Ranskalaista leffaa, Le Noms de Gens
Mikä: Le Noms des Gens -elokuva
Ensikohtaaminen: Marraskuun loppu 2011
Herkut tekstin avustuksessa: Starbucks Americano kera kanelin sekä Boréon taateli-inkivääri SEKÄ figues-pekaani -keksien avustuksella.
http://www.youtube.com/watch?v=bYSKY7uxooM
Kolmen kuukauden Givrinsissä (Sveitsiläinen pikkukylä Juravuorten kupeessa) asumisen jälkeen minulla oli treffit sovittuna parhaiden kavereiteni kanssa -Pariisissa! Oh la là!
Tämä oli ensimäinen lentoni ypöyksin, muistan olleeni lentokentällä hermostuneena sen kaksi tuntia aikasemmin. Aikaa jäi jäljelle hieman ennen koneeseen nousua. Mutta vielä jännittävämpää, kaverini saapuivat Pariisin vuorokautta myöhemmin kuin minä, suunnitelmissa oli hotellimme löytämisen lisäksi kierellä ja kaarrella tässä ihanassa kaupungissa vailla suunnitelmaa ja kulkea sinne minne nokka näyttää.
Hotellivaintamme osoittautui varsinaiseksi fiaskoksi, mutta lähes komediaallisesti. Huone oli melko jäätävä, kirjaimellisesti, yhden yön ystäväni nukkui talvitakki päällä (seuraavana aamuna rohkaistuimme ja pyysimme vaihtaa huonetta, jossa olikin sitten toimiva lämmitys) Hotellin sijainti oli, kuten luvattu, Moulin Rougen nurkilla, mutta sanoisin, että väärällä nurkalla. Iltaisin ei katsekontaktia voinut luoda ohikulkijoihin ja heti pysähdyttyäni liikennevaloihin oli joku vetämässä hihasta ties minne pimeisiin koloihin tai sitten niillä oli jotain esiteltävää omissa povitaskuissaan. Hotellia vastapäätä oli butiikki, jonka alakertaa ystäväni kutsui ”varastettujen kännyköiden osastoksi” Yläkerrasta löytyi tuhansia kermakakkuleninkejä, kera kaiken mahdollisen kuumaliimapistooli-timantein ja helmein (emme voineet vastustaa. Totta kai siellä oli käytävä ja kokeiltava sopivia mekkoja ”gaalaan”)
Olimmekin hotellin viimeiset asiakkaat. Lähtöaamuna kohtasin auki revityn respan ja ympärillä pöllysi. (Surkuhupaisempaa oli tilata taksi hotellin eteen ja pyytää se ajamaan Louvren lähettyvillä sijaitsevaan viiden tähden hotellin eteen, jossa sain viettää viimeisen yön suomalaisen kaverin ollessa sattumoisin työmatkalla Pariisissa. Kuski luuli varmasti prostituoiduksi.)
Tästä vuosi eteenpäin ystäväni vierraillessa Pariisissa (ja jostain syystä eksyttyään samoille nurkille), oli muuten Varastettujen kännyköiden ja Kuumaliimatimantti-leningien liike palanut maan pohjalle.
Mutta asiaan, nainen! Vietin siis päivän yksin Pariisissa ja se oli aivan ihana haahuilupäivä. Sain myös toisen ekaa kertaa -kokemuksen, sillä Champs Elyseellä joulutorien kaakaontuoksussa päätin mennä yksin elokuviin. Elokuvaksi valitsin Les Noms de Gens, joka olisi ranskalainen. Ihanaa, my Carrie Bradshaw -momentti! Tiedäthän sen jakson, kun Carrie rakastaa New Yorkia ja menee jakson alussa yksin on a date night ranskalaiseen leffateatteriin, tiedäthän?
Ja sitä se olikin, Carrie Bradshaw -moment, istuin yksin keskirivin keskellä elokuvissa, sylissäni joitain makeita keksejä sekä limpparia. Mutta elokuvassa ei tietenkään ollut teksityksiä ja vasta kolme kuukautta Sveitsissä asumisen jälkeen ei ranskan kielen taitoni vielä ollut ihan uskottava. En siis ihan käsittänyt mistä Le Noms de Gens -elokuvassa oli kysymys. Pidin vain siitä, mitä näin ja tunsin tapahtuvan. Mutta voi että se oli hyvä!
Meni kaksi vuotta elokuvan DVD-versiota etsiessä. Vaikka elokuva on kahminut täällä monia palkintoja, ei tavaratalojen hyllyiltä Le Noms de Gensiä löytynyt. Voit kuvitella suuni avautumis -asteen, kun vihdoin ja viimein luin tutun nimen kaverin leffahyllystä!
Elokuvan naispääroolista, Bayasta (Sarah Forrester) tuli välittömästi idolini. Taisin pikkusen naisihastua. Muistakaa, en paljon ymmärtänyt, mistä nainen oikein puhui, mutta rakastuinkin hahmon ulkonäön lisäksi sen maneereihin ja sen tapaan vain olla. Hänestä uhkuu itsevarmuutta ja vahvuutta. Pienet hienoviilaukset Bayssa lisäävät sympatiaa: aina olkapäältä valahtava paita, joka paljasti joko mintunvihreät rintaliivit (tai tissin) tai aina suussa oleva tikkari. Siis Baya herää aamulla ja ensimäisenä pisti suuhunsa tikkarin! Ihanaa rutiinienrikkomista! Bayalla on myös menneisyys, joka selittänee kaikki hauskat mailmannakemykset, hahmo ei siis jää tyhjäksi.
Baya tekee kaikkea, mitä itse tekisi vain unissa. Hei ajattele jos tekis noin! Hän ostaa mereneläviä torilta pelastaakseen ne takasin mereen. Hän on se tyyppi, joka yhtäkkiä metrossa huomaakin olevansa alasti. Hän on poliittisesti tietoinen ja hän työskenteleekin alalla, heh heh. Baya pyrkii muuttamaan pahoja politikkoja hyviksi makaamalla heidän kanssaan.
Edellistä faktaa lukuunottamatta yritän saada itseeni himpun verran enemmän Bayaa. What would Baya do?
Elokuva on siis kuin tuhma versio Ameliesta.
Suosittelen siis lämmöllä johonkin tunnelmalliseen koti-iltaan, muistakaa tekstitykset, jollei kaunis ranska vielä sujuvasti käänny ymmärrettävään muotoon 😉 Ja jos katsoit, kerro mitä mieltä olit! Onko tämä uusi lempielokuvasi? Onko amerikkalaiset filmit enemmän mieleesi, kuin eurooppalaiset? Löydätkö sinäkin pieniä yhtenäisyyksiä/omituisuuksia suomalaisten ja ranskalaiset elokuvien välillä?
Varoitus heille, jotka tapaavat minut Suomessa viikon kuluttua: otan dvd-levyn mukaan! 🙂
Bisous! xx
