Photographer: Matthieu Spohn for Photoalto

LONDON BABY -matkan jälkeisenä aamuna löysin toisen kämppiksistä nukkumasta keittiön pöytää vasten nojaten. Urheasti lähdin raahaamaan varmasti 20kiloista matkalaukkuani Bastillen asemalle, missä pelastajani Rainer Suck -valokuvaaja odotti Starbucksissa täydellinen Americano minulle valmiina. Matkalla hänen asunnolleen huomasin hänen katunsa olevan täynnä täydellisiä pariisilaisia kahviloita, leipomoita sekä kaiken lisäksi.. Sephora. Gulp! Asetuin taloksi hänen yksiöönsä ja lähdimme kävelemään kohti Louvrea, jonka kolumista olin odottanut ensimäisestä Pariisi-päivästä lähtien. Matkalla pysähdyimme vintagekaupoissa, ostimme viikunoita ja ananasta, joimme kahvit Seinen rannan kahvilassa. Hyvä, sillä kärsivällisyyttä ja energiaa Louvressa tarvittiin. En ollut Louvrea ehdottaessani ottanut tosiaan huomioon, että on sunnuntai ja vielä lomaviikko melko monessa Euroopan läänissä. 

Maanantaina Geneven agenttini järjesti minulle kolmen mallitoimiston tapaamisen. Pukeuduin niihin tärkeisiin mustiin skinny jeanseihin ja mietin kuinka tänään on PAKKO saada hyvä toimisto, muuta mahdollisuutta ei olisi. Kääntelin hiuksiani suoristusraudalla pienen ikuisuuden ja se taisi olla vaivan väärti. Ensimäinen toimisto Studio KLRP sanoi heti paikan päällä haluavansa minut listoilleen. Tiesin valmiiksi toimistolla olevan hyvä maine ja vihdoin pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Sain viisi minuuttia toimiston vierailun jälkeen viestin Geneven agentiltani:

”Ooookkkei, oookkei…  SO I guess you didn’t wanna come back home!! YOU GO MY GIRL!”

Halusin kartoittaa kaikki mahdollisuuteni ja kävin myös Angels and Demons sekä Upmodelsissa. Toisesta olin kuullut heidän haalivan silikonitissi -ja huulimalleja, joten minun yllätyksekseni (sillä vielä menen täysin luomuna) he myös olisivat ottaneet minut listoilleen. 

Olin jo henkisesti valmistautunut Studio Modelsin kanssa työskentelyyn, kun tiistaiaamuna kävin vielä Karin Modelsissa. Geneven agenttini oli prepannut minua toimiston olevan huikea, he ovat tehneet monista neitokaisista staroja. Hän oli myös todella tyytyväinen minun saatua Studio Modelsin, toimisto on melko uusi, mutta hyvämaineinen sekä sen omistaja oli entinen Karin Modelsin bookkeri. Hän kuitenkin sanoi, että jos nappaisin itselleni Karinin, menisin ehdottomasti sinne. Karin -toimisto sijaitsi Arc de Triumphin vieressä, olisipa kiva saada ohittaa se joka kerta matkalla omaan mallitoimistoon.. Karin Modelsissa Stefan bookkeri otti minut vastaan ja pyysi heti toimiston muunkin väen minun kuviani katsomaan. He rakastivat pisamiani ja punasävyisiä hiuksiani. He kysyivät jos haluaisin allekirjoittaa sopimuksen samantien. Kohteliaasti pyysin heidän lähettämään sopimuksen agentilleni ja voisin allekirjoittaa sen heti hänen tehtyä sille rutiinitarkastuksen.

Jalat viisi metriä ilmassa soitin Rainerin kahville kertoakseni ilouutiset. Hän tuli kahvilaan ison kassin kanssa, olin varma sen sisältävän laatikon herkullisia leivonnaisia.. Mutta ei, Rainer oli ostanut vanhan polaroid-kameran! Itse filmi maksoi enemmän kun kamera, kamerasta hän oli maksanut 50 euroa. Tämä on parasta superlahjakkaan valokuvaajan kanssa asumisessa. Vaihdamme koko ajan ideoita keskenämme, näen kuinka hän editoi kuvia ja näyttää pieniä vivahde-eroja, leikimme ja opiskelemme vanhan polaroidkameran käyttöä.. Eilen löysimme retron näköisen pesulan, jonne menemme ensiviikolla nappaamaan kuvia. Eilen torstai-illalla olin hänen viimeinen studiossa kuvattavansa. Varsinkin editoinnin näkeminen on todella avannut silmäni valokuvista. Läpsäisen häntä jokakerta takaraivolle hänen muokatessa mallien mahaa ja reisiä pienemmiksi. Mahaa vedetään sisään, ylähuulta suurennetaan, ihoa kirkastetaan, luomet poistetaan, jalkoja pidennetään, joskus jopa lisätään hiuksia.. Mielenkiinnolla odotan omien kuvieni editointia! Aion julkaista omista kuvistani teille täysin editoimattomat sekä valmiit versiot.

Keskiviikkona minulla oli ensimäiset castingit Karin Modelsilta. Ensin menin hajuvesikamppanjan castingiin. Kyseessä oli videomainos. Koekuvauksiin minun piti valmistautua pukeutumalla mustaan mekkoon, niihin City Modelsin halveksimiin mustiin mataliin maihareihin ja rokkityyliseen takkiin. Superälykääpiönä en ollut ottanut Pariisiin nahkatakkiani mukaan. Se on mallin uniformu, mitä oikein ajattelin?! Joten edellisiltana matkalla toimistolta kotiin pysähdyimme Rainerin kanssa vintagekaupassa ja mukaan tarttui Leviksen vanha farkkutakki. 

Hajuvesi-castingissa teimme koevideon, jossa minun piti ensin juosta tilan poikki kuin jotain etsien, kääntyä kameraa kohti, juosta edestakaisin kunnes viimein bongasin sen ihmisen, jota olin etsinyt. Minun piti eri tunnetiloilla katsoa kameraan ja suihkia hajuvettä kaulalleni. Ujona, seksikkäänä, viettelevänä, provosoivana, rokkityttönä. Luoda viimeinen katse kameraan ja juosta pois. Oloni oli luonnollisesti ihan älyttömän typerä, mutta saan sairasta iloa päästessäni edes lähelle näyttelemistä, jota harrastin 8vuotta ja kaksi niistä kävin teatterikoulua.

Seuraava casting oli Ranskan Cosmopolitanille ja se sijaitsi kirjaimellisesti toisella puolella Pariisia. Lehtitalon kolmannessa kerroksessa mies katsoi kuvani nopeasti ja kiitti käynnistä, valitettavasti ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta.

Eilen torstaina tein castingin look bookiin, johon saavuttuani tila oli täynnä omaa vuoroaan odottavia malleja, tyttöjä ja poikia. Huikkasin hellout, en saanut keneltäkään vastausta. 😀 Kirjoitin nimeni listaan, olin numero 43 ja olimme menossa numerossa 5. Istuin söpön tytön viereen, hän ilokseni alkoi heti vääntämään small talkia. Milanossa tuskastuin heti nähdessäni casting huoneiden jonot, mutta koska nyt en asu mallikämpässä, on ihan kiva olla toisten mallien seurassa aina välillä. Ehkä käsitän paremmin tilanteen kilpailun ja yritän entistä enemmän. Ehkä sainkin odotustilassa henkisen sentin lisää, look bookin asiakkaat vaikuttivat todella kiinnostuneilta.

Tästä suuntasin erään lehden castingiin. Avasin oven maihareissani. Gulp, ei odotustilaa, asiakas seisoi suoraan edessäni! Tervehdin ja piilouduin salamannopeasti eteisen oven taakse ja pengoin korkkarit laukusta. Kengien vaihdossa toki meni hetki ja mies kysyikin oven takaa ”Hey, are you all right, what you’re doing..?” 😀 Aaargh! Kerroin hänelle rehellisesti vaihtavani kenkiä ja viimein tulin esiin piilostani. Huoneessa oli kaksi miestä, toinen alkoi keittämään kahvia ja yritti tarjota minullekin. Huomasin heti jotain jännää olevan ilmassa. Yleensä olen todella todella naiivi huumeiden kanssa, en koskaan tajua jonkun aivan selvästi nappailleen kamaa päivänmittaan (Jimi Janis -show roomissa Fanny-suunnittelija sanoi jälkikäteen erään koko päivän paikalla olevan naisen olleen aivan kokaiinipäissään. Minä en ollut huomannut yhtään mitään erikoista, ajattelin naisen olleen vain todella energinen!), mutta tämä lehden kuvaaja oli kyllä aika jännä tyyppi 😀 Silmien pupillit eivät olleet normaalin ihmisen kokoluokkaa ja hän tuntui menevän energiatasoillaan seiniä pitkin. Juttelimme kaikesta taivaan ja maan väliltä, small talkia Suomesta ja Norjasta. Lopulta hän halusi ottaa minusta kuvia. Minun oli vaikea pysyä pokerinaamana, niin oudoista asennoista ja nin vaikean näköistä valokuvaamista en ollut koskaan nähnyt. Pelkäsin hänen nappaneen kuvia lähinnä korvastani ja takaseinästä, joten kysyin ohimennen, jos saisin nähdä hänen nappaamiaan polaroideja. Kyseessä varmaan lahjakas kuvaaja, hyviä olivat! 

Sulkiessani oven takanani kuulin valokuvaajan sanovan toiselle miehelle: ”Fuck duuuuude, I love Emma. I wanna put her in my muffin and smoke her.” Ei kovin looginen ajatus, mutta kohteliaisuus mikä kohteliaisuus..

Seuraavaksi suuntasin toimistolleni, missä oli päivän jännittävin casting. New Yorkilaisen MC2 -toimiston tapaaminen. Ensi tammikuussa olen muuttamassa New Yorkiin ja mallitoimisto olisi sieltä hyvä saada, joten tämä go-sees tuli kuin tilauksesta. Tuijotin itseäni rakennuksen hissin peilistä ja varmistin olevani edustuskelpoinen. Mielessäni kaikui City Modelsin super bookkerin sanat: ”Honey, of course you can see New York agencies while you’re in holiday there, but it’s gonna be hard. Very, very hard. But of course, you can always try..” Tim New Yorkista otti minut vastaan ja pidin hänestä välittömästi. Ja hän piti välittömästi minusta. Hän sanoi ehdottomasti haluavansa minut toimistoonsa, hänen pitäisi vielä näyttää kuvani kolleegoilleen, mutta hänen puolestaan tilanne oli selvä. NIIN, siitäs sait City Models! Juttelin Timin kanssa kauan New Yorkista työskentelystä, työvisoista, heidän toimistostaan ja yhteyksistä Miamiin. 

Päivä ei olisi voinut mennä paremmin. Toimistoni sijaitsee riemukaaren lähellä ja valitsin sen viidestä kadusta Champs Elyséen, kävelin ihmistungoksen läpi Seprhoraan. (Tiedän, heikko tapaus.) Mukaan tarttui kuitenkin ainoastaan se, mitä tarvitsinkin, pelastussuihke hiuksilleni, joiden täytyi nyt joka päivä kestää suoristusraudan käyttö. Söin pähkinäleivän (heikkoteni) ja espresson leipomossa ja menin Rainerin studiolle, jossa hänellä oli vielä isotissisen naisen kuvaus kesken. Naisella oli kuvaustilanteessa paljaat rinnat, mustat stringit ja vyötärön ympärillä oleva timanttinen koru. Hän tuli suutelemaan ja halaamaan minua tässä asussa. Nyt oli minun vuoroni, otimme toimiston pyyntöjen mukaisia hyvin luonnollisia kuvia, ilman meikkiä ja hiustenlaittoa. Puolessa tunnissa olimme kuvanneet neljä eri asua (lempparini oli Gremlins -pikkuhousut mustalla avonaisella jakulla ja maihareillani) Illalla kämpässä kävin jokaikisen kuvani läpi ja opin ihan hirvesti. Sain valita omat suosikkini, joista Rainer editoi mielestään parhaat. 

Ensi viikolla näemme tulokset.. Alkuperäisellä ja editoidulla versiolla! 🙂

Kerrottavaa olisi vielä monenkymmenen sentin verran, mutta onnittelen jos olet jaksanut lukea näinkin pitkälle, melkoisen romaanin sain taas aikaiseksi.

Kommenttejanne on aina kiva saada ja kuulla, kysymyksiin vastaan mielelläni ja Pariisin parhaat mestat saa minulle myös vinkata!

Bisous, 

Pumpuli