Alkuviikon retki Meri-Teijolla, Mathildedaljärven rannalla

Heräsin vanhempieni sängystä ajettuna sen reunaan, pieneen pieneen tilaan. Sänky on valtava, mutta minulle villakoiramme olivat sallineet noin 70cm alueen. Minut herätti Juliuksen maiskutus, ei-miellyttävä ääni, sen nuollessa omia tassujaan ja muita ruuminosiaan. Sen selkä oli aivan kasvoissani kiinni. Toinen mokoma nukkui polvitaipeessa niin etten ollut varmasti koko yönä saanut käännettyä kylkeäni. 

Olin mennyt nukkumaan vähän ennen aamuneljää. Kihlattuni lähti yöbussilla kohti lentokenttää, sieltä Munchenin kautta New Yorkiin. Nyt alkaa 3-kuukautinen kaukosuhde. Ihan perseestä. 

Purin herättyäni alakuloni villakoiraparkoihin, jotka katsoivat minua kulmiensa alta kun rapsuttelin, silitin, halailin ja puhuin yksikseni kimittävällä äänellä. Niiden paettua otteestani raskasti huokaisten siirryin soittamaan pianolla Kesäillan valssia. Ei kuulostanut hyvältä. Aamupalaksi himoitsin jotain kevyttä, mutta turboenergiaa antavaa, sillä bussiasemalta kotiin yöllä ajettuani olin lohduttautunut isolla palalla äidin tekemää mustikkapiirakkaa ja vanillajäätelöllä. Se tuntui silloin juuri oikealta iltasnackilta tulevaan yksinäiseen yöhön.

Mustasta Leevistä, joka pitää nukkumisestä mustalla sohvalla, ei ole olemassa paljon kuvia.

Toinen sängynvaltaajista, Julius

Olen joskus lukenut vinkin artikkelista ”näin luonnollisesti hoikat ihmiset syövät”: mene nukkumaan nälkäisenä. No en varmana mene. Kuten moni muu, muutun räjähdysherkäksi Hulkiksi nälkäisenä, ja että pitäisi vielä herätä, aloittaa päivänsä, sillä ololla? (ja kun jääkaapissa on mustikkapiirakkaa?) Mistä näitä ideoita sikiää? Haloooo.

Kiiviä, mustikkaa, mansikkaa ja kreikkalaista joghurttia. Hyppäsin pyörän selkään ja poljin pururadalle. Juoksin kaksi kierrosta kovaa vauhtia, ohut pitkähihainen tuli kosteaksi, paikoin märäksi hiestä. 

Kotona tilapäinen mielenhäiriö jatkui ja siivosin huoneeni. Äidin siivouskomerosta löytyi essuja, joita muistin pitäneeni pikkutyttönä virpomaan mennessäni. Löysin pölyhuiskan, joka ylsi huoneeni kuvottaviin ja pelottaviin hämähäkinseitteihin. Yläkerrasta löytyi imuri, joka muistuttaa enemmän avaruusalusta. On/off-nappulaan löytymiseen meni viisi minuuttia. 

Kylmän suihkun, meikin, asuvalinnan (punasävyinen kirpparihame Sveitsistä, maksoi yhden Sveitsin frangin, ja hihaton paita Jim Morrissonin kuvalla, ehkä auttaisi kaukosuhde-kaipuun?) ja meikin (vahvaa oranssia voidemaista poskipunaa luomilla) jälkeen kahvin trip-pussiin teininä säästäneet kolikkoni. Siellä ne on ollut lipaston päällä kaikki nämä vuodet ja tänään minä veisin ne pankkiin (plus ne mitä ympäri taloa nyt satuin mukaan nappaamaan..) Päätin vielä tehdä vanhemmilleni palveluksen ja vein ihan selvästi unohtuneet pussit täynnä tyhjiä pulloja kauppaan! Kyllä vanhemmat on tyytyväisiä, kun Pori Jazzista kotiin päästyä on ärsyttävät kolikot poissa silmistä ja vanhan oluen hajukin poissa!

Paikallisessa ruokamarketissa seisoin sen eteisessä ja katsoin reikää seinässä. Sen täytyi olla pullonpalautusautomaatti. Ai tuolta ne nykyään näyttää, viimeksi olen tämän toimituksen tehnyt neljä vuotta sitten. Aloin lappaamaan Gini-tölkkejä sisään, mutta joka tölkin jälkeen kone antoi näytön kautta minulle palautetta. Olen liian nopea. Pulloni ovat epätunnistettavia. Pitää odottaa.

Odotin ja vilkuilin ympärilleni tuskastuneena, kassit levällään jaloissani. Ei se näin ärsyttävää neljä vuotta sitten ollut! Pelikoneiden pelaajat vaihtuivat useasti. Onneksi paikalle saapui asian ammattilainen, paikallinen vanhempi setämies. Hän kehui valintaani tulla tähän pienempään kauppaan, sillä Prismahan ei anna kaikista pulloista panttia takaisin! Siinä me kaksi olimme yhdessä niin fiksuja, kone kehoitti minua vieläkin odottamaan. Pullojenpalautuksen ammattilainen, tämä mies, huomasi toki nopeasti nyt jonkin olevan hieman epätavallista ja haki myyjän paikalle. Hän asetti selkäni taakse suuren K-Market mainoskyltin, joka suojasi pullonpalautuskonetta häiritseviltä auringonsäteiltä. Ja nyt alkoi homma toimia! Käteni uivat vanhassa lonkerossa ja oluessa urakan ollessa vihdoin valmis. Käännyin suupielet ylöspäin nyökkäämään pullonpalautusexpertille, mutta häntä ei näkynyt missään. 

Joko uskot suojelusenkeleihin tai ehkä minulla oli liikaa pulloja.

Kävin vielä postissa ja pankissa tiputtamaan miljoonat kolikkoni pankkiin ja mietin identiteettiäni. Eivätkö ne eläkeläiset käy joka päivä kaupassa, postissa ja pankissa. Onneksi pankin jälkeen pääsin takaisin hohdokkaaseen normaalielämääni, sillä ystävä-Jenny teki luonaan juorujen äärelle alkoholittomia belliiinejä.

Salon iltatorilla minua odotti isosisko, sen tyttö ja poika, joka ensimmäisen kysyi mihin olen Joshin jättänyt. Josh lensi Amerikkaan oli tyydyttävä vastaus ja sain esittelyn hänen kirppis-aarteista, upeista muovisista hirviöistä, joiden käsiä pystyi liikuttamaan. He myivät vanhoja vaatteita ja leluja, minäkin toin kasan vanhoja laukkuja, vaatteita ja vöitä.

My Little Ponyt ja muut menivät kuin kuumille kiville. Itse en myynyt kahdessa tunnissa mitään. Mutta illalliselle löysin herkullista leipää, maukkaita porkkanoita, kesäkurpitsaa, ostin lettumieheltä kahvin enkä voinut vastustaa yhden euron hintaisia juurileivottuja korvapuustejakaan. 

Täällä on kaikki hyvin, tällaista toivon olevan seuraavat kolme kuukautta, kunnes lennän miehen perässä Amerikkaan. 

Viime viikon retki Korkeasaareen. Parasta siellä on mangustit, jotka siskonpoikani mukaan aina parittelevat ja vapaina astelevat riikinkukot. Muuten, tiedätkö heidän viehättävän huutonsa? Minä tiedän. Kihlattuni ensimmäinen asunto Genevessä oli kotieläintarhan vieressä. Siellä asui myös riikinkukko.

Bisous,

Pumpuli