Kello tikittää

Miksi näille asioille on asetettu aikarajoja? Kun eihän tässä mikään hätä olisi, mikäs tässä ollessa on (paitsi että olen totaalimalttamaton sen suhteen, että pääsisin ensin osaksi raskauden magiaa ja sen jälkeen hoivaamaan omaa tuhisijaa). Mutta kun joka paikassa hoilotetaan, että hedelmällisyys alkaa laskea radikaalisti 35 vuoden iässä. Eikä sekään vielä, mutta mitäs jos pitääkin turvautua adoptioon. Niin eikös siinä sitte taas oo joku ikäraja ett vanhemman ja lapsen ikäero ei saa olla yli 40 vuotta. Ja eikös adoptioprosessissa voi mennä hyvinkin viis vuotta. Että taas tullaan siihen, että tässä ois ny puoltoista vuotta armonaikaa. Apua apua apua, tik tik tik sanoo kello.

Don’t get me wrong, en mä täälä laske päiviä ja sekunteja tai muutenkaan aktiivisesti hötkyile ja stressaa aina ja joka hetki. Ihan vain silloin tällöin tulee näitä pyöriteltyä mielessä. Eikä me nyt ees niiiiiiiin vanhoja olla. Mutta kunhan nyt löin faktat ja ajatukset pöytään. Tunnustettakoon: mä en oikein pysty aina käsittämään itseäni (yli) kymmenen vuotta nuorempien hötkyilyä, panikoimista ja kiiruhtamista tämän asian suhteen (sori). Tai siis ymmärrän, että jos kovasti jo haluis niitä lapsia ja nuorena niin onhan siihen oikeus ja kyllähän se pahalta tuntuu – ja saa tuntuakin – jos niitä ei tule, mutta ei se tilanne kuitenkaan vaan ole niin katastrofaalinen (paitsi jos on jotain oikeasti pielessä), kellossa on vielä hyvin aikaa.

Jostain syystä itseäni häiritsee tuo kun se adoptio-korttikaan ei ole turhan kauaa enää niin lupaava. Vaikka miehen mielestä tuo adoptio ei ees välttämättä ole vaihtoehto. Ja joo joo, eihän sitä ihan vauvaa ees saa välttämättä adoptoitua, mut mut mut… Jaa niin tässä kuitenkin ehkä se naurettavin huolenaihe: mitä pitä pidempään tässä menee, sitä epätodennäköisemmältä isompi perhe tuntuu – sen toisenkin lapsen nyt haluaisin ainakin (ja joo, ei oo nyt ees tietoa siitä ekasta, että tosi ajankohtaista pohdintaa).

Kaikkea sitä naisen päässä voikin liikkua :D.

EDIT: hihhii, Luppakorva oikas mua että se adoption ikäero on 45 vuotta. Eli kyllähän tässä vielä sen suhteen on aikaa. Pöhkö minä, tuohan nyt kuulostaakin paljon loogisemmalta, että ehtii vielä sitten kun oman kehon hedelmällisyydestä on enää rippeet jäljellä (vaik ollaanhan me tietty nähty niitä onnellisia tarinoita siitäkin miten rippeetkin riittävät oikein hyvin sen oman murun saamiseen).