Loma

Siinä se sitten oli, ja meni – ihmisen paras aika. Tavataan ensi vuonna uudelleen. Tai on tässä vielä tämä viikonloppu jäljellä, mutta ainahan sitä viikonloppuja on.

Monesti kuulee valitettavan, että lasten kanssa ei ole enää lomia ollenkaan, että ennemmin sen ”loman” jälkeen palataan rankan raadannan jälkeen töihin lepäämään. Olen aina ihmetellyt moisia puheita, enkä ymmärrä niitä edelleenkään (no, mulla on kyllä vasta yksi lapsi, ja sekin alta vuoden ikäinen. Mitä mä mistään vielä tiedä). Tai joo, jos ”loma” tarkoittaa sitä, että kaiket päivää löhötään perseellään ja luetaan/pelataan pleikkaa/katotaan leffoja tai vaihtoehtoisesti sitä, että voi tehdä ja mennä ihan miten ja minne vain niin joo, ei tää loma ole ”lomaa” lasten kanssa. Mutta eihän loma sitä tarkoita.

Meillä loma tarkoitti tänä vuonna sitä, että mieskin oli kotona kuukauden.  Ja samalla se oli lomaa minulle, kun vauvanhoitovastuun sai jaettua toisen kanssa. Murulle se oli lomaa kun isäkin oli kotona häntä hauskuuttamassa ja hoitamassa. Ei ollut heräämisaikatauluja, mikä kylläkin tarkoitti lähinnä sitä, että minä sain nukkua rauhassa pidempään silloin kun nukutti – mies omaehtoisesti heräsi samoihin aikoihin kuin työarkinakin ja Murua ei vielä mitkään aikataulut mutenkaan koske kun hän on vielä kotihoidossa. Koko perheelle se oli lomaa kun tehtiin pienoinen sukulointireissu (muutamassa päivässä tavattiin äitini, veljeni, isäni, enoni vaimoineen, tätini, kummitätini ja -setäni sekä miehen sisko perheineen) sekä pienempiä kokoperheen retkiä kauppoihin, kahviloihin sun muihin, vietettiin rauhallisia päiviä kotona yhdessä ja käytiin yhteisillä vaunulenkeillä.  Että kyllä tämä loma ihan lomaa on ollut.

Lomalla olen myös saanut jonkin verran ihan omaa aikaa, ruhtinaallisesti enemmän kuin perusarjen keskellä. Olen käynyt mustikassa poimimassa reilut kymmenen litraa mustikkaa lähimetsistä. Olen käynyt pyörälenkillä sekä metsäpoluilla kävelylenkeillä. Olen viettänyt kaksi omaa päivää, ensimmäisen vietin hyvän ystävän kanssa kauppakeskuksessa buffetlounaalla, kahvilajätskeillä ja kevyellä shoppailulla höystettynä, toisen yksinäni toisessa kauppakeskuksessa lounaalla, kampaamossa hiuksia siistimällä, jätskillä sekä päiväleffassa rentoutumalla kera kassillisen irtokarkkea. Ja lisäksi Murun päiväuniaikoina lueskelin neljä hömppöromaania.

Yksi erityispiirre (sen mukana henganneen vauvan lisäksi) tässä lomassa oli: teimme loman alkuviikolla about viidenkymmenen kohdan tehtävälistan, jota lähdimme purkamaan (ymmärsimmeköhän me nyt kuitenkaan sitä lomaa ihan oikein? 😀 ). Perusarjen keskellä moni asia on jäänyt roikkumaan ja nyt oli aikaa laittaa niitä kuntoon. Moni asia tuli hoidettuakin, mutta kyllä siitä listasta yli puolet taitaa olla jäljellä. Ehtiihän sitä, nyt ovat ainakin jossain ylhäällä. Ja ei se puuhastelukaan (pääsääntöisesti) miltään työltä ole tuntunut. Lomaahan sekin on ollut siitä perusarjesta, itsellä suorastaan sielu levännyt puhdetöissä kun mies on samaan aikaan hoitanut arkityötäni, eli katsonut vauvan perään.

Mielestäni loma on myös aika hyvä perusarjen mittari. Mitä enemmän lomaa odottaa ja mitä kauheammalta loman loppuminen tuntuu, sitä epätyydyttävämpää ja raskaampaa arki. Ja nyt on kyllä tunnustettava, että tämä mittari on nyt vähän punaisella. Odotin miehen lomaa kuin joulua konsanaan. Jo lomanalkuviikolla olin vähän masentunut siitä, että nyt kun se loma alkaa, niin myös sen loppuminen on lähempänä. Tällä viimeisellä viikolla olen ollut yllättävän tyyni ja sinut loman loppumisen kanssa, mutta tänään olen kyllä perin lannistunut. Yleensä osittain tykkään siitä kun arki alkaa perusrutiineineen, nyt en. Joku mättää. En kai edelleenkään osaa olla täysin rentona Murun kanssa kahden, en oikein tiedä miten päin olisin ja mitä kaikkea Murun kanssa tekisin päivät pitkät. Päivät kaksistaan kotona ovat myös kovin pitkiä ja yksinäisiä.

Jotain tarttee tehdä, arjen tarkastelun ja remppaamisen aika on siis edessä. Tarvinnee kehitellä lisää ohjelmaa ja rutiinia meidän arkipäiviin. Ajattelin valita meille jonkun kivan päiväharrastuksen, mennään vaikka muskariin. Ihmisten ilmoilla voisi myös muuten yrittää olla hippaisen enemmän, avoimeen päiväkotiin voisi käydä tutustumassa. Yksi kiva juttu on sekin, kun nyt loman aikana viimein päästiin vaihtamaan Murun vaunukoppa ratasosaan. Nyt voidaan taas lenkkeillä (vaunukoppa on pitkään ollut liian lämmin aurinkoisella kelillä), eikä lenkit ole sidoksissa Murun päiväuniin. Jos saan pyörälenkkini kunnolla vauhtiin (pyörän korjaus oli loman puhdelistalla ja se tuli hoidettua), alan harkita sellaisen perävaunun hommaamista Murulle. Tiedostan, että perusarkeemme kuuluu paljon hyvää jo nytkin, se on rauhallista ja leppeää. Omaa aikaa on päivisinkin kun Muru nukkuu pääsääntöisesti hyvin (kop kop kop kop). Nyt tarvii tehdä siitä vain entistä nautittavampaa meille molemmille.