Sanansa syöjä
Huomaan erittäin useasti syöväni sanani. Ensimmäinen muisto asiasta on kun 9-vuotiaana kävelin ystävän kanssa kouluun, yhdessä päivitellen kuinka kamalaa on pillihousujen paluu. Sen astisen lyhyen elämämme aikana emme toki olleet koskaan pukeutuneet pillifarkkuihin, mutta kuvaateriaalia olimme nähneet. En ikinä tule laittamaan pillihousuja, leveät lahkeet on best!
Vuoden päästä jaloissamme oli pillifarkut ja hyvin pysyy edelleen lähes 20 vuotta (!!?!) myöhemmin. Tiivistäen voin sanoa että näin on tapahtunut varmaan jokaisen muoti-ilmiön kanssa! Viimeisin ostokseni olikin paljonkertovasti choker-kaulakoru.
Joten kun viime postauksessa kerroin kuinka hyvin viihdyn freelance-mallina, tämä oli selvästi jinx jotain mullistavaa tapahtuvaksi.
Ja näin sitä ollaan Bella Agencyn listoilla.
Bellan kanssa vaihdettiin sähköposteja jo joulukuussa. Tapaaminen saatiin tammikuun puoliväliin, sillä joulukuu on muutenkin melko hiljainen ja koko ala laittaa vuoden pakeettiin niin sanotusti. Hississä Bellan toimistoon huomasin olevani todella hermona. Bookkerihan tulee tuijottamaan minua, arvioimaan olenko sopiva heidän listalleen, uskooko hän asiakkaiden palkkaavan minut. Toistin itselleni mantraa, että tähänhän olen jo tottunut, olen tavannut vuosien aikana toimistoja Milanossa, Pariisissa ja yli vuosi sitten joitakin New Yorkisssa, lisäksi asiakkaita sadoissa castingeissa. Sain odottaa Donia-agenttia hetkisen heidän aulassaan ja keskityin hengittämään syvään, pläräsin lehtiä lukematta sanaakaan. Ymmärsin siinä jännitystä ihmetellessäni, että taidan todella halutakin jälleen mallitoimiston listoille ja onneksi ”haastattelun” alkaessa jännitys unohtuikin samantien!
Olin liikkeellä kuitenkin vähän epäileväisin mielin. Tein triplasti töitä friikkuna kuin ikinä toimiston kanssa. Joulu -ja alkanut tammikuu olivat kyllä olleet melko hiljaisia töiden suhteen, mikä on tosin alalla normaalia. Pidin Doniasta paljon. Minulla oli kymmeniä kysymyksiä ja sain kaikkiin tyydyttävän vastauksen. Sovimme koeajasta ennen virallista kiinnittämistä toimistoon. Periaatteessa kolmen kuukauden aikana saan ottaa vastaan töitä myös freelancerina tai ohjata kyselyt myös toimistoon. Donia itse ehdotti koeaikaa, sillä heidän ”tiukan sääntönsä” mukaan he eivät kiinnitä malleja, jotka eivät asu New York Cityn alueella. Työmatkani ei omasta mielestäni ole ongelma eikä mikään, joten vakuuttaminen säännön kiertämisestä oli helppoa. Lisäksi toimisto oli hyvin ymmärtäväinen, että teen töitä myös meikkaajana, mutta he haluavat varmistaa etten ole liian kiireinen meikkaajana. Mikä toki tarkoittaa minun osaltani asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen ja harkintaa meikkaajan töiden vastaanottamisesta. Kultaista keskitietä etsiessä.
Mikä ero sitten freelance-mallina ja mallitoimiston mallilla on? Ensinnäkään ennen Amerikkaan tuloa en tiennyt koko termin olemassaolosta, freelance-malli. Tai totta kai tytöistä otetaan kuvia ilman toimiston läsnäoloa, mutta ajattelin näiden sisältävän aina alastomuutta ja ei ainakaan säännöllisyyttä ja isompia firmoja asiakkaina. Friikkuna kuulin useasti minut bookanneiden asiakkaiden sanovan etteivät he mielellään bookkaa mallitoimiston kautta, koska agency-mallista heille tulee 20% lisämaksua. Tässä mallitoimistot ovat asiakkaasta riippuen joustavia, mikä valitettavasti kyllä tarkoittaa rahan olevan mallin palkasta pois! Ilman toimistoa tein kuitenkin kaiken itse. Sovin tapaamiset ja kuvausajat, neuvottelin palkasta. Otin selvää, onko palkka reilu minua kohtaan. Jos kyseessä oli firma, olin luottavaisin ja turvallisin mielin. Jos minut palkkasi kuvaaja täydentämään portfoliotaan, minun täytyi vaan toivoa tyypin olevan normaalista päästä ihmisluontoa. Jännitystä yleensä vähensi puhelinkeskustelu tai tapaaminen ennnen kuvauksia, joskus vain paljon viestien vaihtoa ja nettisivujen tutkimista.
Hullua, kiireistä casting-rumbaa odotellessa! Monien ihmisten tapaamista, haastetta saada heidät valitsemaan juuri sinut kolmen minuutin aikana.
Fiilis: erittäin hyvä.
Bisous,
Pumpuli