Hullujen hommaa tällanen malleilu!
TRIBU MAGAZINE
Olen ollut Milanossa vasta vähän yli viikon ja tuntuu kuin olisin ollut täällä kuukauden. Joka päivä tapahtuu niin paljon. Kroppani kärsii vakavasta draaman yliannostuksesta. Asiat paisuvat vielä äärettömiin mittoihin näin viiden tytön asuessa keskenään (mutta rrrrrakastan heitä niin valtavasti. Rajat on ylitetty, käymme pissalla toisen ollessa suihkussa.) Ja aivan kuin mitään muuta maailmaa kuin castingien, oman toimiston ja kuvausten lisäksi ei olisi olemassakaan. Viime sunnuntain vietin Diane-Lauren kanssa Como-järven rannalla, pois metroista, malleista ja kiireestä. Taidan tehdä reissun myös tänä viikonloppuna.
Aloitin siis Flash Models Milanon toimistossani ilman että olin tavannut heitä ensin. Tämä on vähän kuin ostaisi sikaa säkissä. Mielestäni toimistoissa vierailu ennen työn alkamista on äärimmäisen tärkeää. En olisi valinnut Flash Modelsia itselleni. Bookkereiden on rakastutttava malleihinsa ja pidettävä heidän hyvinvoinnistaan huolta. Haluan toimiston jota luonnollisesti rahan teon lisäksi kiinnostaa muutkin asiat, kuten heidän imagonsa. Flash ottaa listoillensa kenet tahansa ja haluaa pitää tytöt kaupungissa vaikka maailman loppuun saakka. Tyttöjä lähetetään castngeihin, mutta he eivät osaa suunnitella tulavisuutta ja uraa heille. Lisäksi suoraan sanottunu katsellessani toimiston muiden tyttöjen kuvia, en todellakaan ole ylpeä ollessani heidän listoillaan. Joissain en edes näe potentiaalia, mutta lähinnä heidän kuvansa ovat kammottavia. Toimisto työskentelee todella mauttoman maun omaavien kuvaajien kanssa. En luota toimistojen työntekijöihin ja he puhuvat malleille todella töykeästi ja alentavasti. Asun kämpässä viiden muun tytön kanssa. mutta tällä viikolla toimisto laittoi kuudennen tytön asuntoon. Hän nukkui rikkinäisessä matkasängyssä ja hänen tavaransa olivat matkalaukussa käytävällä. Minikokoinen jääkaappimme oli jo aikaisemmin ääriään myöten täynnä. Mikä pahinta, kuusi tyttöä ja yksi kylpyhuone. Tiedän, mallikämpät eivät ole Taj Mahaleja, mutta johonkin se raja täytyy vetää. Soitin itse toimistoon sellaisen kovasanaisen, mutta kohteliaan puhelun, että tästä lähtien asunnossa on maksimissaan viisi tyttöä. Seuraavana aamun Chelsie sai tarpeekseen, pakkasi kamansa ja lähti kämpästä, otti mukaansa kaikki vessapapeperit ja puolet Mian ruuista. Hän oli ihan hauska tyttö, mutta äärimmäisen hemmoteltu ainut lapsi, joka söi pelkkiä Kellogseja, sillä muuta hän ei osannut tehdä (hän myös halusi enemmän kuin muuta laihduttaa viisi kiloa, mikä oli kaikista typerintä mitä hänen suustaan pääsi) Hän ei käynyt castingeissa, ei kyennyt ostamaan metrokorttia tai italialaista pre-paidia, vaikka hänelle kuinka annettiin millintarkat ohjeet näihin vaativiin tehtäviin. Kämpän ilmapiiri muutui välittömästi helpommaksi hengittää hänen lähdettyä.
Joillekin toimiston malleille Flash Models sopii mainiosti. He saavat näille tytöille toimistoja muista kaupungeista ja paljon töitä. Usein olemme samoissa castingeissa isojen toimistojen, kuten Womenin ja muiden kanssa, joskus teemme apina castingeja. Olen tehnyt castingeja show roomeihin, katalogeihin, editorialeihin ja hius -ja meikkikuvauksiin.
Mutta Flash ei ole minun juttuni, en ole heille jotain todella erikoista.
Siksi olenkin castingien välissä kierrellyt myös muita toimistoja. Major oli liian täynnä, Fashionille olin liian laiha ja lyhyt, Monster olisi kiinnostunut myöhemmin kun minulla on vahvempi portfolio. Sitten viimein astuin 2morrow- toimistoon. Paikka näytti kivalta ja ihmiset olivat ystävällisiä. Samantien ympärilleni kerääntyi viisi bookkeria. He istuttivat minut alas kuvat katsottuaan ja kysyivät jos saisivat olla täysin rehellisiä. Please. He todella uskovat minuun, mutta sama vanha virsi: olen liian laiha (Milano ei gelatoista ja piadnineista huolimatta ole tehnyt hyvää lihotuskuurilleni. Liikaa kävelyä ja keittiötämme ei edes voi kutsua keittiöksi.) Juttelimme tovin ruuasta ja liikunnasta ja sain heiltä hyvä vinkkejä. He haluavat nähdä minut uudestaan 5. heinäkuuta ja 12. heinäkuuta voisin vaihtaa heille ja jäädä elokuun alkuun. Mutta vaatimuksena oli nähdä vaikuttavia tuloksia viikon päästä. Eilen illalla otinkin tehtäväni tosissaan. Menuuseen kuului muun muassa pastaillallinen, avocado-raejuusto-keksejä, aperatiivi, iso olut (helpotti.) ja kaksi palloa gelatoa. (Makuina lakritsi ja kaneli, tavoitteenani on maistaa jokaista makua. Sorbeto suklaa, strattiacella ja cookies tosin toimivat jokainen kerta.) Hyvänä muistisääntönä teille muille kadonneiden kurvien etsijöille: syö itsesi täyteen. Saa tulla ähky olo. Toista. Lenkkeily ja uinti ovat ehdottomasti kiellettyjä, pilates on rankinta mitä saa edes ajatella! Sanoi hän ja haukkasi palan keksistään.
Täällä tapaa ihan uskomattomia ihmisiä. En ymmärrä malleja, joiden kasvoilta paistaa ilkeys. Sisäinen kauneus näkyy ulospäin. Jokaisessa castingeissa on niitä kivoja tyttöjä, jotka vastaavat tervehdyksiin ja joiden kanssa voi chitchatata, mutta suurin osa on etuilijoita ja luovat katseita, jotka voisivat tappaa. Mistä nämä tytöt tulevat, kuka heidät on kasvattanut? Miksi he luulevat olevansa diivailun arvoisia? Koska heillä on kaunis naama ja hoikka kroppa? C’mon ladies, mallin työ on kyllä haastavaa, mutta se ei todellakaan anna syytä kruunata itseään Kaiken Kuningattareksi! Anyways rakastan kohdata näitä tämän maailman ihmisiä. Kämppäkaverini ovat Amerikasta, Slovakiasta ja Hollannista. Missä muussa työssä tapaa ihmisiä näin monesta maailman kolkasta. Ihmisten suhatutuminen kaikkiin tapahtumiin ja asioihin voi olla niin erilaista, riippuen siitä mitä on kotona tottunut saamaan (Amerikkalaiset nostavat metelin elämästä ilman ilmastointia ja peanut butteria.) Joidenkin mielestä kolme castingia päivässä ja tunnin jonottaminen on epäinhimillistä, minä lähinnä toivon viittä castingia joka päivä.
Tänän minulla oli yksi casting, en edes tiedä oliko kyseessä catalog vai minlälainen kuvaus. Tämän jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä tsekkaamaan vaatekauppoja! Mukaan tarttui vain Bershka paita ja Stradivarious shortsit, vaikka kuinka pyörin herkullisissa vintage-kaupoissa.
Joka päivä tulevaisuuden suunnitelmani muuttuvat. Tällä hetkellä uskon tapahtuvan, että maanantaina otan junan takaisin Geneveen, jossa voin helpommin syödä itseni palkattavan mallin kokoiseksi. 8. heinäkuuta palaisin takaisin Milanoon. Huomenna saatan kuulla lentäväni Singaporeen. Kunhan näihin asioihin suhtautuu positiivisesti eikä stressin kautta, maailma on osterisi ja suklaarasia.
