Mutta miksi se Pumpuli asuu Genevessä?! Vähän random!

Kids.. (Kuvittele mielessäsi HIMYMin alkuasetelma)

Vuonna 2010 asuin Helsingissä ja opiskelin unelma-ammattiini International Makeup Centerin meikkaajan ja maskeerajan linjalla, kun eräs viikonloppu kävin kotikaupungissani pyörähtämässä. Siellä eräs perhetuttuni kertoi, että hänen poikansa etsii au pairia Sveitsiin pieneen Givrinsin kylään, Jura-vuorten juurella. Takapihalla asuu lampaita ja Alpit pilkottavat nurkan takana, junalla pääsisi puolessa tunnissa Geneveen. Vuoden aikana voisi opiskella ranskaa, mutta perheen vanhemmat ovat suomalainen ja ruotsalainen.

Ei kuulostaa kovin hirveältä. Kaksi viikkoa ajatus pyöri päässä pakkomielteisesti, kunnes oli pakko sopia treffit perheen isän kanssa. Kolmen päivän kuluttua olin sopinut muuttavani elokuussa Sveitsiin, muuttanut elämäni suunnitelmat aivan täysin. Mutta jos en lähtisi nyt, en lähtisi ulkomaille asumaan koskaan! Ainoastaan ajatus meikkaajan työn lykkäämisestä ahdisti, mutta eiköhän elämässä ole nyt vuosi aikaa tehdä jotain ihan muuta. Ja eihän sitä tiedä mihin kaikkeen tämä yksi vuosi au pairina päättyisi.

Lähtö ei elokuussa ollut helppoa. Rakastin asua Helsingissä ja kesän aikana olin tehnyt paljon mieluisia meikkiduuneja. Taakse jäi myös 16-henkinen perheeni, ystävät, muutama särkynyt sydän. Mutta au pair perheeni oli aivan ihana. Vapaa-ajallani kävin ranskan -ja tanssitunneilla, leikin lasten kanssa Juravuorten metsissä, juhlin ja matkustin paljon, sain uusia ystäviä ympäri maailmaa. Vuoteen ei tarvinnut miettiä jääkapin täyttöä, vuokraa ja sähkölaskuja!

Juravuorten taikametsiä

Mini-me

Polkuveneilyä Genevejärvessä

Yksi lempikuvistani ikinä, aina jaksaa naurattaa!

Geneven maamerkki, Jet d’Eau vesipatsas, joka suihkuaa vettä 150metrin korkeuteen. Sopivasta kulmasta katsottuna vesisuihkussa näkyy sateenkaaren värit

Erään samassa kylässa asuvan kanssa olimme sopineet lähi pikkukaupunkiin drinkit erääna perjantai-iltana. Melkein peruin, väsytti, jakso hyvää tv-sarjaa houkutti koneella ja kaikki muut tekosyyt jäädä kotiin sängylle makaamaan. Onneksi ignoorasin nämä tuntemukset sillä ystäväni oli kutsunut toisen ystävänsä myös mukaan ja tämä kolmas pyysi neljännen liittymään joukkoon iloiseen. Hän osoittautuikin aika erityiseksi ryhmän neljänneksi jäseneksi, tämän tyypin vuoksi kuukausi ennen paluuta takasin Suomeen päätinkin jäädä ja tehdä Genevestä kotikaupunkini. 

Heinäkuussa jätin tavarani au pair perheeni kellariin ja lomailin Suomessa kuukauden, elokuussa 2011 palasin takasin Geneveen. Minulla ja Joshilla ei vaan ollut kotia, ainoastaan huone hänen työkaverin talossa. Minulla ei ollut töitä. Ranskan kielen taitoni oli hutera. Joshin lisäksi kaupungissa oli jäljellä ehkä viisi tuttua naamaa. Nyt mietin, kuinka onnekasta oli, että sillon olin vielä niin naivi ja uskoin kaiken kääntyvän parhain päin. Tärkeintä oli saada viettää aikaa ja seikkailla Joshin kanssa.

Myös Josh oli Genevessä vieraalla maalla. Kaksi viikkoa paluuni jälkeen lähdimme yhdessä hänen kotiinsa, New Yorkin osavaltion pohjoisosaan. Ensimäinen reissuni Amerikassa. Päivää ennen lähtöä olimme saannet tiedon asunnosta, jonka hankkiminen saattaa Genevessä kestää kaksi vuotta. Oikeesti. Olimme siis aivan super onnekkaita!

New Yorkin reissu oli luonnollisesti aivan mieletön kokemus. Itse city on niin ihmeellinen, kaikki sen tapahtumat, ravintolat, ihmiset ja kadut. Joshin perheen jäsenet ovat uskomattoman ihania ja hauskoja ihmisiä. Mutta paluu Geneveen oli jännittävä, suoraan lentokentältä menisimme uuteen yhteiseen asuntoomme, jota Josh ei ollut koskaan nähnyt. Itse olin nähnyt niin monia asuntoja, että en nyt sattunut muistamaan missä tässä asunnossa oli vessa, onkohan laisinkaan..

Ensimäisiä iltoja yhteisessä kodissa, illallinen ostettiin huoltoasemilta jääkaappia odotellessa

Kylpyhuone onneksi löytyi, mutta jääkaapin ja hellaviritelmän entinen asukas oli vienyt mukanaan. Meillä ei ollut mitään huonekaluja, Josh omisti ehkä kaksi mukia. Joshin työkaverit pääsivät siivoamaan kaappiensa nurkkia ja parin viikon päästä kämppä alkoi jo näyttämään vähän niinkun kodilta. 

Minun päässäni pyöri ajatukset uudesta, paremmasta ja hyvinvoivasta elämästä. Halusin ikuisuuslaihduttajana päästä eroon au pair -vuodesta kertyneet +8kg karkkia ja olutta. Aloitin päiväni juoksilenkillä ja ruokakaupoissa meni rutkasti aikaa vihannes -ja hedelmä osastolla. Tuloksia alkoikin aika nopeasi näkymään! Mutta sitävastoin, muuta tekemistä minulla ei paljon ollutkaan. Päivät kirjoitin hakemuksia teattereihin meikkaajaksi. Mistään ei kuulunut takaisin, jollen itse soittanut ja koskaan ei ollut tarvetta meikkaajalle. Monta kertaa viikossa näin Grand Théâtre de Genèven upean rakennuksen ja haaveilin kuinka vielä joku päivä olisin siellä meikkaajana, loihtimassa vahvoja ja uskomattomia maskeja isolle lavalle.

Joulu alkoi lähestyä ja työvoimatoimiston kautta aloitin 3kk intensiivi ranskan kurssit. Erittäin hyvä päätös, ranskan kieleni kehittyi huimasti. Päivää ennen joululomalle Suomeen lähtöä ystäväni vinkkasi töitä hänen työpaikaltaan: Gourmet hamburger -ravintolasta. Nielin ylpeyteni ja lähetin hakemuksen, rahan ja oleskeluluvan tarve oli melkoinen. Syksy ei ollut helppo. Monta kertaa väkersin itkua ja mietin, kuinka itsenäisenä naisena olin jättänyt kaikki mahdollisuuteni miehen takia, en pääse kehittämään uraani. Koskaan en oikeasti harkinnut lähteäväni takaisin Suomeen, mutta en voinut uskoa omaan naivuttani, että kaikki kävisi helposti. Kaikkein synkimpänä hetkinä kuitenkin uskoin, että asioilla on tapana järjestyä. Vieraalla maalla sille on vain annettava hieman lisää aikaa.

Parasta viikonloppuihin: vaellukset ystävien kanssa

Ravintolassa sain harjoitella lisää ranskankielen taitoani asiakkaiden kanssa, itse henkilökunta oli Geneveen löytynyt ympäri maailmaa. Yhtäkkiä sain kasapäin uusia ystäviä ja juhlia riitti. Itse työ ei kuitenkaan ollut kovin ruusuilla tanssimista. Mutta rankka työ, rankat huvit. Parasta kuitenkin hampurilaisravintolassa työskentelyssä oli muutaman elämää muuttavan asiakkaan kohtaaminen. 

Thanos Verveniotis vastasi hampurilaishimoonsa ja astui ravintolaan. Valokuvaajana hän näki minussa jotain erityistä ja vaihdoimme sähköposteja. Olin todella innoissani mahdollisista kuvauksista, varsinkin kun Thanoksen sivut ja blogi vaikuttivat lupaavilta ja vastasivat omaa tyyliäni. Kävimme kahvilla ja meillä synkkasi. Loistotyyppi. Nykyään Thanos on yksi parhaimmista ystävistäni Genevessä. 

Yhtäkkiä näitä kiinnostuneita kuvaajia alkoi tulla juttusille lähes joka viikko. Genevessä ei hirveästi mallitoimistoja ole, jotka eivät samalla tarjoaisi escort -palveluja, joten valokuvaajat pyörivät kaduilla etsien kiinnostavia kohteita inspiraatioilleen. 

Thanoksen kanssa tein ensimäiset kuvaukseni. Suomalainen Annika Salmi Toni&Guy -kampaamosta halusi osallistua Swiss Hairdressing Awardseihin ja valitsi minut malliksi. Hyvää kuvaajaa ei Annikalla ollut tiedossa, joten ehdotin Thanosta. Tukastani tuli upea ja meidän tiimityöskentelyllä tulos oli juuri mitä Annika halusi. Kuvat lähetettiin raadille toukokuussa.

Kesäkuussa istuin likaisessa hampurilaisravintolan taukohuoneessa kun sain puhelinsoiton. Olisiko minun mahdollista tulla extra-meikkaajaksi? Ai minne? Grand Théâtre de Genéveen meikkaamaan Macbeth -oopperaan. Olin todella onnellinen. Tämä rakennus oli ollut tavoitteenani ensimäisestä päivästä lähtien. Ammattimaisesti kiljuin puhelimeen OOOOUUUIII ja vaihdoin New Yorkin lentojani päiviä myöhemmäksi, jotta pystyisin tekemään tämän työn. Opin yhden oopperan aikana uskomattoman paljon teatterissa työskentelystä. Vieläkin mietin, miten ihmeessä 15minuutissa pystyin väkertämään hahmolle kasvo -ja kokovartalomeikin ja hiukset tai kiinnittämään peruukin. Minkälaisia nopeita vaihtoja kulisseissa tapahtuu, kuinka pieni osa koko rakennusta itse yleisölle näkyvä lava on, sitä on teatterin taika.

Grand Théâtre de Genève valmistaa kaiken itse ateljieissaan. Siis kaiken. Siis kengätkin. Siis tämän pikku nallenkin.

Aloin myös tekemään Le Bal des Créateurs -kulttuurikeskukselle keikkoja. Kyseessä on siis kampaamo, jossa myös kahvila ja vaate -ja kirjakauppa. Pääasiassa henkilökunta huolehtii kuitenkin valokuvauksista ja muotishowsta ympäri Eurooppaa. Heidän kädenjälkensä vastasi omaa tyyliäni ja tunsin joka kerta oppivani heiltä jotain. Geneven muotiviikoilla olin heidän tiimissään meikkaajana. Mallien välissä tuoliini istahti upea nainen, joka kertoi olevansa kaikkien tapahtumien mallien agentti. Minä rohkeasti päätin kertoa omista mallikeikoistani ja kysyin jos voisin lähetää hänelle kuviani.

Pré-Fashion Week Event de Genéve

Eräänä kauniina elokuun päivänä eräs minua kuvannut valokuvaaja halusi esitellä minut Fanny Poletille. Hän oli muutanut Geneveen Pariisista rakkauden perässä (kukapa ei) ja vaihtoi työt Nina Ricciltä ja YSL:ta omaan mallistoon, johon hän olisi kiinnostunut minua kuvaamaan. Kyseessä on demi haute couture vaatelinja lapsille ja nuorille aikuisille, Jimi &  Janis. Minulla ja Fannylla synkkasi heti ensitapaamisesta mahtavasti. Mallina olemisen lisäksi sain auttaa paljon suunnittelussa. Fanny oli Parisiisissa tottunut työskentelemään tiimi ympärillään, joten Genevessä hän tunsi olonsa melko yksinäiseksi ja minun mielipiteeni on hänelle ilokseni tärkeä.

Sandyn kanssa aloimme yhteistyöhön ja parempaa agenttia en voisi itselleni toivoa. Paras malliagentti uskoo mallin mahdollisuuksiin 110 prosenttisesti, pitää huolta ja on luotettava. Sandylla on itsellään monen vuoden mallikokemukset takanaan, joten hän vielä tietää, mitä mallit saattavat joutua kokemaan ja osaa antaa hyviä neuvoja. 

Tässä kuussa ilmestyi jo kaksi lehteä, joiden sisällä ja kansissa on kuvia minusta. Syyskuussa voitimme Swiss Hairdressing Awardeissa kahdessa sarjassa. Huhtikuun lopussa kuvasimme viimeiset look book -kuvat Jimi&Janisille, joita en millään malttaisi näyttää jo kaikille. Pari viikkoa sitten sain uuden puhelinsoiton Grand Théâtre de Gènevestä tulla Madame Butterfly -oopperaan meikkaajaksi.

Halusin kertoa tarinani pisteestä A pisteeseen B, sillä se on tarina omituisista ja sattumanvaraisista kohtaamisista. Entä jos olisinkin sinä päivanä ottanut tavanomaisen reitin töihin, en olisi koskaan tavannut tätä ja tätä ihmistä ja sitä kuvaajaa, joiden ansiosta tapasin taas uusia mahtavia ja lahjakkaita ihmisia. Tämä on myos tarina periksiantamattomuudesta. Kun vain tekee sitä mitä rakastaa, oikeat ihmiset alkavat kyllä keraantyä ympärille. On tärkeää antaa unelmilleen ja tavoitteilleen tarpeeksi aikaa.  Asioilla on tapana järjestyä, vaikka alkukahinoissa sen taisin muutamina päivinä unohtaa. Entä jos se mitä eniten toivoisit tapahtuvan, tapahtuu huomenna, mutta annoit periksi tänään?