Päivä vuoristohotellissa
Tänä vuonna minä ja Josh (my husband, koska tottuu sanomaan?) emme viettäneet joulua yhdessä, hän jäi Amerikkaan ja minä lähdin kolmeksi viikoksi Suomeen. Joululahja toisillemme oli vuorokausi yhdessä ennen Suomeen lähtöäni Mohonk Mountain Housella. Tämä vuoristohotelli/majatalo on New Paltzin pikkukaupungissa, Catskill-vuorilla, noin 140km Manhattanilta pohjoiseen. Ystäväni oli vinkannut minulle paikasta ja minä vein Joshin sinne yllätyksenä! Kerroin ainoastaan päivää aikasemmin mitä täytyy pakata mukaan: illalliselle hienot vaatteet ja puvun takki, uintikamat ja vaatteita joissa on hyvä liikkua ulkona.
Tällaista arkkitehtuuria! Mohonk Mountain House rakennettiin 1869 ja se on hotelloinnin välissä toiminut poikakoulunakin. Käytävillä oli valokuvia näistä vuosista: poikia luistelemassa jäätyneellä järvellä, hiihtämässä, laskettelemassa, ratsastamassa. Poikia kurkistamassa ulos talon ikkunoista ja roikkumassa parvekkeilta.
Vierailu alkoi buffet-lounaalla. Tunnustan tehneeni kaksi santsikierrosta. Varsinkin liha-ruuat oli erityisen hyviä, vaikka yleensä miellyn enemmän kasvisruokiin (makuelämyksen lisäksi: kevyempää. Eli voin syödä enemmän ennen ähkyä.)
Lounaan jälkeen kiertelimme ulkona. Edellisenä päivänä oli (oman arvion mukaan) satanut noin sentti lunta ja siksi kaikki vaellusreitit olivat suljettu. So American. Siksi tässä kuvassa Josh ihailee Mohonk-järveä eikä kävele sen ympäri.
Pihan kiertelyn jälkeen lähestyimme jännittyneinä luistelukenttää. Itselläni oli yli kymmenen vuotta viimeisestä luistelusta enkä taitoa koskaan koulussakaan oppinut koska. Josh arvioi viimeksi luistelleensa hyvät 20 vuotta sitten. Kentän vierestä sai lainata hokkari-luistimet. Ensimmäiset puoli tuntia selitin että olen aikasemmin luistellut ainoastaan kaunoluistimilla ja onpas nämä hokkarit ihan erilaiset! Ja kylläpä tämä tekojää on jännäntunuista terien alla, ihan erilaista luistella kuin aidon jään päällä. Kaiuttumista soi joululaulut ja vieressä paloi suuri takka jonka äärellä pystyi käydä lämmittelemässä kaakon kera. Ensimäisen vartin kiersin kenttää hitaasti ympäri, reunoista kiinni pitäen, kunnes äkkäsin nämä mielettömät luistelutuolit lahjattomille. 45 minuutin jälkeen luistelin kenttää eestaas ilman tuolia kuin joku joka olisi ala-asteella oppinut luistelemaan niinkuin kuka tahansa normaali suomalainen Kiira Korpi.
Luistelun jälkeen löysimme itsemme baarista jossa vodkaa ei säädelty, ei mittailtu. Tämän jälkeen oli aika vaihtaa illallis-asuun. Menusta valitsin taas itselleni epätyypillisesti pihvin ja en joutunut pettymään.
Illallinen oli ohi noin kello yhdeksän. Illan viihdykeohjelma ei saanut meitä innostumaan liittymään seuraan: näytettiin 90-luvulla tehty elokuva tuntemattomilla näyttelijöillä tai sai osallistua luennolle kalkkunoiden kasvatuksesta. Päädyimme kiertämään talon satoja rappusia ja kurkistamaan suljettujen ovien taakse. Löysimme muun muassa viidennestä kerroksesta astia -ja nukkekokoelman, kolmannesta kerroksesta pimeän ja hiljaisen teatteritilan. Paljon autioita, hiljaisia käytäviä (koska kaikki oli kalkkuna-luennolla?)
Seuraavana aamuna buffet-aamupalan jälkeen (TAI-VAAL-LI-SI-A french toasteja!) kävimme paikan spa-alueella uimassa. Tämän jälkeen lähdimme uudelle luistelu-kierrokselle, nythän olimme jo ammattilaisia jäällä. Matkan varrella poikkesimme kuitenkin ihan vähän näillä todella lumisilla ja vaarallisilla suljetuilla vaellusreiteillä…
Kunnes kotona, vihdoin takaisin Surkun luona.
Bisous,
Pumpuli