Se on normaali

Tänään kuultiin paljon hokemaa se on normaali. Ja se on hyvä se. Tänään oli nimittäin rakenneultra. Ultraaja selitti hyvin mitä milloinkin näkyi ja mitä hän milloinkin mittaili sekä kertoi että kaikki kunnossa. Reisiluu tuntui vähän pitkän puoleiselta, mutta ei hätää tämänkään suhteen: isäni suvun edustajilla minun tapaanikin nyt on pitkänhuiskeat jalat (voi kun tuleva paappa oli ylpeä kun kuuli, että siltä puolelta sukua on jo todistettavasti peritty joku ominaisuus). 

Pikkuinen liikkui todella paljon. Milloin vietiin käsiä suulle, milloin otettiin kädellä jalasta kiinni. Voi pikkuista! Istukka on etinen ja vaimentaa siis liikkeiden tuntemista. Ilmankos kun olen tuntenut liikkeet lähinnä alavatsassa. Mies saanee vielä tovin odotella että tuntee potkuja masun päältä. Itse olen jo tosin muutamia voimakkaita liikahduksia tuntenut mahan ulkopuoleltakin, mutta mies ei ole vielä niitä onnistunut bongaamaan.

Olin ollut ennen ultraa yllättävän tyyni ja menomatkallakin jännitin lähinnä sitä, saammeko tietää sukupuolen ja jos niin kumpi pikkuinen on. Ultraaja lopetti ultrauksen ilman kyselyjä halukkuudesta tietää sukupuolta. Minä sitten otin asian puheeksi ja ultraajalla oli selkeä näkemys ja esitteli myös vielä ultralla todistusaineistoa. Hetki oli ainakin itselleni hyvin tunteellinen. Yllättävää oli, että mielessä risteili hieman ristiriitaisiakin tunteita (tieto poikkesi ”ennakkoaavistuksestani”). Hirmuisen iloinen olen joka tapauksessa. Nyt on siis sukupuoli tiedossa. Olemme ajatelleet pitää sen salassa muilta, mutta saa nähdä miten saamme pidettyä salaisuuden. Pelkään että lipsautan sen jossain yhteydessä aivan varmasti.

Kotiin tultua aloin ahkerasti surffata ja miettiä nimiä. Sukupuolen tietämistä on pidetty vähän niinkuin rajapyykkinä tämän pohtimisessa. Vielä kun saisin mieheen saman innon pohtia asiaa. Minulla on jo jonkin aikaa ollut muutama ehdotus mielessä, pelkään että alan pian suopua johonkin nimeen liikaakin ennen yhteistä päätöstä.

Viime perjantaina paukkui myös puolivälin rajapyykki. Ainakin laskennallisesti. Todellinen puolivälihän oli voinut jo mennä tai olla vielä tulossa. Ja jos täyteen aikaan päästään, on ”tietoista” raskaanaoloa selvästi enemmän edessä kuin takana. Sikäli tuo rajapyykki tuntui siis lähinnä numeeriselta.

rv20+3