Hieno lista

Emma Graef model

Photographer: James Pemberto in Astoria, New York 

 

Ihanat lukijani, 

Pahoittelen katkosta postauksiin. Sanotaan syyksi kiire, joka ei ole ollut liian uuvuttavaa, mutta joka kuitenkin on häirinnyt sen verran, että kotona kirjoittamiseen sijaan olen keskittynyt seuraaviin: 

1) Toisten blogien lukemiseen (Vilma P, Eeva Kolu, Missä olet Laura, Cougarwoman, Pupulandia, Tickle Your Fancy ja randomit Bloglovinista. Viimeksi mainitut ovat erityisen häiritseviä, sillä sähköpostiini tippuu muutaman kerran päivässä erittäin houkuttelevia ehdotuksia luettaviksi.)

2) Muotiviikot, niissä työskentely, niiden seuraaminen ja seurauksena vakava Pinterest-boardien täyttö.

3) Käynyt haastatteluissa, tapaamisissa, castingeissa ja tehnyt kuvauksia mallina ja meikkaajana. Bookattuna muun muassa hiuskamppanja! Tätä kuvaus – ja valmistelupäivää odotan. Pari päivää sitten kävin myös castingissa meikki-brandille. Saavuin paikalle noin vartti alkamisajan jälkeen ja paikalla oli jo noin parikymmentä tyttöä. Kysyin, kuten tapoihin kuuluu, kuka saapui juuri ennen minua ja onko jossain papereita täytettäviksi. Ovi suoraan takanani avautui ja ulos astui nainen, joka alkoi summittaisesti jakamaan täytettäviä papereita (kysytään nimi, mitat, mahdollinen toimisto…) Näissä papereissa sattui olemaan myös järjestysnumero. Tämän tajuttuaan alkoi ihan tajuton marina ja ihmetys. Miksei sisälle mentäisi saapumisjärjestyksessä? Ymmärrän kyllä yskän. Jos olisin itse saapunut ensimmäisten joukossa, olisin liittynyt kuoroon. Minä sain paperin käteeni toisena ja numeroni oli 12. Joten sain itselleni melko miellyttävän vuoron, joka ei ollut mielestäni liian epäreilu. Haastattelija oli hyvällä tuulella, tarkasteleva ja sai minut positiiviiseksi kamppanjan bookkauksesta. Hän katsoi kuviani, otti muutaman lisää ja viimeiseksi pyysi minua sanomaan repliikin: ”My name is Emma Graef and I love makeup!” Haha, mulla on ihana työ. 🙂  

4) Viikonloppuhulinat, joihin kuulunut muun muassa häät Rhode Islandilla, vaellukset, ystävä Suomesta kylässä ja Ikea (5 kuukautta naimisiinmenon jälkeen lähdimme ostamaan erilliset peitot. Tästä voisin tehdä ihan oman postauksen: kuka ihan oikeasti tykkää nukkua saman peiton alla? Mihin nämä ihmiset kääriytyy?)

 

Emma Graef model

By James Pemberto

 

5) Orange is the New Black. Eräänä viattomana iltana mainitsin miehelle, että tätä sarjaa ihmiset tykkää sitten katsoa ja kun kausi on meneillään, ei Facebookissa muusta puhutakkaan (olispa näin.) Ensimmäisenä iltana meni kolmea jaksoa peräkkäin. Nyt on menossa kolmannen kauden viimeiset jaksot, enkä uskalla katsoa josko Netflix tarjoaa neljättä kautta. 

6) Postilaatikkoomme tipahtaa Vogue USA kerran kuukaudessa, eikä se teksti ole yhtään kevyttä diipadaapaa vaan sivukaupalla koukuttavia tarinoita (ja mainoksia.) Puhumattakaan editoriaaleista! Elokuun numerossa oli ihan tajuton Natalia Vodianova + Adrien Brody sessio Peter Lindberghin linssin läpi. Eikö editoriaalit ole parhaita sillon, kun unohtaa katsovansa muotia ja ikään kuin seuraa sen tarinaa (upeilla vaatteilla?) Vogueen uppoutuminen vie johonkin toiseen kauniiseen maailmaan tuntikausiksi. 

7) Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoituskurssi. Jännää! Tästä olen innoissani. Suosittelen teille toisille bloggaajille, kenelle vain. Kirjoitusaiheista on vaikea valita vain yksi iso ja kolme lyhyempää. 

8) Olen tehnyt listaa mahdollisista postauksista ja postaus-sarjoista. Hei suunniteltu on jo puoliksi tehty! 

9) Valmistautunut ensi maanantain kuvauksiin, jossa työskentelen meikkaajana. Urani ehdottomasti jännin työpäivä! Päivän aikana teen neljä meikkiä, asiakas on kutkuttava ja teemana on Halloween. Tähän kummitus-ulina ääniefekti. Näistä kuvauksista teen yksityiskohtaisen kuvauksen backstage-meiningistä. 

10) Haaveillut syksyn alkamisesta eli omenapiirakasta, pitkälahkeisten farkkujen käytöstä, kajaali-silmistä, tumman ruskeasta kynsilakasta, takin ja pipojen käytöstä. Ja juuri tänään se alkoi, syksy! Kiitos Atlantin valtamerellä riehuvan hurrikaanin, joka toi sateet tänne meillekin asti. Viikonloppuna pitäisi tuulen ulista lujaa.

11) Totenut huonoa omatuntoa, etten kirjoita säännöllisesti ja haaveillut kirjoittamisesta. 

 

 

Bisous, 

Pumpuli

 

Kauneus Oma elämä Meikki Työ

It’s B&W World

What: Photo shoot with Samuel Cox @blastpicsproject

When: Early September 2015

Where: Brooklyn, USA

MUAH: me

 

Keskiviikkona otin bussin Monroesta New York Cityyn. Bussissa oli ilmastointi, joten lähes odotin tätä vähän yli tunnin kestävää moottoritie-elämystä, joka päättyy Lincoln-tunneliin, jonka läpiajolla pääsee näppärästi Hudson-joen alitse New Jerseystä Manhattanille. Alkukesästä tunnelissa oli onnettomuus. Muistan viikonpäivän olleen keskiviikko, sillä itse olin matkustanut tunnelin läpi tiistaina ja torstaina. Tunneli on todella ahdas, sitä ajetaan lujaa kun on tilaa ja jarrutetaan tiukasti, kun edessä näkyy toinen liikenneneuvo. Välillä laitan nykyään bussissa turvavyön kiinni ja jokaikinen kerta vieressä istuva ihmettelee miksi ihmeessä teen niin, jonka nyt ymmärrän small talkiksi, en typeryydeksi. 

Saavuimme Cityyn ajallaan, mikä on aina positiivinen yllätys. Ostin valmiiksi paluulipun, joka ostetaan myyjältä, automaattia ei ole. Maksaa voi vaan käteisellä tai checkeillä. Ulkona kuuma, hiostava ilma löi kasvoille vahvasti ilmastoidun bussiaseman jälkeen yhdistettynä pakokaasuihin. Korvat joutuvat ahkeraan suodattamistyöhön, kun turistibussikierrosten lipunmyyjät huutavat yli liikennemelun ja ihmsiten keskustelun. Aloitan kävelyn 8. avenuelta kohti etelää, L-juna lähtisi 28 katua alempana. Metro Brooklyniin kestäisi hetkisen, ehkä tovinkin, jos omassa metrossa tai missä tahansa edessä kulkevassa tapahtuisi jokin häiriö. 

Pysähdyin matkalla Dunkin Donutsissa, mistä saa parhaan jääkahvin oman naapurikahvilamme jälkeen. Joka kerta myyjät kummaksuvat että haluan kahvin mustana, en siirapeilla tai maidolla. Miksi jääkahvien muovimuki on aina märkä? Eihän se jää sula läpi mukin. 

Kävelyn aikana ignooraan punaiset suojatievalot, jollei autoa ole kohti tulossa. New York Cityn kirjoittamaton sääntö, jos koskaan haluat päästä minnekään perille saman päivän aikana. Yritän katsoa ja tarkkailla mahdollisimman monta ihmistä, meidän pihapiirissä ei talon asukkaiden lisäksi ihmiselämää tungoksena näy. Rakastan tulla NYCiin ja kohdata tämän ihmismäärän, mutta iltaisin tilaan, hijaisuuteen (minus sirkat) ja tyhjyyteen on aina yhtä ihana palata. 

Laskeuduin rappuset maan alle, jossa L-juna päätepysäkillään odotti valmiina. Näin sen avonaiset ovet ja viimeiset rappuset juoksin alas ja hyppäsin junaan sisälle. Totta kai kesti vielä kolme minuuttia ennen kuin juna lähti liikkeelle. Fail. Lohduttavaa kuitenkin, että seuraavien junaan astujien tyyli oli tismalleen sama. Yhtä dorka kuin kaupunkilaisetkin. 

Nousin ylös Halsey Street Stationilla. Kävelin jonossa exit-kylttiä kohti, vastaantuleva nainen hyppäsi eteeni ja kysyi ”Do you have a problem?!” paljastaen puuttuvat hampaansa. Yhtä nopeasti kuin siihen tupsahtikin, hävisi näköpiiristäni ja sujahti sisälle metroon. En todellakaan ehtinyt kertoa hänelle kaikkia 99 ongelmaani. 

Kadulle päästyäni purin huuliani. Ympärillä näkyi bensa-asema, tiiliseinää ja tyhjiä liiketiloja. Kävelin nopein askelin kohti Samuel-valokuvaajan asuntoa. Kolmikerroksisia tiilitaloja, portaikkoa ja portteja. Ikkunat olivat auki ja pystyin näkemaään niistä suoraan ihmisten koteihin. Pienenpieniä aidattuja nurmikkotilkkuja etupihoilla. joissa perheet istuivat puutarhatuoleissa tai rappusissa. Lapset leikkivät kaduilla, autot soittivat musiikkia ja huutelivat ikkunoista minulle ja naapureille. 

Koputin Samuelin asunnon ovea, johon vastattiin koiranhaukunnalla. Kämppis neuvoi reitin katolle, joka oli tikkaat ylös. Suoraan ylös kohti reikää, josta näkyi pala vaaleansinistä taivasta. Laitoin tasapohjakorkkarit laukkuun, kylmä ohut metalli tuntui tulevan kantapohjien lävitse ja katkaisevan jalkateräni (miellyttävä mielikuva.) Samuel antoi kätensä tueksi viimeisten tikasten kohdalla ja periatteessa lähes nosti minut kattotasanteelle. 

Settinä oli musta kangas, kello kuuden iltaaurinko paistoi sen takaa. Samuelin iho oli peitetty tatuointein ja sain taas ajatuksia oman kokoelmani kasvattamisesta. Olin tehnyt kevyen meikkini ja Samuelin pyytämät hiukset jo aikaisemmin, joten lyhyen inspiraatiokuvien katselun jälkeen aloimme suoraan hommiin.  

 

Emma 2.jpg

 

Samuel Cox Emma

 

Samuel painoi laukaisinta rauhalliseen tahtiin ja juttelimme lähes koko kuvaamisen ajan. Sanoja kuin yksitelleen hakien hän kertoi minkälaisia kuvia haluaa saada urallaan luotua. Kuulosti lupaavalta, hänen Instansa jäi minun seurantaani.

On kuvauksia, jossa mallia meikataan ja harjataan kaksi tuntia, valoja asetellaan, asuja asetellaan pinneillä paikoilleen, kuvien oton välillä stylistit, meikkaajat ja assarit puunaavat ympärillä, house/club/lounge-musiikki soi ja lounaaksi syödään sushia. Sitten on kuvauksia, jossa on malli, kuvaaja, yksi asu mallin kaapista, auringonlasku ja falafel iltapalaksi.  

 

Emma 1.jpg

 

Emma 6.jpg

Emma 5.jpg

 

New York City

New York City Brooklynistä katsottuna. 

 

 

 

Bisous, 

Pumpuli

 

Muoti Meikki Työ Trendit