Please,

älkää te yrittäkö tätä kotona. 

Itse toimin juuri niinkuin ei kuuluisi.

Worth it.  

Photographer: Nigel Ho Sang, model and MUAH: me. Kuvat otettu filmille.

Modelmayhem-sivuston kautta tulee oikein varteenotettavia, mielenkiintoisia ja joukosta erottuvia valokuvaajia esittelemään itsensä. Stten tulee myös kyllä aivan kamalia yksilöitä vastaan. ”Aivan kamalalla” tarkoitan rakeisia kuvia, joissa ei ole käytetty stylistiä, hius -ja meikkitiimiä, kaikki on kuin kolmasosasti tehty. Aina löytyy myös niitä, jotka ottavat kuvan vihreän screenin edessä ja lopputuloksessa malli poseraaa avaruudessa. 

Kerron nyt kuvauksista Nigel Ho Sangin kanssa, tapahtui huhtikuun alussa. 

Sang tarkoittaa ranskaksi verta. Just sayin’.

Jotenkin siinä kävi niin, että matkustin Bronxiin kuvauksiin. Jotenkin olin myöntynyt, että on ihan ok, että tapaan tuntemattoman miehen Pelham Parkwayn juna-asemalla ja hän vie minut asunnolleen/studioon, jossa voin tehdä meikkini ja väkertää hiuksia. 

Bronx… Ei se kaikista turvallisin paikka. En tiedä miten sain mieheni myöntymään, että tämä netistä minut löytänyt mies ei kidnappaa/skalpeeraa/ammu/hautaa takapihalle/myy eteenpäin vaan on ihan luotettavan oloinen kaveri ja palaan illalla kotiin yhtenä palana. 

Joten ottaessani metron Times Squaren asemalta pohjoiseen ja sen matkustajat vähentyvän ja muuttuvan astetta erikoisemmaksi joka aseman jälkeen (siis mitä ihmettä se nainen söi paperipussistaan? Näytti raa’alta taikinalta.), ajatukseni kiteytyivät lopulta lauseeseen ”tämä on minun loppuni.” Pyöräytin silmiäni itselleni. Drama Queen. 

Matka Times Squarelta Pelham Parkwaylle kesti alle puoli tuntia, mutta oli kuin olisin saapunut toiseen maahan. Ihmiset näyttivät kaikki tuntevan toisensa kadulla, ohittaessaan toisensa moikkasivat paljon coolimmin ylävitosineen, mies-halauksineen ja leveine askelineen, kuin miten ikinä kykenisin edes täydellisessä hiprakassa käyttäytymään. Kuvittelin Maggie Smithin keskelle sitä kaikkea ja cooleus-asteeni laski edelleen pidätellessäni hymyä seisoessani eksyneen näköisenä yksin kadulla. 

Join kahvia, ostettu albanilaisesta kaupasta. Näin aivan uudenlaisia jälkiruokia ja leivonnaisia. Seison kadulla, nojailin seinään, puristin laukkua kylkeä vasten ja varoin katsomasta ketään silmiin. ”Emma?”, viereeni oli pyöräillyt nuori mies.

Ensimmäinen huomaamani asia oli ihan jättimäinen reikä miehen farkkujen haaraosassa. Tämän täytyi olla Nigel. 

Kävelimme kohti Nigelin asuntoa ja muutaman minuutin jälkeen huomasin, kuinka helppoa hänen kanssaan oli jutella. Hyvä tyyppi. Hauska, nuori, hänellä oli unelmia ja hän puhui minulle, kuin olisimme tunteneet vuosia. Ehkei tämä ole se päivä, kun minut kidnapataan Amerikassa?

Halusin luottaa. Siksi olin siellä. (Ja ottamassa cooleja kuvia.)

Nigel kantoi pyörän sisälle asuntoonsa. Bronxissa pyöriä ei jätetä kadulle. Otin puhelimen laukustani ja puristin visusti kädessä. Huomasin seisovani hississä mahdollisimman kaukana hänestä. Annoin hänen astua asuntoonsa ennen minua. Katsoin, kuinka hän lukitsi oven takanani, tietäisin, kuinka se saadaan auki. 

”My room-mate is taking a shower, you can do the makeup there after he is done.” 

Hienoa. Olin Bronxissa asunnon sisällä kahden tuntemattoman miehen kanssa. Yhtäkkiä kuitenkin huomasin, että olimme jutelleet taas puolituntia aivan muista asioista, kuin kohta-tapahtuvista kuvauksista. Uskalsin jopa laskea laukkuni lattialle ja takin jättää eteiseen. Keittiöön sitä ei voinut jättää. Siellä palavan suitsukkeen tuoksu ei lähtisi takista ikinä. 

Kurkkasin hänen studioonsa. Sen seinät olivat täynnä Nigelin ottamia polaroid-kuvia. Jatkoin stuodiosta matkaani vapautuneeseen vessaan. Lattia oli betonia. Jokaisessa huoneessa oli vain tarvittava. Vessassa oli lukemisena painavia valokuvaus, lifestyle -ja -muotilehtiä. Hyllyillä oli luu – ja kallokokoelma.

Lähdimme kävelemään kohti kuvauspaikkaa. Kohtasimme matkalla kaksi Nigelin tuttua, jotka tervehtivät minua halauksella (”he just got out of jale!”) Nigel esitteli seudun albanialaisen mafian alueena. Muutaman korttelin päässä olisi italialaiset. Joskus mafiosot vähän ammuskelevat kaduilla. Nigel kysyi naureskelleen, että olen varmasti kuullut tarinoita Bronxista:

”All lies! It’s our plan! It is all safe here, we just don’t want all the people to move here. And around the corner, you are gonna see the most amazing house ever.”

Ja sitä se oli. WTF?

Sillä silmällä –tiimillä lähtenyt lapasesta?

Pahoittelen iPhone kuvalaatua ja aitojen säleikköjen läpi napsastuja todisteita, että tämä paikka on tosi.

Talon koristelut vaihtuvat muutaman kerran vuodessa. Kysyin, kuka talossa asuu? ”Some rich crazy motherfucka!” 

Saavuimme kuvauslokaation. Vaatimuksena oli aita, johon kiinnittää musta kangas ja minuun suoraan paistava aurinko. Nigel kiinnitti verhon, hypähteli muutaman kerron innostuksesta, avasi reppunsa ja totesi jättäneensä filmin asunnolle. 

Joten minä odotin puoli tuntia aidan sisäpuolella Nigelin kameroiden kanssa, kun hän kävi pikkulenkillä. Kasvoihin paistoi kevään ensimmäisiä auringonsäteitä. Nigel oli jättänyt minut vahtimaan omaisuuttaan. Juossut pois ja jättänyt minut kameroidensa kanssa.

Hevostila Bronxin tyyliin.

Kuvia napattiin viisi rullaa. Aurinko toimi valaistuksena ja pitelen keltaista foliota kasvojen edessä. 

Tuulikoneena toimi tuuli.

Kuvaussessio oli ohitse puolessa tunnissa. Kävellessämme takaisin Nigelin kämpälle, hän kertoi ”päivätyöstään” isojen kuvaajien assistenttina, jotka kuvaavat isoja nimiä. Hän luetteli, kuka on bitch ja kuka on darling. Hän kertoi käynneensä lukion Manhattanilla. Siihen aikaan Times Square oli pelkkiä erotiikka – ja kungfu -kauppoja. Siellä hän näki ensimmäisen prostituoidunsa. In the middle of Times Square! Kysyin varovasti, kuinka vanha Nigel on, sillä oman arvion mukaan mies olisi 30-vuotias. Sain vastaukseksi kikattelua ja käden heilautuksen.

Vamppyyri!

”Sorry I made you travel all the way to the Bronx. But I’m gonna bring the fashion people here! Bronx is the scene to be, right?” 

Voi niitä kaikkia tarinoita, mitä Nigelilta kuulin. Olisinkohan koskaan käynyt Bronxissa, kierrellyt ympäriinsä paikallisen kanssa, tutustunut Nigeliin, jos en olisi luottanut?

Kuudes aistimme yleensä on uskomisen arvoinen.

Bisous, 

Pumpuli

Kuvat: Nigel Ho Sang, Instagram @Pumpuli. Kuvien oikeus allekirjoittanut ja Nigel Ho Sang.

P.S Se on muuten Mrs. G nyt. <3 Neljää asiaa:

1) Elämäni onnellisin ja täydellisin päivä.

2) Neuvo tuleville morsiamille: Sen ei tarvitse olla täydellistä. Kukaan ei huomaa. Et itse huomaa. 

3 Juhlatilan työntekijä kysyi ennen vihkimisä kaasolta, josko kyseessä on ”arranged marriage.” Tosin sama henkilö myös luuli 13-vuotiaan siskontyttöni olevan morsian, sillä oikea morsian hengaili farkuissa ja topissa vielä 15 minuuttia ennen seremonian alkua.

4) Täydellinen hääkakku ja best cake-decoration eva.