Imetyksen lopettamisesta

Mun mieleni on työstänyt jo jonkin aikaa imetyksen lopettamiseen liittyviä asioita liki päivittäin. Vaikka ihan vielä tämä ei ole edes ajankohtaista, jatkamaan pyrin ainakin sinne suositeltuun vuoden ikään asti, eli syyskuun loppuun. Luulen, että tämä asian pyörittely on oman suunnitelman ja mielipiteen kirkastamisen lisäksi jonkinlaista surutyötä. 

Mun imetykseen liittyvät ajatukset on tässä oman imetystaipaleen aikana muuttunut aika paljon. Imetyksestä on tullut yhä tärkeämpää (niin tärkeää, että olen pitänyt perin pöyristyttävänä sitä, että jotkut oikeasti tietoisesti valitsevat pienelle vauvalleen korvikkeen oman tissin sijasta). Ennen yli yksivuotiaan lapsen (tai sellaisen lapsen, joka kävelee / puhuu) imettäminen tuntui luonnottomalta ja jotenkin perverssiltä. Nykyään en näe siinä mitään kummaa, pieniähän ne vielä ovat ne yksivuotiaatkin. 

Tämä imetyksen kesto on mulle jotenkin arka asia. Aiemmin pidin oikein riittävänä sitä Suomessa suositeltua yhden vuoden imetystaivalta, nyt pakottavammalta ”hyvä äiti” -leiman antajalta tuntuisi WHO:n kahden vuoden imetyssuositus. Mielessä pyörii myös spekulaatiot siitä, mikä olisi ihmiselle luonnollinen vieroittautumisikä, ne tuntuvat liikkuvan jossain kahden ja seitsemän vuoden välillä.

Miksi siis pohdin näitä asioita ja kipuilen, miksi en vain imetä hamaan tappiin asti? Olen jo useampaan otteeseen miettinyt, että tuo imetyksen jatkaminen olisi ehkä sitten kuitenkin helpointa. Mutta toisaalta:

Mulla on nyt jo jonkin aikaa ollut enenevissä määrin uniongelmia. Illalla uni ei meinaa millään tulla ja yöllä herään yleensä kello kahden ja kuuden välillä enkä saa usein enää unta (viime yönä heräsin kolmelta). Miehen loman ajan selvisin jotenkin kun nousin välillä pariksi tunniksi lukemaan ja menin sitten uudelleen nukkumaan (Jos jonkun mielestä ylenmääräinen nukkuminen on ajan tuhlausta niin tunti tolkulla nukkumisen YRITTÄMINEN se vasta tuhlausta onkin. Merkittävä osa loman ”omasta ajasta” meni sängyssä unettomana makoillessa.). Nyt loman loputtua en enää pysty ottamaan aamu-uniani ja yöunien kesto jää siihen 4-6 tuntiin. Yksi hyvin potentiaalinen uniongelmien lähde on imetykseen liittyvät hormonit. Ja toisaalta imettäessä ei oikein saa otettua nukahtamislääkkeitä samalla tavalla kuin muuten (en kykene niihin ”no onkohan tämä nyt varmasti turvallista” -pohdintoihin). Olisin ehkä kuitenkin parempi äiti jos nukkuisin yössä muutaman tunnin pidempään.

Sitten on myös ne imetyshormonien mahdolliset muut vaikutukset. Mutta ei niistä nyt oikeastaan tässä sen enempää.

Mielessä siintää haave siitä toisesta lapsesta. Vaikka pienessä ikäerossa on varmasti paljon negatiivisiakin piirteitä, nyt voisi kuitenkin olla hyvä hetki. En tästä enää nuorene. Ja nyt olen kotosalla ja raskauteenkin todennäköisesti liittyvät uniongelmat olisivat ehkä hieman helpompia käsitellä. Keho ei näytä starttaavan ennenkuin imetys loppuu, kiinteiden aloitus tai yösyöntien lopetus eivät tätä tehneet.

Sitten on myös ne tän hetken imetyshaasteet, jotka ei vielä täysin ole väistyneet. Ei se, kyl mä olen valmis panostamaan Murun hyvinvointiin tekemällä kaikkeni, että imetys onnistuu. Mutta jos olin ajatellut, että jatkan sen yhden vuoden jälkeen imetystä jos hyvältä tuntuu, niin ei se kyllä tätä menoa niin kovin hyvältä tunnu.

Voisi syödä ja liikkua miettimättä, että mitenkähän tämä nyt vaikuttaa maidontuloon. Oman terveyden kannalta olisi hyvä keventää painoa (nyt olen about 10kg normaalipainon yläpuolella) ja vähentää epäterveellisiä juttuja ruokavaliosta. Tässä imetyksen aikana alan kuitenkin lähinnä skitsoamaan siitä, vaikuttaako se jotenkin negatiivisesti imetykseen (varsinkin kun nää ekat imetyshaasteet alkoi samoihin aikoihin kun koetin vähän keventää). Herkkuhimokin tuntuisi olevan jossain määrin yhteydessä imetyshormoneihin.

Oma liikkuminen vapautuisi. En jotenkaan osaa jättää imetyksiä väliin kovin usein. Enkä jaksa pumpata. Oma rentoutuminen jää vaillinaiseksi kun ei ota oikein mitään irtiottoja kotoa. Tämä tosin tuntuisi jo helpottavan kun Murulle tulee ikää ja maitotuotteet hiljalleen ruokavalioon. Olen nyt uskaltanut jättää silloin tällöin yhtä imetyskertaa väliin ilman pumppailuja (tosin, nyt on sitten niitä haasteitakin kun kuvittelen että maito ei riitä). Myöhemmin tässä voisi olla vielä rennompi. Tämä ei ehkä siis olisi enää tulevaisuudessa niin iso ongelma. Mutta epäilen, että en jatkossakaan sitten kuitenkaan osaisi jättää ainakaan aamun ekaa tai illan vikaa imetystä pois ja siten imetys edelleen rajoittaisi omaa menemistä ja rentoutumista. Ja rento mutsi = paras mutsi.

 

Että jotenkin en haluaisi lopettaa imetystä vielä hetkeen mutta sitten kuitenkin haluaisin lopettaa. Lopetus olisi joiltain osin ehkä pieni helpotus mutta toisaalta myös kovin haikeaa ja surullista. Teen selvästi surutyötä yhden ajanjakson loppumisesta, enkä voi tietää tulenko enää ikinä tämän jälkeen imettämään. Jäänkö miettimään, että olisihan sitä voinut vielä jatkaa, kuukauden, puoli vuotta, vuoden…

Tiedostan olevani liian ankara itselleni, tiedän että vuoden imetyskin on nykyään Suomessa melkeimpä harvinaisuus, että se on jo kaikin puolin hyvä saavutus. Tiedän, että tässä pitää miettiä kokonaisuutta, koko perheen hyvinvointia. Ja siihen ei välttämättä kuulu meillä taaperoimetys. Yritän parhaani mukaan itsesyytösten sijaan vain surra tulevaa imetyksen lopetuspäätöstä. Ja olla tyytyväinen siitä, että imetys onnistui, että meillä meni näin hyvin.