Itken ja imetän
Mua jaksaa hämmästyttää, miten paljon erilaisia haasteita ja sudenkuoppia niinkin luonnolliseen asiaan kuin imetys liittyy. Että se ei olekaan sellaista ”ota vauva rinnalle ja anna sen syödä”.
Vauva sai sairaalassa useilta kätilöiltä/hoitajilta kehuja: miten hyvin hän hanskaa imemisen, miten täydellinen imuote. Ja miten tarmokkaasti hän on rinnalla. Tarmokkuutta todella on riittänyt, mutta taidoista voidaan olla montaa mieltä.
Imetyksen alussa rinnanpäät menivät rikki ja halkeilivat sivulta. Koska vauvan otetta oli niin kovin kehuttu, meni pitkään ennenkuin aloin hakemaan syytä huonosta imuotteesta. Mutta faktahan on, että hyvällä imuotteella ei rintojen pitäisi mennä rikki. Näin jälkikäteen tuntuu päivänselvältä, että halkeamat ovat tulleet hankautumisesta kitalakea vasten.
Alussa hallitsin kipua mantralla ”rakastan tätä kipua, rakastan tätä kipua”. Toimi niin pitkään kunnes kivusta tuli sietämätöntä. Siinä vaiheessa aloin jännittää koko alakropan imetyksen alussa, pyrkimyksenä ohjata huomiota muualle ja ohjata kipua muualle. Lopulta imetyksen alku oli niin kivulias, että vesi vuoti simistä ja välillä pääsi ihan kunnon itkut.
Ongelman alkujuuri lienee siinä, että vauva ei varsinkaan pienenä suostunut taivuttamaan päätään kovin taakse vaan oli mieluummin sellaisessa sikiösykkyrässä. Imuote on siis alusta asti ollut auttamatta liian kapea. Minulla onkin ollut vastassa kaksi haastetta: miten saada rikkinäiset ja kipeät rinnat toipumaan ja miten saada imuote kuosiin.
Kipeitä rintoja olen hoitanut Lansinohin lanoliinirasvalla. Kun esikoisen aikana pienestä näytetuubista kului pikkuisen, niin nyt on meneillään toinen 40g tuubi. Kun Lanoliini ei tuntunut auttava, pidin liivinsuojissa keittosuolaliuosella kostutettuja harsotaitoksia, niiden avulla olen pariin otteeseen saanut vuotavat haavat paranemaan alta vuorokaudessa.
Imuotteeseen olen hakenut apua Imetyksen tuen facebook-ryhmästä. Sieltä sain vinkin käyttää takanojaista/kenoista imetysasentoa, jossa vauvan on helpompi imea. Ja se on jossain määrin toiminut, ei aina eikä täydellisesti, mutta ainakin toisinaan. Välillä olen kokeillut kaikenlaisia tapoja ohjata rinta vauvan suuhun, mutta niiden lopputulemana on ollut vain katastrofi. Parhaiten toimii kun saa vauvan oikeaan asentoon ja hän ottaa itse rinnan suuhunsa tai hamuilua tukien ohjaa vauvaa rinnalle (vaikea on kyllä muistaa, että ohjaa vauvaa rinnalle eikä rintaa vauvalle – monesti oma asento on aika mielenkiintoinen kun onkin nojannut vauvaa kohdin rinnan kanssa :D ).
Aluksi pahinta oli kipu ja siihen liittyvä ahdistus: koska joudun taas kokemaan sen kivun. Sittemmin itse imetys on alkanut ahdistaa: kaikki se imetysasennon hakeminen ja virheellisen imuotteen irroitus. Koko imetyksen aikana ei juur voi oma huomio herpaantua kun vauva voi milloin tahansa huonontaa otetta. Ja huono ote pitäisi aina keskeyttää jotta rinnat pääsisivät toipumaan/eivät menisi pahemmaksi.
On raastava kun ei yhtään tiedä, milloin seuraava imetys tulee. Varsinkin aluksi vauva viihtyi rinnalla todella usein, vuorokauteen mahtui kevyesti yli 12 imetyskertaa. Yleensä alkuyöhön (klo22-4 välille) ajoittui noin neljän tunnin imetysmaraton. Nyt viime päivinä rytmi on hieman muuttunut: joskus puolen yön maissa on rauhoituttu unille ja ensimmäinen unipätkä on parina yönä jopa lähennellyt vauvan ”täyden yön” määritelmää (eli viittä tuntia). Yöllä 1-2 syöttöä ja noin 10 maissa hereille. Sitten 4-5h tiheempää imetystä, mutaman tunnin tauko ja ilta taas tiheää syömistä.
Tällä hetkellä muuten vielä menettelisi, mutta tuo iltatankkaus on ihan kauhea. Vauva ei tunnu oikein kunnolla rauhoittuvan, ote on ihan surkea, rintaa reuhdotaan ja otetta irrotetaan ja otetaan miten sattuu takaisin. Jossain vaiheessa alkaa aina iskeä epätoivo ja sitä alkaa pohtia, että onko tässä enää mitään järkee. Molemmat vollotetaan silmät päästämme. Rintoihin sattuu aikas tavalla ja nukkumaan menen buranan voimin. Jos yöllä on vähänkään saanut järkevän määrän unta niin aamulla taas on taistelutahtoa jatkaa imetyksen kanssa.
Meillä on huomenna imetysohjaus. Toivottavasti sieltä saa taas jotain vinkkejä kokeiltavaksi, toisivat ainakin hetkeksi toivoa paremmasta. Olisi ihan kiva jos tästä pikkuvauva-ajasta pystyisi nauttimaankin.
Ja toisaalta, on hirmuisen lohdullista, että tätä ei tee turhaan. Pissaa tulee, paljon. Samaten kakkaa. Kasvu ja painonnousu on ollut hurjaa: parin ekan neuvolan perusteella painoa tullut 60g/vrk ja pituutta sellaiseen 1,5cm/viikko-tahtiin.