Pumpuli @Fotogen
http://www.fotogen.ch/models/1518-emma-h-56.aspx
Eräs kaunis loppukesäinen päivä otin kolme tuntia kestävän junan Zürichiin tapaamaan sen mallitoimistoja. Tämä olisi voinut tapahtua jo kauan sitten, mutta sen toimistot hukkuivat aina Pariisin, Saksan tai Tokion riemunkiljahdusten alle. Olin pukeutunut farkkuihin, Conversen pääkallotennareihin, toppiin ja reikäiseen mustaan neuleeseen. Enää ei ollut Zürichissä syyskuussa kesää jäljellä, kävelin koko päivän kädet puuskassa ja katselin ihmetellen vastaantulijoita, jotka olivat ymmärtäneet pukea takin päälle syyskuussa.
Ensimäinen tapaaminen oli Option toimistolla ja se sijaitsi hieman kauempaa keskustasta, kuin muut toimistot. Google mapsin ja kärsivällisen ratikkakuskin ansiosta löysin perille ajoissa ja istuin tien reunalle vaihtamaan korkokenkiä jalkaan. Vähän isääni nuorempi mies osoitti minua tien toiselta puolelta kuulin rennosti ja heitti: ”Hey! You look fiiiine. I want to take you for a drink.” Uuuh, I still got it! 😀 Suu typerästi virneessä suuntasin nurkan taakse Option toimistoon, joka sijaitsikin jyrkän alamäen päässä. Toimistossa oli lasiseinät. jonka takaa mies ja nainen katselivat minun koukeloimistani alas mäkeä korkkareissa. Voiei.
Minulla oli tapaaminen minun ikäisen tytön kanssa, joka ei paljastanut minkäänlaisia innostumisen merkkejä kasvoistani. Mies liittyi seuraan kuultuaan kääpiömäisen pituuteni (olin onnistunut varpistamaan muutaman huijaussentinkin mittatilanteessa kjäh kjäh), kehui kuviani, ilmoitti puhuvansa agenttini kanssa, mutta olen vähän liian lyhyt heidän toimistoonsa. Toivotti hyvää päivänjatkoa ja kysyi aijonko mennä shoppailemaan.
Seuraavan toimiston tapaamiseen minulla oli hetki aikaa, joten lähdin kävelemään tohon suuntaan ja katsoa mitä jännää Zürich tarjoaisi sillä tiellä. Kadulla oli paljon kouluja, jotka näyttivät rikkaiden perheiden sisäoppilaitoksilta. Kävin Zürichin Kunsthausin sisällä tsekkaamassa lippujen hinnat (ja lämmittelemässä), mutta hinnat ja heidän sen hetkinen näyttelynsä eivät houkutelleet yhtä paljon kuin ylipitkä lounas lempiravintolassani.
Kävelin järven rannalle, ooperatalolle asti, kurkkasin matkalla jokaiseen kirjakauppaan. Vihdoin kurniva vatsani bongasi Tibits -ravintolan, tuon saksankielisen Sveitsin helmen. Kyseessä on (ylihinnoiteltu) vegebuffet. Paikka oli tupaten täynnä , mutta tarjoilijan onnistui löytämään minulle vapaan tuolin. Kasasin lautaselleni pikkukauhallista lähes kaikkea tarjolla olevaa (vegenakit olisin voinut jättää välistä, ne ovat yhtä tyrmistyttävää huijausta kuin kahvi ilman kofeiinia. Tai olut 2 promillen vahvuudella.)
Masu täynnä lähdin nurkan taakse tapaamaan Time -toimistoa. Täällä minut otti vastaan raikkaan näköinen tyylikäs nainen sekä hieman vanhempi rouvashenkilö. Täytin heille lapun mitoistani, katsoimme kuviani ja ilokseni Time hullaantui minusta ja he olivat täysin valmiita lisäämään minut listoillensa.
Ei haitannut tallustella ympäri Zürichiä ennen viimeisen toimiston treffejä, päivän tavoite oli jo suoritettu! Ainakin yksi kolmesta oli näyttänyt vihreää valoa. Näin toisella puolella jokea ihmisiä istumassa korkealla vanhan muuri päällä ja päätin löytää tieni sinne. Näkymä oli kaunis, muuri ympäröi kirkkoa ja sen aukiota, nuoret ja vanhat istuivat vanhojen kivien päällä, jalat roikkuen kohti kaukana alhaalla olevaa maata.
Kello neljäksi suuntasin takaisin Zürichin oopperan nurkille ja avasin oven Fotogen -toimistoon. Tilat olivat isot ja sohvilla istui muita toimiston malleja, jotka kaikki moikkasivat iloisesti. Ensin juttelin nuoren sympaattisen tytön kanssa, joka myös otti mittani ylös. Toimiston director Jad kävi nopeasti kurkkaamassa minut ja pyysi tyttöä ottamaan polaroidini. Tyttö iski minulle silmää ja sanoi hänen pitäneensä minusta. Polaroidien jälkeen siirryin keittiöön juttelemaan Jadin kanssa ja hän kertoi uutisen olevan erittäin kiinnostunut lisäämään minut listoillensa ja samalla näytti jo muutaman optionin mahdollisista kuvauskeikoista, jotka etsivät minun näköistäni mallia. Hän kertoi toimiston historian, joka alkaakin jo vuodesta 1967 ja sen omistajuus on siirtynyt perheenjäseneltä toiselle. Juttelimme toimistosta, sen asiakkaista ja sen suhteista ulkomaan toimistojen kanssa, esimerkiksi Fotogen on hyvissä väleissä Pariisin toimistoni City Modelsin kanssa. Heidän sopimuksensa kuulosti enemmän kuin reilulta, sillä he ottavat ainoastaan 12% mallin palkasta, mikä on Pariisin 40-60% verrattuna melko iloinen uutinen. Toimistossa oli hulinaa, mutta tästä huolimatta Jad käytti yli puoli tuntia varmistaakseen, että tietäisin toimistosta kaiken oleellisen ja vähän samalla tutustuimme toisiimme. Fotogen toimii lähinnä direct bookingina, eli he eivät lähetä tyttöjään castingeihin, joten melko harvoin tulen itseasiassa näkemään enää Zürichin toimistoni väkeä! Ehkä ne järjestää kivat pikkujoulut! :D
Jad pyysi minua harkitsemaan tarkkaan kolmen vaihtoehtoni välillä ja ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian. Olin jo päätökseni tehnyt, mutta leikin vaikeasti tavoiteltavaa. Zürich oli edelleen ärsyttävän tihkusateen ja kylmän viiman kourissa, joten kaupungin tutkiminen oli siltä päivältä finito. Menin viereiseen Cupcake Friends -kahvilaan ja päivän vaikeammaksi pohdinnaksi tulikin päätös jättimäisen mustikka -vai jättimäisen suklaamuffinssin välillä. Päädyin lopulta mustikkamuffinsiin cafe crémen kanssa, jonka kyytipojaksi tuli vielä miniversio mustikkamuffinsista. Kelpasi!
Tällä hetkellä minua edustaa siis Genevessä Demoiselle Models, Pariisissa City Models (en malta odottaa lokuun puoliväliä kun yhteistyö vihdoin ja viimein alkaa!) ja Fotogen Zurichissa.
Bisous,
Pumpuli xx