Keskustelemalla asiat paranee?

Mulla tais tällä viikolla osua vähän huonoon hetkeen neuvolakäynti. Olin useampana yönä nukkunut vielä normaaliakin heikommin. Samaan aikaan mun puuhastelulistalta oli kadonnut se viimeisin kiva asia, josta olin pitkästä aikaa innostunut ihan tosissaan. Olin siis innostunut tekemään erilaisia asusteita vauvalle ja taaperolle, suunnitellut tekeväni valmiiksi myös jotain lahjoja tutuille neuloen. Hommannut kaapit täyteen ihania lankoja. Sitten käsi rasittui niin että en enää uskallakaan neuloa, yhtään. Pisti harmittamaan kun tässä raskaudessa muutenkin ongelmana ollut, että mitään kivaa ei voi tehdä: Urheilusta tulee aina kiva olo, mutta nyt kilsan kävelylenkkiin menee puol tuntii ja siitä tulee huono olo. Puutarhassa on kiva kuopsutella ja näin kevään tullen näen jokapaikassa kehityskohteita, mutta mitään ei oikein pysty tällä pallolla tekemään. Makuuhuoneet olisin halunnut rempata, mutta olen todennut turvallisimmaksi jättää maalaushommat väliin. Kaappeja olisi kiva siivota, mutta siinä hommassa uuvun tosi nopeasti ja nyt on se ponnistelukieltokin ollut. Leipominen on ihanaa, mutta radin takia vaa lähinnä ärsyttää ja ressaa kun ei voi vapaasti massuttaa taikinaa ja lopputuotoksia. 

Neuvolassa sitten kun kyseltiin kuulumisia, niin purkautui tuo harmitus ainaisesta väsystä ja siitä, että mitään ei oikein pysty tekemään. Eniten kuitenkin siitä väsystä. Kun ei ole nukkunut 7kk kunnolla. Kun raskaushormonit ei anna nukkua yhtäjaksoisesti kovin pitkään. Ja nyt kaikkea muutakin tullut mikä vaikeuttaa unta (milloin on refluksia, milloin nenä tukossa, milloin vauva hikkaa tai potkii kylkiluita…). Mutta että onneksi oma äiti on auttamassa (vaikka onhan sekin välillä vähän rassaavaa kun molemmilla on omat tavat toimia, ei ole tarkoitettu että äiti ja aikuinen tytär asuu pidempään saman katon alla).

Jos olisin tiennyt, mikä vouhotus tuostakin alkaa niin olisin kyllä ollut hipihiljaa. Nyt ne neuvolassa ovat niiiiiin huolestuneita ja haluaisivat, että menen joka viikko keskustelemaan asioista. Öh tuota niin, miten se KESKUSTELU auttaa, jos suurin ongelma on, että en vaan saa raskaushormonien takia nukuttua. Voin kyllä myöntää, että mielialakaan ei ole kaikkein korkein. Mutta en nyt tiedä miten se KESKUSTELU sitäkään nostaisi jos pointtina mielialassakin on lähinnä kun ei saa nukuttua tarpeeksi eikä pysty tekemään sellaisia omia juttuja mitkä tuottaisi jotain iloa. Mulla ei ole mitään hinkua tuhlata voimiani turhiin käynteihin. Varsinkin jos joutuu ottaa esikoisen mukaan, jolloin se helposti nukahtaa paluumatkalla ja ei sitten nuku niitä ihania 2-3h päiväunia, joiden aikana normaalisti lepään.

Niin ja toinen oli, että halusivat väkisin että perhetyöntekijä soittaa mulle. Vähän jäi kyllä epäselväksi, että miksi. Mihin mä tarviin tässä uppo-outoa perhetyöntekijää pariksi tunniksi lasta hoitamaan kun mun äitikin voi sitä lasta nyt hoitaa juuri niin paljon kun vain pyydän. Ja tekee samalla ruokaa ja siivoilee kämppää sen mukaan mitä pyydän. Lähinnä vain rasittaa jos tässä jonkun ulkopuolisenkin kanssa pitää vielä alkaa sopimaan jotain aikatauluja.

Kolmas idea neuvolalääkäriltä oli, että lähettäisin meiän 1,5v taaperon mummulaan Tampereelle vaikkapa kolmeksi päiväksi. Pöyristyi kuin tyrmäsin ehdotuksen jyrkästi. Anteeksi mutta että miten mun mielialaa nostaisi jos ikävöisin esikoiseni perään? Iloahan tuo vain tuottaa, varsinkin nyt kun täällä on niin paljon muitakin hoitajia että mun ei tarvitse tosiaan joka asiaa hoitaa. Ja mitä kettua mä sitten sillä aikaa tekisin, kun ei saa nukuttua niin ei saa nukuttua, sohvalla saan aika hyvin muutenkin makoilla, niin paljon että en tosiaan tekemistä keksi siihen oheen. Todennäköisesti vaan vollaisin silmät päästäni sen kolme päivää, en nukkuisi sitäkään vähää kun huolehtisin että miten sillä pikku murusella siellä menee (joojoo sit pitäs ottaa vaa rennosti, mutta minkäs teet, tunnen kyllä itseni, ei se rentous käskemällä tule).

Mitä se neuvola sitten VOISI tässä kohtaa tehdä? Musta tuntuis kenties ihan hyvältä, jos kokisin tulevani ymmärretyksi. Nyt sellaista kokemusta ei juuri tullut. Nukkumisogelmia ennemmin vähäteltiin ja pistettiin raskauden sijaan mielialan piikkiin, tunnuttiin lähinnä sovittelevan sellaista masentuneen leimaa otsaan. Voisi myös herkällä korvalla kuunnella, että millainen apu voisi olla tarpeen, mikä enemmän rasittaa. Ja ennen muuta: hoidetaan ne neuvola-asiat kunnolla ja paperityöt kuntoon niin, että asiakkaan ei niitä tarvitse huolehtia ja murehtia (nyt mut passitettiin antamaan pissanäyte kun protskut oli koholla. Kun vein näytteen labraan niin eipä siellä koneella mitään lähetettä ollut. Että nyt sitten jännään maanantaihin, että oliko sekin neljän tunnin jalatristissäolo, aamu-unien menetys ja labrareissu ihan turhaa). 

Äh, anteeksi pitkä vuodatus. Jotenkin vaan pisti korpeamaan tuollainen holhoava ”nyt keskustellaan sun väsy pois” -meininki. Vaikka parhaaansa ne kai yrittää. Mut enköhän mä tässä pärjää. Nyt olen alkanut sen neulomisen korvikkeena lukemaan rästiin jääneitä Vauva-, Kaksplus- ja Meidän perhe -lehtiä (joo, mulle tulee ne kaikki. Hups :D ). Samalla alkanut odottaa malttamattomasti, että saan sen oman nyytin syliini tuhisemaan.