Istun Espoossa omakotitalon terassilla. Terassi on täydellinen ja niin on talokin. Iso, keltainen, puinen. Huvikumpuhan se.

Talon isäntä ja emäntä, eli siskoni ja hänen miehensä, ovat ottaneet yhden niistä teistä, jotka vievät Roomaan. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi vahtimaan perheen kahta vanhinta lasta, joista tyttö täytti eilen 13-vuotta, poika on 11-vuotias. Eniten peräänkatsomista vaatii kuitenkin suklaakuonoinen koira, joka on jossain välissä notkistunut niin paljon, että ilmeisesti pääsee livahtamaan punaisen puisen aidan alitse tervehtimään naapurin herttaista susikoiraa, joka on jo yhden lajitoverinsa käsitellyt sairaalakuntoon. 

(VOI P. Kissa. Terassilla. Nyt. Kohta taitaa kuulua koiran kommenttia kissan oleskelusta pihalla.

Ei kuulunut kommenttia. Hyvä vahtikoira, hyyyyvä koira. Ei Huvikumpua lukita yöksi, Huvikumpu lukitaan yöksi.)

Heräsin aamulla puoli kuusi. Aikainen herääminen kertoo koittavan päivän kivuus-asteesta, silloin ei jaksaisi millään malttaa nukkua. Pyörin sängyssä aamukahdeksaan, silloin kuulin 11-vuotiaan siirtyvän alakertaan. Söimme yhdessä jääkylmiä mansikoita ja muuta kesäistä aamupalaa. Pöydällä oli arvoituskellinen karkkipussi minihampurilaisia. Siis sellaisia väri -ja lisäaineilla täytettyjä. Poika tuijotti niitä herkeämättä ja yhden Activia-joghurtin jälkeen ilmoitti syövänsä niistä yhden. Reaktioni oli ei. Eihän nyt karkkia ennen lounasta! Ennen kello aamukymmentä! 

Jäkäjäkäjäkä. Yksi peukalonkokoinen karkki. Kesälomalla. Säännöt&rajat vs lapsuus. Makea hampurilainen sallittiin.

Karkit oli muuten isosiskon. 

Sitten pelattiin sulkkista. Hypitttiin trampoliinilla yöpuvuissa. Tehtiin teinitytön kanssa pilates-treenia. Kun tuli liian kuuma, lähdettiin uintireissulle meranrannalle. Siellä isosisko kiljui pikkuveljelle ”älä ROISKI! Älä tule lähelle! Kato nyt vähän!” Kieltoja tuli niin paljon ja sellaista tahtia, että meressä lilluvat vilvoittelijatkin naurahtivat, että voi pikkuveli parkaa, kun kaikki kielletään. Uinnilla poijulle toiselle ansiosta kasvaville lapsille tuli nälkä. Jostain syystä on ihana katsoa niiden ruokahalua. Ruissipsipussi meni hujauskessa ja sitten ei jäätykään keräämään rusketusta vaan kotiin kattamaan tortillalounas. Kasvavilla lapsilla nälkä kasvaa syödessä.

Tiedän päivän aikana pojan syöneen kaksi jäätelöä (huomaa ”tiedän” -sanan käyttö.) Ensimmäinen meni lounaan jälkeen ja sitten tuli kaveri kylään. Pojat ilmoittivat hakevansa jäätelöt alakerrasta. Mutta sä söit jo yhdeeeenn… ”Niin? Se on ihan eri asia, nyt mä syön sen Joonan kanssa!” Kaverilla on pointti. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Vihaan itseäni, mutta siinä riitasävyisessä keskustelussa heitin, että jäätelö on tosi hyvää, mutta tiedäthän mitä se sisältää. Kaloreita, vastasi poika. Minä tarkoitin sokeria. Miten 11-vuotias osaa jo ajatella kaloreita. 

Toisen jäätelön poika ahmaisi siis ystävänsä kanssa. Kuulin heidän nauravan alakerrasta. 

Joksus lapsenlogiikka on paras logiikka. Varsinkin kuumana kesäpäivänä, viimeisenä viikonloppuna ennen koulun alkua. 

Bisous, 

Pumpuli