targetissa kerran aivan kamalaan lahjakassiin. Kassi oli tekokarvainen, oranssi ja siihen oli liimattu askartelusilmät. Aivan loistava idea antaa ystävän joululahja tässä kassissa! Kassin hinta oli kuitenkin $15. Siinä taas ääneen ajattelin miehelleni, että ostaisin kyllä heti jos se olisi edes $10. Actually, sanoi mieheni. Jos kassalla aivan pokkana sanon heille luulleeni hinnan olleen kymmenen dollaria, he sitten myyvät tuotteen minulle kympillä. Tätähän oli pakko kokeilla käytännössä. Eli laitoin mieheni lausumaan repliikit kassalla ja itse seurasin tilannetta tämän olan takaa. Kympillä lähti ruma kassi! Pakkohan tässä jokin raja täytyy tulla vastaan tai meillä kaikilla olisi kahden dollarin televisiot. Mutta eihän raja muuten tule vastaan kuin kokeilemalla…

 

Muoti Sisustus Suosittelen Trendit

Elämän käännöksiä

Lilyn toimitus kannusti kertomaan oman elämänmuutos-tarinansa. 

Toimituksen postauksestahan on jo lähes kuukausi. 

Tätä aihetta täytyi ensin pyöritellä vähän mielessä. Sitten kirjoittaa muutamana iltana.  

Yritin kovin pitää tämän lyhyenä! Mutta luulen tämän luettuasi saatat olla jopa hieman peloissasi miten jokainen pienikin päätös saattaa loppuelämään vaikuttaa.

Olen tainnut aikasemminkin jo vähän avautua miten Sveitsiin ja Amerikkaan päädyin. Itsekin jaksan vielä asiaa lähes päivittäin ihmetellä! 

 

emma14.jpg

Otos ensimmäisistä kuvauksistani. Näistä kuvauksista ei ole monta otosta jossa uskallan katsoa suoraan kameraan.

Valokuvaaja: Charles Fisher 

Kuinka moni muu katsoo kuvaa niin että vasen käteni (todella naisellisesti aseteltu) olisi jonkun muun? 😀

 

Vuosi 2010  

Kävin Helsingissä International Makeup Centerissä meikkikoulua. Opiskelin siis toiseen unelma-ammattiini. Mielessä oli tavoite päästä Helsingin Kaupunginteatteriin maskitiimiin ja loihtia meikkejä parhaisiin muotilehtiin. Olin vuoden ensimmäisinä päivinä eronnut yli viisivuotisesta suhteesta. Oli jännää olla yksin, käydä Helsingissä koulua, tutustua uusiin ihmisiin. Varsinkin keväällä kaikki tuntui olevan tosi hyvin. Jännää, miten talven jälkeen ensimmäisissä auringonpaisteessa kaikki tuntuu aina järjestyvän ja olevan alright? Kuitenkin, eräs viikonloppu huhtikuussa matkustin kotikaupunkiini Saloon esiintymään hiirenä lastenkonserissa. Perhevelvollisuus. Älä kysy. Siellä satuin kuulemaan perhetuttumme kertovan hänen aikuisen poikansa etsivän Sveitsiin au pairia. Sopivaa ei tunnu löytyvän ja au pair olisi perheen viides. Perheessä on kolme lasta ja he asuvat Givrinissä, Jura-vuorten juurella sijaitsevassa pikku-kylässä. Takapihan terassilta näkyisi Alpit, Genevejärvi ja naapureiden lampaita. Au pairit kuulemma opiskelevat ja voivat oppia hyvin ranskaa. 

Ei ollut ennen käynyt edes mielessä lähteä au pairiksi. Kiinnostuin kuitenkin kuunnellessani kuvausta tästä melko idyllisen kuuloisesta maailmasta. En tainnut edes kommentoida asiaa mitenkään, laitoin vain korvan taakse. Mietin päivittäin, kunnes kahden viikon päästä minun oli pakko soittaa takaisin. Sovin tapaamisen perheen isän kanssa Helsinkiin, jonka jälkeen he tarjosivat minulle paikkaa. Lähdin Sveitsiin elokuussa. 

Entä jollen olisi koskaan esiintynyt hiirenä? Jos olisin silloin juuri käynyt vessassa ja missannut keskustelun? Jollen olisi uskaltanut lähteä koska Helsingissä oli silloin kaikki mukavasti hyvin.  

Sveitsissä 2010

Olin au paureillut Givrinsissä jo neljä kuukautta. Minulla oli muutama uusi ystävä ja perheeni oli oikeasti maailman paras au pair perhe. Valitettavan usein toisilta tytöiltä kuuli melko ikäviä tarinoita ja jotkut olivat joutuneet vaihtamaan perhettä muutaman kuukauden välein. Eräänä perjantaina joulukuussa olimme sopineet ystävän Eman kanssa menevämme ”lasilliselle” lähikaupunkiin Nyoniin, siihen samaan pubiin missä kaikki ja me aina kävimme. Takana oli ollut pitkä päivä lasten kanssa. Väsytti ja teki mieli vain jäädä sänkyyn makamaan ja katsoa Grey’s Anatomya. En kuitenkaan viitsinyt perua. Harkitsin kyllä kovin, mutta oli vahvasti se olo, että saattaisin missata jotakin. Kotona nyt ei ainakaan mitään jännittävää tapahtuisi! 

Pubissa oli myös kaveri Chris ja juuri kun olimme tilaamassa juomia tiskillä, Ema ja Chris tervehtivät takanani olevaa ihmistä. En tiennyt että seuraamme oli liittymässä neljäskin. Käännyin ja kättelin amerikkalaista miestä, jonka kanssa menisin naimisiin alle viiden vuoden kuluttua. 

Entä jos olisin jäänyt kotiin sinä iltana? 

Sveitsissä 2011 

Suunnitelmani nimeltä ”vuosi au pairina Sveitsissä” vaihtui ”jään Sveitsiin ja muutan Geneveen miehen perässä, jonka olen tuntenut noin puoli vuotta.” Todellisuushan oli, että Sveitsissä minulla ei ollut töitä valmiina odottamassa. Ranskan kielen taitoni oli selviytyvä, mutta ei sillä työskentelisi. Ai niin, miehellä oli myös huone työkaverinsa talossa. Kämppä pitäisi löytää ja etukäteen kuulin miten vuokra-asuntoa voi siellä joutua etsimään helposti ainakin vuoden. Asunnonvälittäjä pitäisi olla kaverin kaveri. Sveitsihän ei kuulu EU:hun, mutta säännöt ovat jäsenille sentään suotuisat. Ilman töitä sain oleskella maassa kolme kuukautta, jonka saisi pidennettyä työluvalla, jonka saisi saamalla työpaikka. En vieläkään käsitä miten tein päätöksen muuttaa Geneveen. No käsitän, miehen takia tietnkin. Joskus liika harkinta saattaa tuhota ihan kivoja mahdollisuuksia. Se olisi ihan eri postaus se miten ihmeessä sain asiat jotenkin Genevessä järjestykseen. 

Syksyllä 2011 tein myös elämäntapamuutoksen. Olin nimittäin au pair vuotena saanut ainakin seitsemän lisäkiloa. Juhlittua oli tullut paljon ja pastaa oli helpointa syödä lounaaksi lasten kanssa. Halusin kiloista eroon, en edes mahtunut ilman todella kiristävää tunnetta vaatteeisiini! Aloin käydä lenkeillä, tein pilates-videoita Youtubesta,  söin terveellisesti ja säännöllisesti. Tuleva aviomieheni kävi viisi ketaa viikossa uimassa, joka jäi minullekin tavaksi. Kilot tippuivat ja puolen vuoden päästä olin ensimmäistä kertaa yhtä hoikka kuin viimeksi yläasteella. Tämähän lähti vähän käsistä ja 2013 sain jo syödä väkisin kiloja takaisin.

Päivää ennen joululomaksi Suomeen lähtöä ystävä Julia ja tämä sama Chris tulivat luokseni ”pikkujouluihin.” Muistan leiponeeni korvapuusteja. Julia työskenteli hampurilaisravintolassa Lausannessa ja kertoi heidän avaavan myös Geneveen. Voisin lähettää hänen pomolleen työhakemuksen ja pääsisin varmasti ainakin haastatteluun! Olin etsinyt töitä siis elokuusta lähtien. Työtoimiston kautta olin saanut ilmaseksi ranskan intensiivikursseja. Kävin kolmen tunnin sessioilla viisi kertaa viikossa ja ryhmäkoko oli noin viisi henkilöä. Tehokasta oppimista! Kauhistelin silti ajatusta työskennellä ranskan kielellä. Lisäksi suunnitelmanihan oli tehdä töitä meikkaajana. Ei tarjoilla ja myydä hampurilaisia. Nielin ylpeyteni. Raha olisi kiva. Tapaninpäivänä Suomessa laitoin hakemuksen menemään. 

 

2012 Sveitsissä 

Sain työn. Vihasin sitä. Rakastin työkavereitani. Hekin vihasivat työtään. Samassa ravintolassa työskenteli kaksi suomalaista, austraalialainen, ranskalaisia, uusi-seelantilainen, brittejä, sveitsiläinen, amerikkalainen, filippiinejä… Draamaa riitti. Usein sattui väärinymmärryksiä. Jotka sovittiin ravintolan siivoamisen jälkeen ”muutaman” äärellä. Juhlimme paljon. Tästä ajasta tarjoilijana on ihan käsittämättömän hulluja, mutta rakkaitatärkeitä muistoja. Kourallisen kanssa vaihdamme vieläkin viestejä. 

Eräänä työpäivänä kiireisen lounastunnin aikana eräs hauskannäköinen asiakas tuli luokseni. Thanos. Hän esitteli itsenä muotivalokuvaajaksi. Hän oli voittanut Tomboy-vaatemerkin kilpailun ja saisi pienen näyttelyn heidän Aasian liikkeisiin. Hän halusi kuvata siihen minua. Hän jätti käyntikorttinsa ja olin aivan ihmeissäni. Tästä miehestä tuli Genevessä yksi parhaista kavereistani. 

Ja yhtäkkiä näitä valokuvaajia tuli lisää juttelemaan. Aina ollessani töissä, jolloin päälläni oli ruma valkoinen t-paita ja taustalla lenteli hampurilaisia. 

Entä jos olisin ollut ylpeä enkä edes yrittänyt saada töitä hampurilaisravintolasta? Pysynyt kotona piilossa? 

 

nayttokuva_2015-09-07_kello_14.22.05.png

Minä Koreassa by Thanos Verveniotis 

 

img_6354.jpg

Photographer: Lucia Viana

Tämäkin kuvaaja tavattu ravintolassa

 

Kuukausia kului, Thanoksen kanssa teimme kahdet kuvaukset. Hampurilaisravintolan ohessa yritin saada jalkaani oven väliin erääseen todella cooliin muotitiiimiin ja kampaamoon. Vihdoin he kutsuivat minut meikkaamaan heidän järjestämäänsä muotinäytökseen, mistä olin todella innoissani. Kaunistettuani mallit eteeni istui nainen, joka pyysi nopeaa meikkiä ennen näytöksen alkua. Sandy. Hän kertoi olevansa mallitoimiston omistaja. Ja siinä puuteria sukiessani ”kuin ohimennen mainitsin” tehneeni muutamat kuvaukset, ehkä hän halusi nähdä minunkin kuviani? 

Muutaman päivän päästä olin hänen mallitoimistonsa listoilla. Siitä noin vuoden päästä olin tehnyt kolme kansikuvausta, printattuja editoriaaleja, saanut toimiston Milanosta ja Pariisista, uusia ystäviä ja niin monia uskomattomia kokemuksia, joista tämä blogi syntyi.

Entä jos en olisi saanut muotinäytöksen iltaa vapaaksi? Jos Sandy olisi istunut jonku toisen meikattavaksi? Jos en olisi uskaltanut avata suutani ja kysyä mahdollisuuksiani mallina? 

 

capture_decran_2012-12-19_a_09.53.44.jpg

Ensimmäinen kansikuvani. 

Pois-editoitu: pisamat 

 

 

capture_decran_2013-03-12_a_23.36.41.jpg

Ensimmäiset kuvaukseni Sandyn toimiston ”Demoiselle Models”:n kanssa

 

Joulukuu 2015

Täsmälleen viisi vuotta myöhemmin siitä kun kohtasin tulevan aviomieheni au pairina Nyonin pubissa minulle hyväksyttiin Amerikan green card. Enpä sitä tiennyt silloin. 

Olinko kuvitellut vuodeksi au pairiksi lähtiessäni päätyväni lopulta Amerikkaan asumaan? En todellakaan.

Mitäköhän seuraavan viiden vuoden aikana vielä tapahtuu?

Sitä alkaa tulla vanahaksi, tulevaisuuden haaveista päätellen. 

 

 

Joskus mietin mikä oli se toinen polkuni? Jollen olisi lähtenyt Sveitsiin vaan jäänyt Suomeen keskittymään meikkaajan töihin? Voi vain arvailla. 

 

 

Bisous, 

Pumpuli 

 

#uusialku #trendiuudistuu

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ajattelin tänään