Hurjaa kehitystä

Meidän Muru on alkanut kehittyä aivan hurjaa vauhtia vauvasta taaperoksi. Ihana seurata, miten toinen alkaa oppia entistä paremmaksi liikkumisessa ja kehonhallinnassa ja miten hän toisaalta selvästi alkaa myös ymmärtää jotain.

Mulla jäi kokonaan yksivuotiskehityspostauksen tekeminen. Ja nyt alkaa olla jo se 1v 1kk täynnä. Kirjailempa tähän yhteen lähiaikojen kehitystä nyt kootummin.

1v Muru

• Painoi viime neuvolassa (24.9.) 9,6kg ja pituutta oli 74,6 cm, pipo 45,2 cm.
• Seisoi tukea vasten reippaasti
• Liikkui paikasta toiseen konttaamalla
• Puklailu oli vähentynyt imetyksen loppumisen myötä reippaasti. Toisaalta ne harvat puklut haisee paljon pahemmalle – kunnon oksennukselle. Puklailu siis selvästi liittyi osittain imetykseen (oli se sitten liikamäärin syömistä tai joku maidon mukana tullut ainesosa).

Hitsi, mieleen ei tule hirmuisesti sellaisia asioita, jotka olisi tapahtuneet siinä 11-12kk välillä. Mutta sen jälkeen 12-13kk välissä on tapahtunut ihan hurjasti:

• Liikkumaan opittiin sivusuunnassa tukea vasten (ihan jo pian 1v rajapyykin jälkeen).
• On jo seisottu muutaman kerran ilman tukea lyhyt aika.
• Kontataan ihan hirmuista vauhtia. Ihana kun toinen oikein innostuu niin on sellainen tohottamisen ja tekemisen meininki (vauhti tosin on melkein hitaampi kuin normikonttaamisessa, innostuessa suuri osa energiasta menee tyhjää sutiessa). Ja hauskinta on kun välillä pitää mennä sitä lyhintä reittiä ja painaa läpi lelukasojen.
• Osaa jo laskeutua seisomasta takaisin alas (meni pitkään, että osattiin vain nousta tukea vasten pystyyn. Sitten aina jossain vaiheessa alettiin kiukkuamaan kun ei kukaan tajunnut auttaa laskeutumisessa tarpeeksi nopeasti. Herttaisin vaihe oli kun tyyppi opetteli tuota alastuloa. Silleen liu-uttamalla jalkoja koko ajan enemmän haralleen. Katoin monesti, että se oppii tekeen spagaatin ennen kävelemään oppimista 😀 ).
• Osaa jo kääntää kirjojen sivuja. Kirjat on tosi kivoja ja aina niitä ei enää edes yritetä syödä.
• Lehdet on myös ihan parhaita, niitä on kiva selata, rapistella ja repiä (en ole viitsinyt olla kovin tarkka näitten kanssa, saa tutustua vapaasti niihin mitä käsille saa ja pyrin sitten omat lukemattomat lehdet pitämään käsien ulottumattomissa).
• Osaa painaa tutun äänikirjan nappuloita (Kikattava kakkiainen on ahkerassa luvussa).
• Pahoittaa (edelleen) mielensä helposti, jos asiat ei mene niinkuin itse toivoisi: joku esine joudutaan ottamaan kädestä tai jos vaikka on ensin .kovalla vaivalla kontannut äidin tai isän luo ja sitten toinen ei huomioikaan ja lähtee poispäin. Niin ja jos haluaisi mennä tekemään jotain kiellettyä ja äiti estää liikkumisen sinne suuntaan menemällä seisomaan eteen. Hieman palaa käämi kun ei saa kierrettyä mistään suunnasta.
• On juuri tässä viikon sisään oppinut juomaan itse. Aiemmin mm. piimä on syötetty lusikalla (kun se imetys silloin loppui ennen näiden juomistaitojen oppimista). Nyt viikon sisällä on opittu juomaan mallikkaasti piimää mukista, jota äiti tai isä pitää. Ja NUKin taikamukista on opittu juomaan vettä ihan itse. Ja sitä vettä taidetaan nyt sitten lipittää ihan ylenmäärin, ihan vaan uuden taidon harjoittelun nimissä.
• Ymmärtää selvästi jo jonkun verran puhetta ja perheen pelisääntöjä. Että siis PERIAATTEESSA siihen kissanruokaan ei saa koskea (mutta jos kuitenkin parin sekunnin päästä saisi?).
• On oppinut ojentamaan esineitä muille ihmisille ja päästämään niistä irti. Meillä harrastetaankin nyt ahkerasti kiitos – ole hyvä -leikkiä.
• Leikitti viime viikolla ensimmäisen kerran kissaa: heilutteli paperia kissalle, joka sitten hyökkäili sen kimppuun.
• Hoitopöydällä olemiset on välillä yhtä tuskaa, jostain syystä siinä pitäisi koko ajan kääntyä kontilleen. Harhautus toimii toisinaan vielä ihan hyvin (esim sukkaa on kiva pyöritellä käsissä). Mutta en tiedä mitä teen sitten kun harhautuskaan ei toimi. Housuvaipat ei vielä tunnu kovin istuvilta, ja tässä konttausvaiheessa tykkään vielä bodyista. Oma kroppa ei taatusti tykkää kumartuilusta mitä lattialla vaipan vaihtaminen tulee olemaan.
• Nukkumiset on muuttuneet jonkin verran hankalammiksi. Sängyssä noustaan konttausasentoon ja seisomaan puoliunissaan ja sitten alkaa tiettenkin itku. Monesti vain syli rauhoittaa. Aina ei myöskään suostuta nukahtamaan sänkyyn, vaan pitää nukuttaa syliin (mikä on valtava takapakki meillä, kun Muru on jo pidempään osannut nukahtaa ihan itse). Olen jotenkin liittänyt tämän liikkumisen kehitykseen. Mahdollisesti jonkinasteisella eroahdistuksella voi olla osansa (se syli rauhoittaa + huono yö näytti seuraavan kun olin ollut illan poissa). Yöt ovat siis olleet meidän mittapuussa epätavallisen levottomia. Ja aamullakin pitää muutamaan kertaan rauhoittaa pieni takaisin uneen.

Oi hitsi meillä on jo iso tyttö! Apua, pian se jo menee kouluun, saa ajokortin, muuttaa kotoa……