Äitiyteen hukkunut

Olen viime aikoina tuntenut tyytymättömyyttä elämäntilannettani kohtaan. Siis tätä kotiäitimeininkiä kohtaan. Olen samaan aikaan suunnattoman onnellinen – miten olenkaan voinut saada näin ihanan perheen. Juuri tämänhetkinen elämä ei kuitenkaan tyydytä minua, olen kärttyinen ja itkuinen.

Yksinkertaisesti elämässäni ei ole riittävästi sisältöä. En missään nimessä haluaisi laittaa lapsia hoitoonkaan (eikä heitä vielä edes voisi laittaa). Ja nauttisin kyllä heidän seurastaan, jos vain elämääni kuuluisi jotain muutakin kuin äitiys ja koti. Tällä lähiaikoina tajusin mistä on (ainakin osittain) kyse. Se on tämä:

 

Tuossa siis kuva Maslowin tarvehierarkiasta. Kahden vuoden aikana en ole muuta kuin ihan hetkittäin (viime syksynä vähän pidempi yhtenäinen jakso) päässyt tuonne ylimmälle tasolle, eli itsensä toteuttamiseen. Äitiys ei sitä tuo (vaikka välillä olenkin yrittänyt uppoutua mm. soseiden maailmaan). Kaipaan sitä, että saan hyödyntää omia vahvuuksiani. Käyttää päätä, antaa sille haasteita (muitakin kuin ”miten saan tuittuilevan taaperon syömään ruokansa sillä leikkimisen sijaan” tai ”miten nukutan vauvan”. Myönnettäköön, että haastetta noissakin on. Ja myönnettäköön myös, että näiden ratkominen ei ole se oma vahvuuteni ja mukavuusalueeni).

Ennen tätä äitiyttä opiskelin kaksi vuotta tiuhaan tahtiin. Samaan aikaan kävin kokopäivätöissä ja töissä oli paljon mielenkiintoisia kehitysprojekteja. Sitten jäin ihan tyhjän päälle. Tällä hetkellä minulla on todella vähän niitä hetkiä viikossa, jolloin pystyisin jotenkin itseäni toteuttamaan. Tai ylipäätään tekemään sellaisia asioita, jotka itse valitsen. Kaikki aika menee nukkuessa (+ nukkumista yrittäessä), imettäessä ja lapsia hoitaessa. 

Myönnettäköön, että puutteita on myös noiden muiden tarpeiden osalta. Fysiologisissa unen osuus jää toistuvasti liian pieneksi (no tämähän nyt on tässä elämäntilanteessa ihan normaalia, ja sen yksinään pääsääntöisesti hanskaisinkin). Yhteenkuuluvuudessa kaipaisin sitä omaa aikuisten ihmisten yhteisöä, jossa keskustella jostain muusta kuin äitiydestä. Arvonannossa kaipaisin jotain muutakin arvonantoa kuin äitiin/vaimoon/tyttäreen kohdistuvaa, sitä että minua arvostettaisiin paitsi itseni niin myös osaamisteni kautta.

Tiedostan ja toivon, että tämä on rajallinen aika. Jossain vaiheessa tässä kotiäitiaikanakin tilanne muuttunee niin (pakko muuttua!), että lapset nukkuvat omissa sängyissään ja saan sinä aikana toteuttaa itseäni – mielenkiintoisia kotona toteutettavia projekteja keksin kyllä, niistä ei ole pulaa. Jotenkin tässä täytyisi vain rämpiä sinne asti, repiä sitä omaa aikaa jostain ennenkuin pää hajoaa/masentuu. Vielä on vähän pallo hukassa, että miten.