Se samperin gradu

Se, jonka kirjoittamista oli kaksi päivää jäljellä siinä vaiheessa, kun vedet menivät ja lähdin synnytysmatkalle. Niin, ajattelin tulla kertomaan, että se on nyt sitten valmis. Ja palautettu. Pienet, eiku isot, fanfaarit tähän kohtaan! Kyl mä periaatteessa tiesin, että joskus se tulee valmistumaan, oma luonto ei antaisi periksi jättää sitä kesken. Mutta tuntuu se silti pikkaisen yllättävältä, että se oikeasti valmistui. Ja oli pirun vaikea tehdä sitä lopullista päätöstä palauttamisesta, aikaa seuraavaan palautuspäivään olisi ollut vielä useampi päivä ja tekstistä taatusti olisi löytynyt vielä kaikenlaista pientä kivaa korjattavaksi. Tällä päällä nyt ei vain niin hirveitä korjailla, lauseen lopussa ei enää välttämättä muista mitä alussa on sanottu ja ajatus harhaa muutenkin aina kesken homman. Että sai olla siis valmis nyt.

Mutta mites tätä nyt sitten juhlistaisi? Aikanaan ajattelin, että leipoisin gradun valmistumisen kunniaksi suklaamuffineita, herkuttelisin taikinalla ja lopputuotteilla. Nyt kun raskausdiabetes on jo ohi, ollut jonkin aikaa ja on tullut herkuteltua vallan alvariinsa, ei tuossa suunnitelmassa enää ole samaa erityisyyttä. Puolen minuutin ajan mielessä kävi, että nythän voisi vaikka juoda ihan holipitoisia juomia. Hylkäsin tämän vähintäänkin kahdesta syystä: a) sitten pitäisi valutella kallisarvoista maitua hukkaan ettei pikkuinen saisi elämänsä ensimmäisiä pöllyjä ja b) huomasin, että en halua rikkoa alkoholitonta putkeani. Sitä, miksi tuo holiton kausi tuntuu yhtäkkiä niin kallisarvoiselta, en oikein osaa selittää. Kenelle oikein haluan kerskua juomattomuudella? Tiedä häntä, mutta jostain syystä gradun valmistuminen ei nyt tunnu riittävältä syyltä sihauttaa holijuoma auki (Mikä sitten olisi riittävä syy, kysyn vaan? Tällä mentaliteetillahan sitä taidetaan olla absolutisteja hamaan tappiin asti. Sellaista en sentään ollut suunnitellut).