Siksi teoksia tehdään
https://www.youtube.com/watch?v=1zYFJHaZO_Y
Tänään oli sellainen kiireinen, muttei liian vakava päivä. Olin ylhäällä jo aamu seitsemän jälkeen. Kävin castingissa KC Professional -hiusmalliksi, minut valittiin yhdeksi heistä. Sain hiuksiini lämpimän tumman ruskean värin ja uusinta uuden, megagiga trendikkään flashin hiusten sekaan. Kohta teillläkin kaikilla on sellainen ja tiedätte mistä puhun. Jos olette kuviani nähneet, niin niissä hiukseni ovat vaaleat tai kupariset. Rakastan kuitenkin kontrastia, vaalea iho ja tummat hiukset on siten Wednesday Addamsin ollut kiehtovaa. (Estetiikan taju ”kontrastista” minulla tosin loppuu liidunvalkoisen ja juurikasvu-mustan letin kohdalla.) Nyt näytän japanilaisen kauhuelokuvan hahmolta. Erinomaista.
Olin pohjavärini kanssa valmis ennen kahtatoista. Masuni huusi täytettä ja sitä kauhoin Lasipalatsista. Istuin baarijakkaralla yli tunnin silmät kovana seuraten ohikulkevia sateessa vaeltavia ihmisiä. Mietin miten syksyn ja sateen saapuminen ei harmita minua. Sitten mietin, että sitä ei sitten kuulu miettiä, olla vain tyytyväinen omasta hulluudestaan. Minulla oli aikaa kello viiteen, silloin hiusmallin velvollisuudet taas kutsuisivat. Tunteja! Joten. Päätin valita itselleni elämäni ensimmäisen Rakkautta&Anarkiaa näyöksen.
R&A listaa läpiplärätessä God Help the Girl sai minut aluksi epäileväksi, kyseessä oli musiikkielokuva. Niistä ei voi tietää. Mutta silloin voi kun musiikin on tehnyt Belle&Sebastianin jäsen! Ihan alkoi pelottaa, että ehdinhän Kinopalatsiin ennen lippujen loppumista.
Ja voi kuinka oikea ratkaisu God Help the Girl olikaan maanantai-iltapäivääni. Elokuvan pääosaa esitti Emily Browning, tyttö josta monet ovat sanoneet minun näyttävähän paljon häneltä. Varsinkin nyt kun mulla on samanlainen tukka, kuin Emilyllä leffassa.. Emilyn hahmo Eve on syömishäiriöstä kärsivä tyttö, jonka laiha vartalo vaa’an päällä asetettuna sai aikaan vilun väreitä. Elokuvan edetessä siihen tuli lisää uskottavia, ihastuttavia hahmoja. Kaiken kukkuraksi, meinasin kiljaista äimistyksestä, kun siihen on vielä käsikirjoitettu Skins-sarjan Cassie, mukaan! ”Lovely, lovely, lovely!” Historiani tv-katsojana top 3-listassa lempihahmona.
” I like boats. They go places.”
Siksi taidetta, elokuvia, musiikki, kirjoja tai tanssia tehdään. Ne saattavat viihdyttää, naurattaa, tuoda jännitystä, mutta joskus joku ihminen saa niistä vähän enemmän ja fyysinen etäisyys ohjaajan/käsikirjoittajan ja katsojan välillä on mitätön, ei Atlantin valtameren verran. Joskus teos kohtaa katsojan, joka saa tuntea että se on tehty juuri hänelle.
(Lisäksi kuvauspaikkana on ymmärtääkseni Glasgow, tuli ikävä skotlantilaistunutta ystävää, ja elokuvan jälkeen jopa minun teki mieli käydä ostamassa itselleni söpöprinttinen mekko.)
Ja sinäkin voit Cassien taas nähdä! Leffa esitetään vielä 25. päivä klo 21.15.
Bisous,
Pumpuli
